Piikkilanka-aidan takana – Turun vankileiri ja pakkotyölaitos 1918–1923 – näyttely Sirkkalassa

Sirkkalan kampuksella, nykyisellä työpaikallani on monikerroksinen ja värikäs menneisyys, jonka kaikista vaiheista eivät välttämättä tiedä kaikki Sirkkalan kampuksen kolmessa eri talossa opiskelevat tai siellä työskentelevät muista turkulaisista puhumattakaan. Sirkkala on yksi Museoviraston määrittelemistä valtakunnallisesti merkittävistä rakennetuista kulttuuriympäristöistä. Vanhin rakennuksista toimi alun perin köyhäintalona ja vuodesta 1846 se toimi suomalaisen Krenatööritarkk’ampujapataljoonan käytössä, jonka jälkeen se siirtyikin venäläisten sotilaiden haltuun. Minervaksi nykyään nimitetty rakennus, jossa mm. oppiaineemme nyt sijaitsee, valmistui 1875 ja se on Suomen ensimmäinen kasarmirakennukseksi tehty. Kasarmina tämä Sirkkalan kompleksi ehkä parhaiten tunnetaan, mutta sillä on raskas historia, sillä sisällissodan jälkeen täällä toimi Turun vankileiri syyskuulle 1918 asti. Sen jälkeen täällä sijaitsi Turun pakkotyölaitos. 1990-luvun lopulle asti Sirkkala kuului Turun ja Porin sotilasläänin esikunnalle, kunnes 2004 se siirtyi Turun yliopistolle. Sirkkala on ollut projektityön kohteena ja itse projektista, joka kerää turkulaisten muistoja vuoden 1918 tapahtumista, löytyy lisätietoja täältä. 

Aiemmasta historiasta muistuttaa mm. Minervan upea portaikko. Toisenlaisesta historiasta eli Turun vankileiristä muistuttaa Ismo Kajanderin suunnittelema Turun punavankileirin muistomerkki ”535” aivan Kurjenkaivonkentän reunassa. Kesäkuussa 1918 leirillä oli vangittuna yli 3000 punavankia. Muistomerkistä on enemmän tietoa tässä Maria Hurskaisen tekemässä tutkielmassa.

Museologian opiskelijat ovat opettajansa Sirkku Pihlmanin johdolla tuottaneet näyttelyn ”Piikkilanka-aidan takana – Turun vankileiri ja pakkotyölaitos 1918-1923”. Näyttely on avoinna ainakin toukokuun loppuun asti Sirkkalan kampuksella. Se alkaa Minervan ja valkoisen talon yhdistävän nivelosan aulasta ja jatkuu Minervan toisessa kerroksessa. Näyttelystä on järjestetty muutama performanssi ja opastus eri tilaisuuksissa; opastukset jatkuvat myös myöhemmin. Performanssissa opiskelijat kertoivat draaman keinoin vankileiriajasta.

Sekä performanssissa että näyttelyssä on nähtävillä piikkilangoin erotettu leirialue, leiriläisten kohtaloja sekä elämää leirin ahtaudessa ja ruokapulassa. Suhteellisen keskustassa sijainneen leirin asukkaat eivät usein saaneet vastaanottaa kirjeitä eikä paketteja – toki näitä yritettiin saada vangeille kaikesta huolimatta. Ruuasta haaveiltiin ja se ja ruuan puute on kuvattu myös näyttelyssä. Leirillä oli myös mm. pakaritupa ja sauna, joka monilta leireiltä puuttui. Vankien takkien selkä oli merkitty, jotta heidät erottaisi ja se estäisi pakoja. Siltikin vankeja karkasi ja onpa yhden vangin karkaamisessa auttanut vartijalta saatu avain tullut vastikään takaisin Amerikasta. Vanki nimittäin karkasi Amerikkaan ja vaihtoi nimensä siellä. Tästäkin tapauksesta ja sen eri episodeista – ja kuva avaimista – on näyttelyssä enemmän.

Tämä opiskelijatyönä tehty näyttely on mielenkiintoinen kertoen tärkeästä ja  synkästä ajasta. Näyttely on tehty jokseenkin nollabudjetilla hyödyntäen eri museoiden kokoelmia ja kuvia. Monisäikeinen teema ja ajanjakso, mielenkiinto ja taito sekä kyky eläytyä asioihin saavat joskus aikaan paljon enemmän kuin viimeisin digitekniikka ja suuri budjetti.