Lukijat

maanantai 18. helmikuuta 2013

De drei scheenschte Dääg - Baselin laskiaiskarnevaalit






Laskiaista ja lukuisia laskiaiskarnevaaleja vietettiin viime viikolla ympäri maailmaa. Yhdet isot karnevaalit ovat kuitenkin vielä edessä, nimittäin Baselissa laskiaista vietetään viikko katolisen laskiaisen jälkeen. Ajankohdan valinta viikko vanhan eli katolisen laskiaisen jälkeen on uskonnollinen protesti.

Morgestraich, vorwärts, Marsch! Maanantaiaamuna kello neljän jälkeen Münsterin kirkonkellojen lakattua lyömästä, sammuvat kaupungin katuvalot ja joka puolelta alkaa kuulua piccolohuilujen ja rumpujen vähitellen voimistuvat äänet ja lukuisat ryhmät lähtevät marssimaan musiikin tahdissa pitkin ja poikin Baselin keskustaa, ylittäen Reinin sillan Klein-Baselin puolelle ja taas takaisin. Ainoa valo näinä aamuvarhaisina hetkinä tulee ryhmien eli Cliqueiden teemasta kertovista valaistuista paperisista "lyhdyistä", joiden teemaa (baselin murteella Sujet) ja ulkonäköä on suunniteltu kauan. Ne ovat hienoja ja näkee, että niiden toteutuksesta vastaavat ammattitaiteilijat. Teemat ovat ajankohtaisia, jotka tarkastelevat satiirisesti tai huumorin avulla paikallispolitiikan kiemuroita tai globaaleja ilmiöistä. Morgenstreichin ja laskiaistiistain kulkueen pukuteema on yhtäläinen tämän teeman kanssa.



Tämä Morgestraichin tunnelma on sanoinkuvaamaton, se pitää itse kokea! Itse olin mukana entisen vuokraemäntäni Ruthin ryhmässä pukeutuneena Wilhelm Telliksi. Tosin touhun järkevyyttä mietin ehkä ainakin kerran kiirehtiessämme Ruthin perheen kanssa kohti Andreasplatzia, jossa tämäkin ryhmä kokoontui. Ruth itse soitti piccoloa ja hänen poikansa rumpua samassa ryhmässä. Ruthin tyttö taas rummutti toisessa ryhmässä. Itse olin yksi tämän Cliquen edessämarssijoista ("Platzmacher"), jotka kulkien valtavan lyhden jälkeen - jota puolestaan kantoi 2-4 ihmistä -  ikäänkuin näyttäen suuntaa soittajien edessä kulkeneelle "kapellimestarille".  Mm. täältä löytyy videopätkä, jotta pääsisitte tunnelmaan:

 

Osa näistä Cliquista on virallisia, establisoituneita ja varakkaita omine klubihuoneistoineen, osa taas epävirallisempia ryhmiä. 




Vaikka karnevaaleista on kyse, on kuitenkin tiettyjä sääntöjä, joita tulee noudattaa. Salamavalojen käyttö sekä konfettien heittäminen on Morgenstreichissa turvallisuussyistä kielletty.


Laskiaista juhlitaan Baselissa kolme vuorokautta. Arviolta 18 000- 20 000 osallistuu eri ryhmien kulkueisiin. Osanottajien tulee olla naamioituneita siten, että heitä ei tunnista. Myös osa yleisöstä on pukeutunut asianmukaisesti. Yhtenä iltapäivänä on ohjelmassa lasten laskiaiskulkue sekä päivisin mm. varsinaiset laskiaiskulkueet vaunuineen. Silloin Guggenmusiikin sävelten lisäksi ilmassa lentävät karamellit, pikku krääsä sekä kevään tuojat keltaiset mimoosat, joita yleisö hamuaa itselleen. Ja tietysti kaikenvärinen konfetti eli baselin murteella Räppli lentää kohti yleisöä.

Baselin laskiaiskarnevaaleja tulee seuraamaan arviolta 200 000 matkailijaa. Muun muassa rautateillä on omat erikoisaikataulut, jotka tuovat katsojia jo maanantaiaamun Morgenstrecihiin. 



Kolmen vuorokauden juhlinnan jälkeen koittaa jälleen arki ja siivous. Kolmessa päivässä  on myös ehtinyt saada yliannostuksen Guggenmusiikkia, sillä se soi vuorokaudet ympäri kaikkialla kaupungilla.



Lisätietoja ja kuvia löytyy mm. Basler Fasnachtin omilta virallisilta sivuilta.

Scheeni Fasnacht!

P.S. Merci vielmals Ruth!

4 kommenttia:

  1. En ole koskaan sattunut näkemään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ne yhdet Kölnin karnevaalit voittavat! ;-) En kyllä seurannut livenä niitä Schnitzelbänkeja, olisivat olleet mulle liian vaikeita.

      Poista
  2. Kaikenlaisessa sinäkin olet ollut mukana ja oikein Platzmacherin ominaisuudessa:-))
    Baselin laskiaiskarnevaaleista en ollut kuulutkaan,nyt on sitten paikattu aukko sivistyksessä, siitä kiitos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä "sivistäminenhän" kuuluu minun työhön. :) Siellä oli kyllä hauskaa ja kaikki on minun silloisen vuokraemännän ansiota kun hän kutsui minut porukkaansa. Olen ollut katsomassa parissa muussa isossa laskiaisjuhlassa siellä Keski-Euroopassa ja tehnyt pienen tutkimusartikkelin yhdestä.

      Poista