Ei mestaruusjuhlia Haaparannalle

Jääkiekon maailmanmestaruusjuhlia ei tullut tänä vuonna Haaparannalle, sillä Suomi hävisi finaaliottelupaikan Ruotsille. Kyllä, luitte aivan oikein. Niin täällä rajakaupungissa on ollut tapana juhlia Suomen voittoa niinä parina kertana, jolloin Suomi on voittanut MM-kisat ja nimenomaan Ruotsin. 

Viimeksi näin tehtiin 2011, jolloin Ruotsi kaatui finaalissa 1-6. Loppusummerin soitua lähtivät tornionlaaksolaiset jääkiekkofanit - ja varmaan muutama muukin - juhlimaan voittoa. Sadat autot, pyörät ja ihmiset ”vyöryivät” yli rajan Ruotsin puolelle heiluttaen erikokoisia Suomen lippuja. Autontorvien soidessa ja ihmisten huutaessa ja laulaessa kannustuslaulujaan ei Haaparannan keskustassa asuville jäänyt epäselväksi, kuka oli jääkiekon maailmanmestari.  Voiton kunniaksi pystytettiin keskelle Haaparannan toria Suomen lippu ja yhden Ruotsin puolella sijaitsevan huoltoaseman salkoon vedettiin Suomen lippu. Useita Suomen lippuja jäi Ruotsin puolelle, sillä myös ylempänä Tornionjokivarressa Pajalan poliisitalon pihalla olevaan lipputankoon nostettiin yön aikana Suomen lippu. Näistä ja muusta juhlinnasta kertovat seuraavina päivänä Youtubeen ladatut videot.   

Myös media osasi seurata tornionlaaksolaisten rajan ylittävää juhlintaa, sillä näin oli tehty aiemminkin Suomen voitettua ensimmäisen jääkiekon maailmanmestaruuden vuonna 1995 lyömällä tällöinkin ruotsalaiset ja vieläpä Tukholmassa pelatussa loppuottelussa. Urheilukilpailut ovat rajalla mielenkiintoisia, sillä rakas naapuri halutaan voittaa ja voiton kunniaksi omat kansalliset symbolit otetaan käyttöön. Mitä erityisiä latauksia Suomen ja Ruotsin välisissä kamppailuissa on, tuli hyvin esille ruotsalaisen iltapäivälehti Aftonbladetin kysyessä lukijoiltaan ikävintä tapaa hävitä urheilussa. Internet-äänestyksen mukaan Suomelle häviäminen jääkiekossa olisi pahinta, sillä vastanneista 62 prosenttia oli sitä mieltä (Aftonbladet17.5.2011). Tätä ovat korostaneet myös jotkut haastateltavistani. Toisaalta jotkut ihmettelevät sitä, mikseivät suomalaiset voi kannustaa Ruotsia siinä vaiheessa kun suomalaisia ei ole enää mukana.

 
Kaikki eivät pidä tätä rajan ylittävää juhlintaa suositeltavana, sillä heti seuraavana päivänä eri tiedotusvälineet kertoivat, miten haaparantalaispoliisi olisi halunnut sulkea rajan, koska juhlinta ei hänen mukaansa sujunut rauhallisesti. ”Riitaa, pahoinpitelyjä, yliajettu henkilö ja Ruotsin lipun julkinen polttaminen”, luetteli haaparantalainen poliisi muun muassa Yleisradion uutisissa juhlinnan saldoa. (Yle Peräpohjola 16.5.2011).  Erityisesti ruotsalaisissa iltapäivälehdissä ja paikallistason Internet-keskustelussa keskusteltiin juhlinnan ristiriitaisista kuvauksista ja siitä, missä juhlinnan rajat tulevat vastan. Toisen valtion lipun polttamista ei hyväksytty, mutta muisteltiin, miten hauskaa oli vastata ruotsalaisten aiempiin juhlimisiin heidän omalla maaperällään ja paikassa, jossa asuu paljon Suomen kannattajia, onhan Haaparanta Ruotsin ”suomalaisin” kunta. Toisaalta missään ei eksplisiittisesti tullut esille, että missä ja milloin Ruotsin lippu olisi poltettu, kun taas Suomen lipun nostamiset Ruotsin alueella oli dokumentoitu monissa kuvissa ja videoissa. Tutkimuksen kannalta tärkeää ei kuitenkaan ole, että onko lippuja poltettu, vaan se, että polttamisesta keskustellaan.  

Näin siis kaksi vuotta sitten, jolloin seurasin jälkijuhlien keskustelua mediassa. Vaan juhlitaanko jääkiekon maailmanmestaruutta tänä iltana Torniossa vai missä, selviää vasta illalla. Pitänee valmistautua kenttätöihin. Onkohan Haaparannan puolen ravintoloissa skriinejä, joilta loppuottelun voi seurata? 

Hop Schwiiz!