Kuvassa suomalaiset karjankuljettajat saapuvat erääseen Pohjois-Ruotsin kaupunkiin, kuvan on ottanut Tore Persson, Norra Västerbotten 1944 ja se on Skellefteän museon kuva-arkistossa. |
Tämä
Ukrainaan tapahtunut Venäjän hyökkäyssota tulee monella tavalla lähelle. Sodassa
kärsijöinä ovat ihmisten lisäksi myös eläimet ja tämän päivän HS:ssä oli
valokuvaaja Sami Keron reportaasi, jossa hän oli kuvannut Ukrainassa pommisuojassa
kissojen ja koirien kanssa turvaan tulleita. Jutussa kerrottiin myös hyvin päättyneestä
eläintarinasta II maailmansodan aikana, jossa Iranissa olleet puolalaissotilaat
ostivat orvoksi jääneen syyriankarhun ja nimesivät sen Wojtekiksi. Se tottui
Puolan armeijan tykistön 22. huoltokomppanian sotilaisiin ja otettiin maskotiksi.
Lopuksi se päätyi Skotlantiin, jossa se eli 1963 asti.
On
hyvä, että lemmikkieläimet pääsevät pommisuojiin Ukrainassa, sillä lemmikit
antavat lohtua ja turvaa omistajilleen, eikä näiden tarvitse hätäillä kotiin
tai ulkopuolelle jätetyistä eläimistä. Suomessa tämä ei ole mahdollista eikä
täällä saa myöskään turvapaikkakeskuksiin ottaa eläimiä. Suomessa ja ainakin Turussa
on nyt tehty erilaisia toimia, jotta maahan tulleet koirat ja kissat
pääsivät omistajansa kanssa turvaan. Myös eläinruokaa tms. on kerätty
Ukrainaan. Näiden vastapainoksi on myös todella sydäntä särkeviä juttuja (venäläisten)
sotilaiden tappamista eläintenruokkijoista ja kärsivistä eläimistä.
Kun Lapin sota syksyllä 1944 alkoi, niin tällöin piti myös ratkaista mitä tehdään karjalle ihmisten päästessä evakkoon (Ruotsiin). Karjanhoito oli tuolloin tärkeä osa kylien monitoimitaloutta. Vain hevoset, lehmät ja joissakin tapauksissa sonnit voitiin ottaa mukaan, joten siat, lampaat ja kanat joko teurastettiin tai jätettiin oman onnensa nojaan. Ne saatettiin jättää elävinä kotikylään ja varata niille pääsy etsimään ruokaa. Keväällä takaisin tullessa ihmiset tapasivat lampaita, joita ei oltu moneen kuukauteen keritty.
Lehmiä kuljetetaan Torniosta Ruotsin puolelle Haaparantaan. SA-kuva. |
Ihmiset
muistelevat vieläkin koirien ja kissojen lopettamista, sillä niitä ei saanut
ottaa mukaan Ruotsiin. Haastattelemieni evakkojen mukaan erityisesti koirista
luopuminen oli vaikeaa, sillä ne olivat tärkeitä ja tarpeellisia monella tavalla. Eräs mies kertoi tarkemmin, mitä tapahtui pohjoisen
kylien koirille: ”Korvan Toivo oli poliisi, joka tappo niitä koiria, niitä ei
saanu viiä Ruothin, se oli poliisina ja se tappo niitä Könkhälä. Melkein
jokhainen otti koiransa mukhan ensin.” Tämä
evakkoaika oli vähällä lopettaa Lapissa porokoirakannan, mutta muutama
porokoira säästyi, sillä evakkotalvena oli Lapin sodasta palanneita miehiä
poronhoitotöissä koirien kanssa.
Kuljetettavia
lehmiä Kittilässä oli arviolta 2000. Karjankuljettajiksi valikoitui kylistä
nuoria ja vahvoja naisia. Esimerkiksi äitini oli yksi näistä samoin kuin
naapurin saman ikäinen nainen ja naapurikylästä useampi täti. Usein lähtöön
vaikutti myös sosiaalinen pakko. Monet lähtivät vapaaehtoisesti, vaikka
tiesivät, että matka on raskas ja vaikea. Karja kuljetettiin kylästä riippuen
joko Kolarin tai Muonion kautta rajajoen yli Ruotsiin. Matkan varrella lehmät
karkailivat ja niitä jouduttiin hakemaan ja käännyttämään toisen eläinten
joukkoon. Lehmien lisäksi hevoset kuljetettiin evakkoon ja kärryissä ne
veivätkin kylien asukkaiden tavaroita. Karjan viemisestä Ruotsiin evakkoon ja
ihmisen ja eläinten suhteesta on Rosa Liksom kirjoittanut viime
syksynä julkaistussa romaanissaan Väylä. Siinä ihmisen ja eläimen suhteesta on kirjoitettu
kauniisti ja se kertoo mm. siitä, mikä merkitys lehmillä oli ”terapeuttina”
karjankuljettajana olevalle nuorelle tytölle. Lehmät auttoivat jaksamaan ja niille saattoi kertoa surunsa ja murheensa sekä lämmittivät nukkujaa.
Sodassa käytettiin eläimiä myös rintamalla ja kuljetukseen, mm. haavoittuneita voitiin kuljettaa. Tässä SA-kuvssa on poroja. Käytössä oli myös hevosia ja saksalaisilla muuleja.
Jostain syystä en ennen tullut ajatelleeksi eläimiä, koska vanhemmillani ei niitä Viipurissa ollut, mutta muistan vähän järkyttyneeni kun luin Aleksejevitsin Tsernobyl-kirjasta eläimistä ja sitten Liksomin Väylästä ja nyt Ukrainan uutisissa.
VastaaPoistaEläimet ovat myös niin tärkeitä ihmisille; tietysti tuotantoeläimet kuten lehmät tuolloin ja nyt lemmikkieläimet. Puhumattakaan tietysti - en ole seurannut - maatilojen eläimistä Ukrainassa. Eläintarhasta on ollut paljon kirjoituksia.
PoistaMinulta jäi Hesarin juttu lukematta, vaikka juttu oli kai sinänsä positiivinen. En pysty koskaan lukemaan juttuja kärsivistä eläimistä, vaan ne on pakko hypätä aina yli. Jostain syystä eläinten kärsimyksistä lukeminen on paljon sydäntäsärkevämpää kuin ihmisten...
VastaaPoistaSiinä oli hyviä ja puhuttelevia kuvia; eläimet ovat tärkeitä ihmisille myös tuollaisessa tragediassa vai miksi tota putlerin sotaa nimittäisi.
Poista