Jouluseimi

Jouluaiheet jatkuvat, koska olin luvannut kirjoittaa hieman tästä omasta jouluseimestäni. Sitä en olisi kyllä tehnyt, jos olisin muistanut miten vaikeaa on ottaa tästä kuva ilman salamaa. Valitettavasti joudutte tyytymään tähän. Kyseessä on Tirolin Telfistä lahjaksi saamani seimi. Tämän seimityypin nimi on Bretterkrippe, mikä tarkoittaa sitä, että se on tehty lauta- tai levytaustalle. Sen alkuperäisen seimen on tehnyt Christoph Anton Mayer vuonna 1767 Telfsin Pyhän Pietarin ja Paavalin kirkkoon. Tässä  on yksityiskohta pyhästä perheestä, kuva on Tirolin kulttuurialueen portaalista: 

Jouluseimi - on myös muita seimiä, kuten pääsiäisseimi - on jouluevankeliumin keskeisistä hahmoista koottu asetelma, jossa keskeisellä sijalla on seimessä oleva Jeesus-lapsi. Hänen lisäkseen siihen kuuluu ainakin Maria ja Josef sekä paimenia, enkeleitä, eläimiä ja ehkä itämaan tietäjät. Tässä minun seimessä on kolme tapahtumaa, ensin on Jeesuslapsen syntymä ja paimenten tulo, nimenanto ja kolmen itäisen tietäjän käynti. Ts. hahmot vaihdetaan kolmesti joulun aikana. Mayer on tehnyt joulu- ja pääsiäisseimien lisäksi myös ns. kokovuoden seimiä, jotka kertovat useista tapahtumista. 

Tämän minun seimen on tehnyt ystäväni Doriksen isä Robert Heiss, joka on tehnyt useita erilaisia seimiä. Mm. heidän tuvassaan on iso ns. kotiseutuseimi, joka kuvastaa tirolilaista maisemaa ja seimen hahmot ovat paikallisia, kuten kyläläisiä eri toimissaan. Tällainen seimi ei ole koskaan "valmis", sillä joka vuodeksi tehdään tai ostetaan uusia hahmoja. Syksyllä haetaan luonnosta oksia, sammelta ja jäkälää seimeä varten. Käsintehdyt hahmot ovat kalliita hankkia yhdellä kertaa, mikäli seimi pitää ostaa. Seimet ovat suosittu harrastus ja esimerkiksi Tirolissa melkein jokaisessa kylässä on oma seimiyhdistys, jonka piirissä harrastajat ja taitajat kokoontuvat. Lisäksi talvella järjestetään tapahtumia, joiden aikana voidaan vierailla ihmisten kotona ihailemassa seimiä - ja ottamassa niistä mallia.

Robert Heiss.

Yksityiskohta isosta kotiseutuseimestä.

Seimien suosio myös suomalaisissa - ja luterilaisissa - kodeissa ja julkisissa tiloissa on viime vuosina kasvanut. Osa seimistä tuodaan matkamuistoina ja nykyään seimiä myydään mm. joulumarkkinoilla. Lisäksi joissakin kaupungeissa kuten Turussa on ollut seimireittejä, ts. liikkeiden ja virastojen näyteikkunoissa on erilaisia seimiä, joita voi julkaistun seimikartan avulla käydä kiertelemässä.   

Professori Nils-Arvid Bringéus on kirjoittanut jouluseimitraditon tulosta Saksasta Ruotsiin, jonne ne "kotiutuivat" vähitellen 1800-luvulla. Bringéuksen artikkelista löytyy tietoja myös seimien tulosta ruotsalaiskirkkoihin. (Ks. Bringéus 1965: Julkrubban i vårt moderna samhälle, 1972: Die Einführung der Weihnachtskrippe in schwedischen Kirschen ja 2008: How Christmas Cribs Came to Sweden.) Mm. näyttelijä Max von Sydow oli saanut ensimmäisenä joulunaan lahjaksi seimen (ks. Bringéus 2008, 169.) 

 Myös Suomessa seimet yleistyivät 1800-luvulla. Tässä saamassani joulukortissa on Martti Puhakan kuvaamana seimi Kakskerrasta vuodelta 1825 ja se on luultavasti Suomen vanhimpia, jos ei vanhin seimi. Joidenkin tietojen mukaan seimen on Kakskerran kirkolle lahjoittanut vahtimestarin rouva Greflund. Kuten kortin tekstissä sanotaan, hahmot ovat mehiläisvahaa. Seimi on ollut näytteillä jouluisin Turun tuomiokirkossa. Kiitos Martti, että sain laittaa kortin tänne!

Joulustaalo

Kuvassa ei ole Joulustaalo, vaan tuntematon satuolento Berliinistä.

Joulun lähestyessä pienten ja isojen tulee olla kilttejä, jotta joulupukki vierailisi lahjakuorman kanssa aattoiltana. Ei joulupukkikaan joka paikkaan ehdi, vaikka tieteilijät ovat laskeneet kuinka huimaa vauhtia pukin reen pitäisi liikkua, jotta hän jokaiseen lapsitalouteen ehtisi. Esimerkiksi Sveitsissä, Itävallassa ja Saksassakin lahjat tuo vaivihkaa kuusen alla Jeesuslapsi, Christkindl, jota ei tarvitse nähdä.  Ehkä jostain lapset kuulevat kellon helähdyksen merkkinä siitä, että Jeesuslapsi on käynyt talossa.

Jokohan se Christkindl on käynyt?

Krumpus tai Ruprecht kulkee Pyhän Nikolauksen kanssa ja pitää huolen siitä, että lapset ovat kilttejä. Hän nimittäin kantaa mukanaan tuhmia lapsia varten vitsakimppua. Meillä Lapissapa tämäkin on hoidettu tehokkaammin, sillä lapsia on peloteltu joulustaalolla, joka on monin kerroin mahtavampi kuin nämä eurooppalaiset kollegansa. Joulustaalo oli iso ja ilkeä hahmo, joka jouluaattona kulki pitkin kyliä ja metsiä.  Joulua varten oli kaikki paikat siistittävä kuntoon eikä mitään työkaluja saanut jättää pihalle. Jos joulustaalo kulkiessaan törmäsi ulos jätettyihin tavaroihin tai muuten sotkuiseen pihaan - erityisen tarkka piti olla puidenpilkkimispaikan eli ranteen siisteydestä - niin pahaa siitä seurasi.  Polttopuita oli varattava pitkien joulunpyhien ajaksi, samoin juomavettä ja ruokaa. Mikäli joulustaaloa sattui janottamaan ja talossa tai kodassa ei ollutkaan juomavettä, niin joulustaalo saattoi janoonsa imeä lapsilta veret. Lasten piti olla kilttejä, ei saanut meluta eikä oikein mäkeäkään laskea, sillä mäen alla saattoi olla joulustaalo säkkeineen, johon meluavat lapset päätyivät. Joskus joulustaalo saattoi palauttaa lapset joulunpyhien jälkeen, mutta siitä ei ollut aina takuita.

Annikki ja Samuli Aikion kirjassa Lentonoidan poika (WSOY 1978) on useita staaloista kertovia satuja. Yksi satu kertoo myös joulustaalosta. Sen mukaan joulustaalolla oli tapana vedättää heiniä jouluksi omituisella raidolla. Siinä oli mukana monenlaisia metsän eläviä pienimmäistä päästäisestä suurimpaan eri karhuun. Ajaessaan joulustaalo joikasi, jotta raito kulkisi paremmin. Täältä voi lukea, miten pikkuiselle Uula-Sammelille oli käydä, kun hän oli unohtanut lakaista pihalta polttopuista jääneet roskat.

Päivän havainto: Neljä päivää Joulumaahan.

Joulutapoja: adventti-ikkuna (+ lisäys)

Toimittajat muistavat meidät kansatieteilijät ja folkloristit aina ennen juhlapyhiä halutessaan tietää - tai halutessaan saada juttuunsa sitaatteja - juhlatavoista eri puolilla Suomea tai mistä mikäkin tapa on tullut ja mitä sen takana. He soittavat tai kirjoittavat, vaikka tapakulttuuri tai juhlatavat eivät olekaan meidän - tai siis minun - erikoisaluetta. Ei auta vaikka heille sanoo, että siinä Vilkunan Vuotuisessa ajantiedossa tai Uudessa ajantiedossa (Karjalainen, Korhonen & Lehtonen) on selitetty kaikki, niin kekrit ja loppiaiset. Nykyään myös Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran sivuilla on monipuolinen tietopaketti eri juhlista.

Tätä adventti-ikkunaa ei kuitenkaan ole taidettu ottaa kumpaankaan teokseen, koska se ei - vielä - ole suomalaista jouluperinnettä. Joulukalenterit sen sijaan ovat kotiutuneet meille Suomeen niin hyvin, että tänä vuonna partiolaisten adventtikalenteria on myyty jo 65 vuotta. Ja mitä se perinne on, jätän toiseen kertaan. Keski-Euroopassa monilla paikkakunnilla adventtiaikana "avautuu" jonkin perheen koristama adventti-ikkuna, joka valaistaan. Ikkunan koristelut ovat yksilöllisiä. Ohjelmaan kuuluu musiikki- ja lauluesityksiä, joulurunonjen lausuntaa, lasten leikkejä ja mukavaa yhdessäoloa. Tarjoiluina on usein hehkuviiniä tai muita kuumia juomia, joululeivonnaisia tai vastaavia.

Adventti-ikkunat avataan illansuussa ja ne ovat usein sopivia koko perheen iltakävelykohteiksi. Telfissä 19.12.2010 avatussa adventti-ikkunassa esiintyi paikallinen mieskuoro. Viime viikonlopun Hesarissa oli juttu paikallisesta porilaisesta variaatiosta, jonka tavoitteena oli tutustuttaa kyläläiset toisiinsa jouluikkunoiden avulla.

Lisäys: Lisäksi Kristiinankaupungissa on vastaavanlainen joulukalenteriprojekti, jossa asukkaat koristelevat oman jouluikkunan. Näin kuvia niistä erään ystäväni facebookin albumissa. Ikkunat ovat peitettyjä aina siihen asti kun tulee sen päivän vuoro. Tack C.E att du påminde meg!

Päivän havainto: Vaikka aamulla radiotoimittaja väitti lunta olevan täällä länsirannikolla tarpeeksi, hän oli väärässä.

Dagen efter + lisäys

Eilen meillä Suomessa on juhlittu itsenäisyyspäivää sekä Keski-Euroopassa Pyhää Nikolaita, joka tuo lapsille lahjoja. Pyhä Nikolaus oli 300-luvulla elänyt Myran piispa. Hänet tunnetaan erityisesti lasten ja köyhien suojelijana ja hyväntekijänä. (Myra puolestaan sijaitsee nykyisen Turkin alueella.) Tämä nykyisen joulupukin eräänlainen esikuva - sukuselvityksen tehkööt joku asiat paremmin tunteva kansatieteilijä - on tunnettu pyhimys, joka on myöhemmin ruvennut tuomaan pieniä lahjoja lapsille, jotka ovat laittaneet yöksi oven eteen kenkiä tai sukkia. Poikkeustapauksissa se on tuonut lahjansa pienessä säkissä ulko-oven viereen kuten tapahtui Baselissa 6.12.2005. Säkissä oli mm. hunajaa, pähkinöitä, suklaata ja joulukoristeita. - Justin, se säkki on vieläkin tallessa!

*** 

Nikolain kulkue Freiburgissa ja kuten huomaatte, Nikolailla on selvät yhteydet piispaan symboleihin.

Suomen itsenäisyyspäivän viettäminen onkin sitten vakavampi juttu; ainakin jos itsenäisyyspäivän viettää television äärellä. Eilen linnanjuhlien kättelymaratonia katsoi Ylen tietojen mukaan yli 2 miljoona ihmistä. Tämä traditio - tai rituaali - on ulkomaalaisten mielestä täysin käsittämätön; siis katsoa televisiosta kun parituhatta ihmistä kättelee presidenttiparia. Oli juhlista sitten mitä mieltä tahansa, niin yksi haja-ajatus näistä tuli mieleeni seurattuani sosiaalisesta mediasta päivityksiä. Eräs ystäväni vertasi näitä Rion karnevaaleihin tai kyseenalaisti juhlintaa kysynällä miksei meillä edistyksellisen demokratian jäsenillä ole sellaista juhlaa, johon kaikki voisivat osallistua. Presidentin juhlissa juhlivat vain harvat kutsutut. Hänen mukaansa Rion karnevaaleihin saavat - ainakin juhlintaan - osallistua kaikki, ja brasilialaiset suunnittelevat ja tekevät pukujaan kuukausikaupalla. 

Kyllähän nämä linnanjuhlat muistuttavat mielestäni katolisten maiden karnevaaleja ja laskiaisjuhlia ainakin siinä, että juhlijat - tai heidän ulkonäkönsä - ovat vapaata riistaa kaikelle arvostelulle niin lehdissä, televisiossa kuin sosiaalisessa mediassa kuten karnevaaleissa ovat vallanpitäjät ja poliitikot. Karnevaaleissa vietetään ikään kuin väärän kuninkaan päivää ja erilaisten laskiaisvaunujen teemat samoin kuin satiiristen naamiaisnäytelmien aiheet edustavat vanhaa kansanomaisten oikeutta. Siinä vallassa olevien arvostelu, virheiden ja epäonnistumisten paljastaminen ja niille naureskelu ovat tarpeellisia varaventtiilejä yhteisössä. Linnanjuhliin osallistuneiden tekoja ei arvostella, ainoastaan heidän ulkonäköään, pukua, kampausta, koruja ja meikkejä. Arvostelun kohteiksi joutuvat yleensä vain naiset, harvoin frakkeihin tai tummiin pukuihin pukeutuneita miehiä arvostellaan ulkonäöllisistä syistä. Toki itsekin kotisohvalla syyllistyn samaan, mutta lehdet ja netti ovat täynnä erilaisia onnistujen ja floppaajien listoja. Ei  
tunnu mukavalta ihmisestä, joka on yrittänyt pukeutua parhaimpiinsa ja löytääkin itsensä epäonnistujien listalta. Poliitikot ja julkisuuden henkilöt, erityisesti erilaiset "tyrkyt" ovat siihen tottuneet, mutta ei ns. tavallinen juhlija, joita sinne myös kutsutaan. 

Telfsin Schleicherlaufenin Wildet eli villimiesten ryhmä.Keskellä narrihahmo Panzen'aff, tynnyriapina, joka on kaupungin kuningas laskiaisena (2005).

Päivän havainto: Turun torilla on joulutori, jolla myydään glögiä. 

***  Sentrooppa-Santra on tehnyt selkoa mm. Nikolauksesta, hänen unkarilaisesta lähisukulaisestaan Mikúlasista ja myös Krampuksesta, joka hoitelee ilkeät lapset.

 



 

Lumen maisema

Lompolo, kuva JJ.

Olemme saaneet täällä eteläisessäkin  Suomessa nauttia jo monta päivää nauttia lumen ihanuudesta. Lumi on olennainen osa meidän pohjoista maisemaamme jopa useiden kuukausien ajan, vaikka joinakin talvina täällä Turussa seudulla sitä ei uskoisi. Tästä huolimatta saamme joka vuosi loka-marraskuussa kuulla tai lukea uutisista miten talvi tai lumi jälleen yllätti autoilijat. Miten niin yllätti? Lumi tulee myös Etelä-Suomeen yleensä joka vuosi, mutta autoilijat eivät vain tunnu muistavan varautua lumen aiheuttamaan muutokseen. Vai emmekö me enää tunne luontoa ja yhtä sen tärkeää elementtiä, lunta? Lumeen liittyy monenlaisia tietoja ja taitoja, joiden hallinta riippuu siitä kuinka läheinen suhde kullakin on lumeen. Puhutaan lumikielestä tai lumisanastosta. Monilta meistä ilmeisesti puuttuu lumen taju, se, että tunnemme lumen läpikotoisin, kuten esimerkiksi Peter Høegin romaanin Lumen taju päähenkilö Smilla tekee. Vaikka Smilla ei enää käytä entisen kotipaikkansa Grönlannin kieltä, silti hän uudessa asuinpaikassaan Kööpenhaminassa lumen sataessa tuntee sen ja osaa myös luokitella sen tarkasti.  

Lumi muuttaa maisemaa ja lumi merkitsee eri ihmisille erilaisia asioita. Toisille huonoja ajokelejä, aikaisia aamuja lumitöissä, kylmyyttä ja toisille taas talven iloja, lumileikkejä ja hiihtolatuja. Lumi peittää ja kaunistaa ympäristöä, kätkee roskat ja koirien jätökset, valaisee ja suojaa kylmältä, lumiluolassa tai -kiepissä on lämmin. Aikaisemmin lumi auttoi ihmisiä monin tavoin. Ensilumen tuloa odotettiin, sillä tiettömissä kairoissa kulkeminen helpottui matkan taittuessa poroilla tai suksilla nopeasti. Lumeen piirtyneet jäljet paljastivat kulkijan ja auttoivat metsästäjää saaliin jäljille. 

Lumi merkitsee ihmisille monia erilaisia asioita riippuen siitä, minkälainen suhde siihen on, millä tavalla lunta osataan lukea ja tulkita. Poromies ei keskustele lumen kemiallisesta koostumuksesta samoin sanoin kuin hydrologi, mutta silti hän voi tuntea lumen jopa paremmin. Lumeen kuten luonnonresursseihin yleensäkin liittyvää tietoa on kahdenlaista, ja ne eroavat toisistaan siitä huolimatta, että ne molemmat periaatteessa pohjautuvat empiiristen havaintojen systemaattiseen keräämiseen, luokitteluun ja käsittelyyn. Akateemisen, ns. tieteellisen tiedon, jota auktoriteetit ja tutkijat tuottavat, lisäksi on olemassa perinteistä ja paikallista ympäristötietoa, jolle paikalliset ihmiset perustavat luontaiselinkeinon harjoittamisen. Sen tehtävänä on omalta osaltaan turvata yhteisön jatkuvuutta. Vaikka ainoastaan osa yhteisön jäsenistä on ympäristötiedon asiantuntijoita, on se holistista ja sosiaalista, koko yhteisölle kuuluvaa. Osa ympäristötiedosta on ns. hiljaista tietoa, jota opitaan seuraamalla luonnon merkkejä ja eläinten käyttäytymistä. Siinä kaikki aistit, niin näkö-, kuulo-, haju- ja tuntoaistikin, ovat tärkeitä. Lunta on kokeiltava ja haisteltava, jotta sen koostumuksen tai laadun tuntee. Tätä tietoa tai tietämystä ei pysty selittämään, vaan se on opittava itse kokeilemalla eri tapoja. Keskustellessamme siitä, että ilman lämpötilan ja lumen laadun voi tunnistaa katsomalla kuvaa tai ikkunasta ulos, oli australialaisen professorin mielestä miltei käsittämätöntä. Hänelle kokemus pohjoisen eksoottisesta lumimyrskystä oli aivan uusi.   

Elinkeinoa koskevan sanaston laajuus kertoo miten tärkeä asema tällä elinkeinolla alueella on. Klassisia esimerkkejä tästä ovat inuiittien jää- ja saamelaisten tuntema lumisanasto. Lumisanojen runsaus on kuitenkin perua jo aikaisemmalta pyyntikaudelta. Poronhoitoyhteisöissä on monipuolinen maastoa, luontoa, sääoloja ja poronhoitoa koskeva sanasto. Esimerkiksi pohjoissaamen huhtikuu, cuoŋománnu, hankikuu liitetään poronhoitoon, sillä silloin hanki kantoi porosaamelaisten muuttoraidon ja tokan. Usein muutto tapahtui öisin, koska kevätaurinko lämmitti päivällä lumen takkalaksi, ts. lumi tarttui suksenpohjiin ja pehmitti hangen upottavaksi. 

Poronhoidon harjoittaminen perustuu sille, että ihminen oli oppinut hyödyntämään eläinten käyttäytymistä. Poromiesten tietämys eroaa muiden, eri ammatissa toimivien naapureiden ympäristötiedosta myös siksi, että nämä eivät tarvitse sitä tietoa.  Poronhoidon  onnistumisen kannalta oli tärkeää oppia jo nuorena tunnistamaan luonnonmerkkejä, ennustamaan säätä ja seuraamaan vuodenaikojen vaihtelua ympäristössä. Poromiehen piti osata kulkea erilaisissa ympäristöissä eri vuodenaikoina erilaisissa olosuhteissa.  Lumi muuttaa maisemaa ja talvinen, lumen peittämä tunturiylänkö tai suo näyttävät aivan toiselta kuin kesäkelillä. Luonnonmerkkien tunteminen ja sään ennustaminen helpottavat työtä ja saattavat jopa pelastaa.  Jos etelätuuli lennätti lunta hangelta, oli suojasää tulossa. Pyryä taas ennusti porojen hyppeleminen. Luontoa ja säätä seuraamalla poromies tiesi, mistä porot oli haettava pohjoistuulen jälkeen. Täällä etelässä pyry ennustaa liikennekaaosta, lumitöitä ja lapsille mieluisia lumileikkejä.  Olemme – vai olemmeko? – oppineet varaamaan kulkemiseen enemmän aikaa, kun ennustetaan lumen tuloa emmekä enää luota VR:n kyytiin, sillä viimevuotiset junaliikenteen lumikaaoksista aiheutuneet myöhästelyt pelottavat. 

Lumen luokittelu

Lunta, jäätä ja luonnonoloja koskevia tarkkoja ja kuvailevia termejä on saamen kielissä ja Lapin murteissa satoja, jos ei tuhansia. Ne voi jaotella esimerkiksi seuraavalla tavalla etnologi Israel Ruongin (Ks. Rolf Kjellström 2001.) tavalla: 1) lumen määrä, 2) lumen koostumus, 3) lumen kantavuus, 4) lumen pinta, taso ja keli, 5) olla lumenpeitossa, 6) koskematon lumi ja jäljet lumessa, 7) kuura, huurre sekä muut jää- ja lumipeitteet kasvistossa ja puissa, 7) lumen sulaminen ja häviäminen, 8) jäävesi, 9) sulan maan ilmestyminen, esimerkiksi pälvet, 10) lumenviipymäpaikat kesäisin, 11) miten erilaiset porojen talvilaitumet ovat saatavilla ja 12) lumen pinnat. Lumen ominaisuuksista, määrästä ja laadusta riippuvat porojen ruokailu- ja liikkumismahdollisuudet. Lumen määrästä puhuttaessa  on voitu käyttää mittana joko ihmistä, suksisauvaa tai poroa ja ilmaistu niiden avulla lumen määrä. Esimerkiksi lunta on sauvan mitan, polveen asti tai poron mahaa myöten.   

Poronhoidon luonteesta johtuen erilaiset keli- ja sääolot on osattava erottaa. On osattava ilmaista myös lumisateen laatu; esimerkiksi onko kyseessä räntä, pyry, tuisku, raesade, maatuisku, kuuro, myräkkä vai mikä, sekä jääkö lumi puihin vai ei? Tuulella on oma vaikutuksensa lumeen, sen kantokykyyn ja paksuuteen. Kuljettaako tuuli lunta, miten tuisku lennättää lunta ja mihin kinokset muodostuvat? Myös maastolla on suuri vaikutus siihen, miten lumi peittää maan. On myös olemassa paikkoja, jotka jäävät lumettomiksi aivan kuten on myös ns. lumenviipymäpaikkoja, joista lumi ei kesälläkään sula. Nykyään moottorikelkalla kuljettaessa lumituntemuksen tarve on erilainen kuin suksilla ja porolla kuljettaessa. Nykyisin riittää jopa vain se, että tietää, missä kelkalla voi kulkea, ts. ovatko syystalvella ovatko vesistöt jäässä ja lunta tarpeeksi tai keväällä tarttuuko kelkka kinokseen. 

Minkälainen on nykypäivän poromiesten lumisanasto? Poronhoidon muutosta koskevaa väitöskirjaani (2002) varten kysyin lumisanoja muutamilta haastattelemiltani poromiehiltä. Asiaa erikseen kysyessäni he pystyivät luettelemaan noin kymmenen, jotkut jopa vain viisi, erilaista lumen laatuun tai keliin liittyvää nimitystä. Osa näistä sanoista on koko Suomessa tunnettuja yleiskielen nimityksiä, kuten hanki, huurre, kinos, nietos, sohjo, tykky ja umpinen. Kaikki haastateltavat nimesivät – joko asiaa erikseen kysyttäessä tai spontaanisti haastattelussa – seuraavat sanat: hanki, kinos, sevä, siljo, sose, takkala ja umpinen. Muutamat sanoista, esimerkiksi höttyrä, höyhtyvä tai roustale voivat olla yksilöllisiä nimityksiä, joita muut eivät tunne. Puulumelle, lumi- tai jääpeitteelle puissa tai kasveissa, on vanhastaan tunnettu useita nimityksiä, mutta haastattelussa tutkittavani eivät niistä maininneet kuin huurteen. Vaikka he muistivat yhteensä runsaat 30 erilaista lumisanaa, uskon, että he tietävät niitä paljon enemmän, sillä tällaisten tietojen kerääminen ja dokumentointi vaatii useita, jopa satoja keskusteluja saman haastateltavan kanssa monia vuosia kestävän työperiodin aikana, kuten ruotsalainen toimittaja Yngve Ryd huomattaa. Hän on julkaissut kirjan jokkmokkilaisen poronhoitajasaamelaisen Johan Rassan tuntemasta ja käyttämästä lumisanastosta. (Ryd 2001). 

Huolimatta teknologian kehityksestä, uusista työvälineistä ja muista poronhoidon kokemista muutoksista on lumen vaikutus poronhoidossa edelleen suuri; se on sekä etu että uhka. Sevä, takkala, nuoska ja hanki kertovat poronhoidolle elintärkeistä lumen ominaisuuksista, miten poro voi kaivaa ruokaansa lumen alta ja miten poromies voi liikkua porometsässä. Miten lunta tulee ja luonnollisesti myös se, minkälainen pohja – sula maa vai routa – tulee lumen alle, on poronhoidon kannalta yhä edelleen tärkeää, vaikka poronhoidossa käytetään apuna modernia teknologiaa.  

Vaikka lumi ei toimeentulon kannalta ole monille niin tärkeä kuin poronhoidossa, on lumella suuri merkitys mielikuvissamme, sillä lumipeite on monille meistä joulun edellytys. Lumi kuuluu olennaisesti lapsuuden jouluihin ja valkeasta joulua haaveillaan myös joululauluissa. Tuleeko valkea joulu? Jos ei, niin millä keinoin joulupukki pystyy matkustamaan? Monissa perheissä olennainen kysymys näin joulukuussa. Itselleni olennaista on tällä hetkellä se, että pääsen toivottavasti nyt hiihtämään jo itsenäisyyspäivänä, vaikka latuja ei vielä täällä kotilähiössäni olekaan vielä tehty.  

PS. Pakkaskuva on täältä. Kiitokset sukulaisille kuvan lainasta!

Joulumarkkinoilla

Suurtorin joulumarkkinat 2011, Vähätorin puolelta

Yllätyksekseni jo tänään lauantaina avautuivat Turun Suurtorin joulumarkkinat. Jos lukisi paikallislehtiä, niin tämäkään tapahtuma ei kai olisi tullut yllätyksenä.

Pitkään ja pimeään joulunalusaikaan tuovat valoa ja tunnelmaa joulumarkkinat ja -torit, joita meillä Suomessakin on Saksasta levinneen mallin mukaan järjestetty jo parinkymmenen vuoden ajan. Mikä on tämän joulun taian takana, sillä joulumarkkinoiden suosio on vain kasvanut viime vuosina ja niistä on tullut suosittu matkakohde? Suurimmat joulumarkkinat houkuttelevat vuosittain jopa 3-4 miljoonaa kävijää.

Saksassa ja muualla Keski-Euroopassa joulumarkkinat ovat kuuluneet adventin aikaan jo satojen vuosien ajan. Joulumarkkinoiden historia ajoittuu myöhäiskeskiajalle ja paikkakunnilla pidettyihin käsityöläismarkkinoihin, jotka myöhemmin erikoistuivat joulutavaroiden myyntiin. 1800-luvulta lähtien joulumarkkinoiden sosiaalinen puoli korostui, sillä joulunaikaan ajoittuivat maaseudun työväestön vapaapäivät, joita vietettiin joulumarkkinoilla. Ostosten tekemisen, ohjelmanumeroiden seuraamisen ja kuumien juomien nauttimisen lisäksi messuväen joukosta katseltiin itselle sopivaa puolisoa; vähän samaan tapaan kuin Suomessakin markkinoilla.

Sterzingerin joulumarkkinat, 2010.

Innsbrückin vanhan kaupungin joulukoristeluja (Lumikki ja 7 kääpiötä, jos ette tunnistaneet.)

Kunnian ensimmäisistä joulumarkkinoista on ottanut Dresdenin kaupunki, jossa ensimmäiset joulumarkkinat on järjestetty jo 1434. Wienin nykyisten joulumarkkinoiden alkuperä, joulukuun markkinat, palautuu vuoteen 1294. Nürnbergin Christkindlesmarkt, Kristus-lapsen markkinat järjestettiin ensimmäisen kerran 1530. Niiden nimen sanotaan tulevan itseltään Martti Lutherilta, jonka lapset saivat joululahjat näkymättömältä lahjojen tuojalta Christkindleltä eivätkä Turkin Myran piispalta, Pyhältä Nikolaukselta, joka yleensä toi lahjat. Myös muualla Etelä-Saksassa ja Itävallassa tapahtuman nimenä on Christkindlesmarkt. Itseään Euroopan joulupääkaupunkina mainostava Strasbourg, Alsacessa Ranskassa, on ollut joulumarkkinoiden pitopaikka vuodesta 1570 lähtien. Tukholmassa on joulumarkkinoita järjestetty jo 1900-luvun alusta lähtien Skansenin ulkoilmamuseossa ja Vanhan kaupungin Suurtorilla. 

Meillä joulukaupungiksi julistautunut Suomen Turku on järjestänyt Vanhalla Suurtorilla, Turun Tuomiokirkon lähellä, joulumarkkinoita vuodesta 1990 lähtien. Muut tuntevat paikan parhaiten kai siitä, että Suurtorilla sijaitsevan Brinkkalan talon parvekkeelta julistetaan joka vuosi joulurauha. Muilla muilla paikkakunnilla on pidetty erilaisia joulumyyjäisiä useiden vuosikymmenten ajan. Lapin hiihtokeskuksissa järjestetään myös joulumarkkinoita ja -toreja, jotka ovat poikkeuksellisesti auki jopa loppiaiseen asti tarjoten ulkomaalaisille joulu- ja uudenvuodenturisteille paikkakunnan käsitöitä ja matkamuistoja.

Levin joulutori, Kittilä, joulukuu 2009.

Jotkut joulumarkkinat valitsevat tuotteensa tarkasti ja myyntipöydille päätyvät tuotteet ovatkin useimmiten käsityönä tehtyjä tai pienten leipomoiden tai maatilojen tuotteita. Myytävien tuotteiden tulee olla paikkakunnalle tai alueelle perinteisiä tai siellä valmistettuja elintarvikkeita. Joissakin tapauksissa tosin riittää, että ne edustavat maan tai kielialueen jouluperinteitä. Esimerkiksi Saksan Erzgebirgen vuoristokylissä valmistetut puiset kynttiläpyramidit, valokaaret ja muut joulukoristeet ovat suosittu myyntiartikkeli myös Sveitsin joulumarkkinoilla. Markkinoilla on myynnissä mm. tekstiilejä, keramiikkaa, puuesineitä, kynttilöitä, joulukoristeita ja monenlaisia ruokatavaroita ja jouluherkkuja.

Erilaisia jouluherkkuja notkuvat myyntipöydät ja tuoksuillaan houkuttelevat kojut katsojia ja ostajia. Glögi tai hehkuviini sekä piparkakut, joulutortut tai muut vastaavat paikalliset herkut tekevät kauppansa. Keskieurooppalaiseen jouluun kuuluvat joulustollenit ja piparkakkuja muistuttavat lebkuchenit tai paahdetut mantelit saavat myös veden kielelle. Turun myyjäisissä myydään mm. erilaisia hedelmä-, taateli- ja muita kakkuja, pipareita ja joulutorttuja sekä tietysti kalaa monissa muodoissaan. Keskieurooppalaisilla markkinoilla hehkuviini juodaan posliini- tai keramiikkamukista, joka on samalla myös helppo matkamuisto. Hehkuviinimuki kädessä lämmittää kierrellessä markkinakojuja. Mikä suomalainen yrittäjä tarttuisi mainioon tilaisuuteen ja lanseeraisi tavan myös tänne? Muutaman euron panttia vastaan juomansa saisi juoda kunnon mukista. 

Paikallisia herkkuja Etelä-Tirolin Sterzingeristä.

Hehkuviinimukeja mm. Berliinistä ja Baselista.

Joulumarkkinat eivät ole vain ostosten tekoa varten, vaikka myyjät ja käsityöläiset tulevat markkinoille myymään tuotteitaan. Monilla markkinoilla on jouluun tai perinteisiin työtapoihin liittyvää ohjelmaa. Näin lapset ja aikuiset saavat mahdollisuuden kurkistaa taianomaiseen jouluun ja suomalaisilla markkinoilla voi osallistua joululeikkeihin, tavata joulupukin muoreineen ja tonttuineen, Tiernapojat, valoa tuovan Lucia-neidon tai Venäjältä vierailulle tulleen Pakkasukon. Keskieurooppalaisilla joulutoreilla lapsia viihdyttävät mm. monet satuolennot, viehättävät karusellit ja torille jäädytetyt luistinkentät. Ainakin Innsbrückin joulumarkkinoilla saattoi jättää tavarat säilytykseen, jotta voisi markkinatunnelmasta nauttia vapaammin. 

Saksassa on arvioitu järjestettävän yli 2500 joulutoria, joista pienimpien paikkakuntien joulumarkkinat ovat avoinna vain neljänä adventtiviikonloppuna. Tuhansien joulumarkkinoiden ollessa kaikkialla lähes samanlaisia, ne pyrkivät erottumaan paikallisilla erikoisuuksilla. Monien keskiaikaisten markkinoiden lisäksi löytyy myös tivolimaista markkinatunnelmaa tai luostaripihojen rauhaa. Miljoonia kävijöitä keräävien Berliinin, Dresdenin ja Nürnbergin kaltaisten suurten joulumarkkinoiden tunnelma poikkeaa pienten baijerilais- tai tirolilaiskylien intiimeiltä joulumarkkinoilta, joiden viehättävyys on tapahtuman pienuudessa ja perinteikkyydessä, josta kävijöiden odotetaan parhaiten löytävän joulutunnelmaa. Katolilaisalueella on joulumarkkinoihin yhdistetty jouluseimiä ja esimerkiksi Telfsissä, Tirolissa on adventin aikana mahdollista vierailla yksityiskodeissa tutustumassa heidän seimiasetelmiin. Tärkeä osa joulumarkkinoiden koristelua katolisella alueella on jouluseimi, joskus jopa elävine aaseineen ja lampaineen.

 

 Adventti-ikkuna Telfsissä, 2010.

Joulumarkkinoiden satuhahmoja, Seefeld 2010.

Jouluntaikaan ja tunnelmaan pääsemiseksi ei välttämättä tarvita aitoa lunta, mikäli tämän draaman kulissit ovat muuten kunnossa. Markkinapaikat, torit, kadut ja kujat on puettu jouluiseen asuun ja tuhannet jouluvalot tuovat valoa pimeneviin adventti-iltoihin. Satumaista vaikutelmaa lisäävät hienosti koristellut myyntikojut, joiden katoilla asustelee enkeleitä, metsän eläimiä, seimikuvaelmia tai vaikkapa Grimmin veljesten satuhahmoja tai joulupukki perheineen. Näin myyjät tekevät parhaansa erottuakseen satojen samanlaisten puisten kojujen merestä. 

Joulumarkkinoille on helppo tulla, sillä ne valtaavat kaupunkien ja kylien keskustat ja torit adventin ajaksi tuoden asukkaille kaivatun katkoksen vuoden pimeimpään ja kylmimpään ajankohtaan. Ne tuovat niin paikkakuntalaisille kuin matkailijoille valoa, lämpöä ja mukavia yhdessäolon hetkiä. Nämä elämykset saavat ihmiset tulemaan joulumarkkinoille seuraavanakin adventtina. 

 

(Tämä on lyhennelmä kirjoituksesta, joka ilmestyi Pirta 4/2010.)

Edit: Lisäsin muutaman linkin