Lenan pilareilla

Toisena matkapäivänä suuntana olivat Lenan pilarit, parin sadan metrin korkeuteen kohoavat kivipilarit, jotka reunustavat Lena-jokea reilun 40 km matkalta. Valitettavasti yön aikana maisema peittyi metsäpalojen aiheuttamaan savuun ja suurimman osan matkaa näytti tältä: 

Onneksi sumu hälveni päivää kohden ja pilarien huipulta välillä näkyi jopa sinistä taivasta. Joen vastarantaa ei tosin sieltä näkynyt.

Lenan pilarit on otettu Unescon maailmanperintölistalle heinäkuussa 2012. Ne ovat . uskomattoman hienon näköinen luontokohde, joka kertoo Sahan tasavallan äärimäisistä luonnonoloista omalla kauniilla tavallaan. Pilarit ovat syntyneet ajan, tuulen, sateen, veden ja lämpötilojen muutosten vaikutuksesta tässä kovassa ja vaihtelevassa ilmastossa, jossa kylmimmän ja lämpimimmän lämpötilan ero voi vuoden sisällä olla jopa 100 astetta. Routa on hajottanut kiviainesta siten, että syvät rotkot erottavat pilareita toisistaan. Veden tunkeutuessa pinnalta jään sulamiesprosessi nopeutui ja pilarien väliset rotkot laajenivat. Pilareilta löytyy myös kambrikaudelta peräisin olevia fossiileja. Lisätietoja täältä. 

Paikallisten etnisten yhteisöjen jäsenet saavat tietyin rajoituksin hyödyntää Lenan pilarien luonnonsuojelualuetta lähinnä metsästykseen ja heinäntekoon. Sen alueella sijaitsee myös pyhiä paikkoja. Pilareita tai luonnonpuistoa käytetään myös matkailullisiin tarkoituksiin ja pilareiden huipun näköalapaikalle nousua varten on tehty polku, joka on varustettu portailla. Portaat ovat todella  tarpeen, sillä nousu on jyrkkä. Polun pituus on 2 km ja pilarit nousevat tässä 180-220 metriä joen pinnasta. Uskomattoman sisukas ylösnousija oli eräs kainalosauvoja käyttävä moskovalainen rouva, joka nousi  ja tuli myös alas portaita. Alastulo oli kuulemma "hieman hankala". 

Me turistit saimme myös todistuksen Lenan pilareiden valloittamisesta. Sitä ennen olimme myös osallistuneet sahalaisen "shamaanin" toimittamaan puhdistamisrituaaliin, josta kerron enemmän myöhemmin. Rannan tuntumassa oli myös pieni matkamuistomyymälä, penkkejä ja ulkovessa. Polkua ja portaita korjattiin koko ajan ja työmiehet olivat saaneet määräyksen pysyä turistien alta poissa tuona päivänä. 

Näkyvyys ylhäältä ei ollut kovin hyvä. 

Pilareille järjestetään retkiä Jakutskista ja olisi hieno päästä käymään siellä myös kevättalvella. Silloin ei ainakaan olisi niitä metsäpaloja... 

Jakutskissa

Vietimme Jakutskissa lyhyen aikaa sekä ennen risteilyä että sen jälkeen. Ensimmäisenä päivänä ohjelmassa oli kaupunkikierros, johon sisältyi tutustuminen mm. Timanttimuseoon, joka ei ollut varsinainen museo, vaan erittäin tarkkojen turvatoimien takana oleva näyttely, joka esitteli Sahan maaperästä löydettyjä rikkauksia kuten timantteja, kultaa ja hopeaa sekä niistä tehtyjä silmiä häikäiseviä koruja ja muita kalleuksia. 

Jakutsk (sahaksi Дьокуускай, Djokuuskaj) on siis Sahan tasavallan (eli Jakutian) pääkaupunki, jossa asukkaita on noin 275 000. Itse Sahan tasavalta on Venäjän ja samalla myös maailman suurin itsehallintoalue, joka on runsaat 3 miljoonaa km2 eli hieman alle kolmanneksen Euroopan pinta-alasta. Sahoja eli jakuutteja heistä on noin 141 000, venäläisiä hieman vähemmän eli noin 113 000. Kaupunkikuva on monietninen, sillä näiden kahden pääväestöryhmän lisäksi siellä asuu mm. evenkejä, eveenejä, jukagiireja, burjatteja, tsuktseja ja ukrainalaisia. Hotellissa puolestaan näkyi yöpyvän japanilaisia ja korealaisia ja nähtävästi myös kiinalaisia - ainakin heidän sanottiin olevan tiukasti bisneksessä mukana. Hotellin olivat taas rakentaneet sveitsiläiset. 

 

Jakutsk on yksi Siperian vanhimmista kaupungeista, jonka kasakkapäällikkö Peter Beketov perusti Lenan länsirannalle kasakkalinnoitukseksi vuonna 1632. Kaupunki siitä tuli vuonna 1643 ja se oli pitkään Venäjän tärkein etuvartio koillisessa. Lenan tulvien vuoksi kaupungin paikkaa on vaihdettu useaan kertaan. Pitkään Jakutsk oli pieni ”kyläpahanen”, ja vasta 1800-luvun lopun kullan ja muiden arvokkaiden mineraalilöytöjen jälkeen se alkoi kasvaa. Nopea teollistuminen alkoi 1920-luvulla. Tällä hetkellä tärkeimpiä aloja ovat kaivosteollisuus (erityisesti timantit ja mineraalit) sekä puu- ja elintarviketeollisuus. Timanteista koruteollisuus käyttää ”vain” 40 % ja 60 % menee teollisuustimanteiksi. (Varsinainen timanttiteollisuuden pääkaupunki on Mirni.) Pääkaupunkina Jakutsk on tärkeä taloudellinen, liikenteellinen, kulttuurinen ja väestöllinen keskus. 

Kaupunkikuvalle on leimallista sen sijainti ikiroudalla, joka asettaa omat vaatimuksensa kaupunkisuunnittelulle ja rakennuksille - ja myös ihmisten pukeutumiselle. Jakutsk on muuten Venäjän suurin ikiroudalla sijaitseva kaupunki. Ensimmäisiä asioita, joita satunnainen matkailija Jakutskissa näkee, on maan päällä risteilevien vesiputkien verkosto, sillä niitä ei voi kaivaa ikiroutaan, joka rikkoisi putkistot. Talot myös rakennetaan pilareiden päälle, kuten noista kuvista näkee. Kaikkiin taloihin ei vesijohtoja ole, sillä esimerkiksi puutaloalueella ihmiset näkyivät hakevan kaivosta vettä. Ja kohta niistä ainakin suurin osa puretaan; tosin alla oleva puutalo kuulemma korjataan ja onhan sen seinässäkin muistomerkistä kertova taulu. Monin paikoin kaupunkia kohosi nostokurkia merkkinä rakennusbuumista.

 

Jakutskissa kuten muuallakin Sahassa vallitsee ankara mannerilmasto. Tammikuun keskilämpötila on -43 °C ja heinäkuun +19 °C. Kaupungissa talvikuukausina lämpötila voi laskea jopa -55° C. Kesällä puolestaan asteita voi olla jopa +40° C, joskin meidän lyhyen oleskelun aikana se jäi alle +25°C. Risteilyn jälkeen tapaamani sahalainen tutkijatuttava Lena S. kertoi, että hänen lapsena ollessaan pakkaset olivat kovempia kuin viime vuosina, joskin pakkassumukelit rasittavat nykyään. Talvet ovat kuitenkin niukkasateisia, joten talvi Jakutskissa ei ole niin kova kuin muualla Sahassa. Kylmimmän asutetun paikan ennätystä puolestaan pitää hallussaan 980 km Jatkutskistsa sijaitseva Oimjakon, missä on mitattu peräti -71,2 ° C. Oimjakonista meille näytettiin pari filmiä risteilyn aikana. Niiden perusteella turistien yksi yleinen huvi näytti olevan saippuakuplien puhaltaminen. Hauskaa siinä oli tietysti niiden jäätyminen.  

Yliopiston hallintorakennus.

Jakutskissa sijaitsee Koillis-Siperian suurin yliopisto, jonka vaikutus sekä Sahan tasavallalle että Jakutskin kaupunkikuvalle ja kulttuurille on suuri. Yliopiston nimi on tällä hetkellä suomeksi kutakuinkin M.K. Ammosovalle omistettu Koillinen Federaatioyliopiosto. Yliopiston kotisivut näkyvät olevan venäjän, sahan ja englannin lisäksi myös koreaksi ja kiinaksi (tai ainakin kielisymbolit löytyvät) ja yhteistyötä sinnepäin kuuluu muutenkin yliopistioll aolevan. Minulla oli tarkoitus tavata lyhyesti Kanadassa kongressissa tapaamani sahalainen tutkija Lena S., mutta hänen lisäkseen tapasinkin viimeisenä Jakutskin päivänä myös yhden yliopiston vararehtoreista, Mikhail Prisyazhnyin, joka on myös Northern Studies- osaston johtaja. Onneksi minulla oli vielä yksi puhdas pusero ja lisäksi vaihdoin vielä vaellussandaalit vähän siistimpiin kenkiin. Vararehtorilla oli erinomaisia kokemuksia yhteistyöstä suomalaisten tutkijoiden kanssa ja olipa hänen laitoksellaan (maantiede) ollut äskettäin turkulainen vaihto-opiskelija, jota hän kehui vuolaasti. Häntä kiinnosti erityisesti perinteinen ympäristötieto ja sen soveltaminen vaikkapa ikiroutatutkimukseen sekä maaseutututkimus. Hänen johtamansa laitos vaikutti kansainväliseltä ja aktiiviselta, sillä se osallistuu mm. kansainvälisiin kesäkouluihin, joita on myös siellä järjestetty. Itse hän oli ollut vaihdossa Prince Georgen yliopistossa, jossa ICASS:n kongressi järjestettiin. Oli todella mielenkiintoista käydä yliopistolla ja tutustua siellä tehtävään tutkimukseen. Kiitos siitä Lenalle! Myös risteilyllä oli mukana pari tutkijaa, joiden tehtävänä oli luennoida meille mm. Sahan luonnosta ja sahan kielestä. Sain muuten lahjaksi upean - ja neljä kiloa painavan - Lenasta kertova valokuvateoksen, jonka yliopisto on tuottanut. Niitä kuvia löytyy mm. täältä. Lenan aviomies on ollut kirjan toimituskunnassa. 

Rakennuksen nimi on Lenan pilarit, jotka ovat kuvattuna talon seinässä.

Yliopiston lisäksi pääkaupungissa sijaitsee useita museoita, teattereita, kaksi klassista musiikkia esittävää laitosta (filharmonia ja toinen) ja kuriositeettina voi mainita Venäjän pohjoisimman sirkuksen. Pikavierailulla kuva kaupungista jää aika sekavaksi. Kaupunkia ja erityisesti sen keskustaa rakennetaan kovaa vauhtia uusiksi, joten historiallinen ilme puutaloinen on jäänyt modernien ja korkeiden liikerakennusten varjoon. Viimeinen, aiemmilta tuhoilta säästynyt osa vanhaa Jakutskin linnoitusta sattui palamaan muutama vuosi sitten. Viimeisenä päivänä en ottanut kuin muutaman valokuvan, joten modernit rakennukset jäivät pääosin kuvaamatta. Matkan ensimmäisenä päivänä sen sijaan esimerkiksi Lenan rannalla sijaitsevaa Voiton aukiota olin jaksanut kuvata kymmeniä ruutuja…  

Tämä kuulemma kalliiksi tullut - ja idästä vaikutteita saanut - tyhjä rakennus sijaitsi hotellia vastapäätä.

Uutta ja vanhaa.

Voiton aukio.

Lena käytti minua myös sahalaisessa temppelissä vai miksi tätä paikallisetn uskonnonharjoittajien kulttuurikeskusta nimittäisi? Itse hän käytti sanaa temppeli. Siellä voi käydä puhdistautumassa – sitä varten voi varata tilan – tai varata ajan parantajilta. Siellä myös esiintyvät sahalaiset laulajat, joiden kuvien joukossa oli myös kaksi naista.  Lisäksi hän näytti minulle sahalaisen palaganin, joka on aiemmin toiminut ravintolana. Nyt siellä kaikeksi yllätykseksi toimi ennustaja, jolle jonotti neljä asiakasta. Me emme jääneet jonottamaan.

 

 

Tänne, mikäli tulevaisuus kiinnostaa!

Kaupunki näyttäisi varmaan aivan erilaiselta vaikkapa tammi-helmikuun pakkasissa kuin nyt kesällä. En ole kyllä varma, että haluaisinko vierailla Jakutskissa talvella...  Tällaiselta siellä kuitenkin näyttää tai tuntuu talvella: 

Kaksi viikkoa Lenalla

Tervetuloa Lena-joelle Sahan tasavaltaan!  Matkustin parin viikon ajan M/S Mihail Svetlovilla Lena-joen henkeäsalpaavissa maisemissa Sahan tasavallassa (Jakutiassa). Henkeäsalpaavissa sanan kahdessa merkityksessä, sillä kolmasosa matkasta taitettiin metsäpalojen aiheuttamassa, ajoittain erittäin tiheässä ja kitkerässä savusumussa. 

Joen nimi tulee joen varren ensimmäisten asukkaiden evenkien kielen sanasta Ylu (joki) ja Yene (iso). Sahat (eli jakuutit) ottivat käyttöön evenkien sanan ja nimesivät joen Ölüöneksi. Tästä tulee venäjänkielinen nimi Lena. Iso joki se onkin! Lena saa alkunsa Baikalin pohjoispuolelta ja laskee Pohjoisen Jäämeren Laptevin mereen matkattuaan kaikkiaan 4400 kilometriä. Me matkasimme Jakutskista Lenan pilareille ja sieltä Laptevin meren rannalle sijaitsevaan Tiksiin. Jakutsista Tiksiin matkaa on noin 1700 km. Lena-joen suun delta-alue on kaikkiaan 32 000 neliökilometrin suuruinen ja siellä on runsaat 1500 saarta - mikäli määrä on laskettu oikein.

M/S Mikhail Svetlov savusumussa rantautuneena Siktjakhin kylän rantaan. Meidät tuotiin laivalta pelastusveneillä, sillä laiva ei päässyt tässä rantaan.

Paikallisten asukkaiden pyhä paikka, joka on venäjän kielinen nimitys tarkoittaa tolppaa eli Tolppasaari. Eihän se muistuta tolppaa!

Matkan varren maisemat vaihtelivat parin kilometrin levyisestä "Lenan putkesta" - jossa meille luvattiin kovia tuulia ja jopa myrskyä - eli miltei suomalaisen jokimaiseman joesta ikään kuin laajoihin järvenselkiin.  

Kasvillisuudelta maisemat vaihtuivat taigasta metsätundran kautta tundraksi ja jopa arktisesta erämaasta saattoi loppumatkalla nähdä vilauksen. Verhojanskin vuorijonoa saimme myös ihailla pitkän matkaa. Yksi matkan maisemallisista kohokohdista oli Unescon maailmanperintölistallekin päässeet Lenan pilarit, jotka reunustavat jokea 40 km matkan. Ohitimme myös lukuisia Lenan sivujokia, joista mainitsen vain suurimmat eli Viljunin ja Aldanin. Ohitimme muutamia kyliä ja kalastajien leiripaikkoja ja kämppiä, rantauduimme muutaman kerran sekä kylissä että autiolla rannalla, seurasimme kyläläisten esittämiä näytelmällisiä rituaaleja sekä laulu- ja tanssiesityksiä, ihailimme käsitöitä ja maistelimme paikallisia herkkuja. Toisille napapiirin ylittäminen tai keskiyön aurinko olivat suurimmat elämykset, toisille sen tarjosi ihmisten arjesta pienen siivun näkeminen ja mahtavasta luonnosta nauttiminen.

 

 

 

 

Neljä alinta kuvaa ovat Lenan pilareilta. Valitettavasti pilareilta näköala ei ollut kirkas savusumun vuoksi. Matkakertomus jatkuu... 

P.S. Matkan suomalainen järjestäjä oli Arial-travel, joka toivottavasti vie risteilijöitä Lenalle myös ensi kesänä, mikäli teitä kiinnostaa. Itse risteilyn järjestäjä on venäläinen tai oikeastaan sahalainen. Suosittelen!

Heimat, Kotiseutu

Jalkapallo on taas yhdistänyt maailmaa ja erityisesti Saksaa, sillä Die Mannschaft ansaitusti voitti ja sai neljännen tähtensä. Voittoa (ja sponsoreita) juhlittiin Brandenburgin portilla. Tiettyjen pelien katsomisen lisäksi minusta on ollut hauskaa seurata mm. Lukas Podolskin monipuolista ja ahkeraa viestittelyä sosiaalisessa mediassa peleistä ja vähän muustakin. Peliaikaa tällä kölniläisellä oli tosin vähän, mutta tärkeä rooli hengen nostattajana ja hauskuuttajana hänellä oli. Sen lisäksi hänellä - kuten usealla pelaajalla - on omia avustuskohteita ja säätiöitä, joihin he ohjaavat mm. voittorahojaan.

Voitto oli puolestaan vähällä jäädä kokonaan sivuseikaksi ns. Gaucho-gaten vuoksi, jossa toimittajat, kaikella besserwisseydellään, tekivät parhaansa. Tätä Gaucho-gatea tuntemattomat voivat katsoa pahennusta herättäneen ja myös rasistiseksi leimatun tanssin täältä. Enkä liitä tässä yhtään lehtijuttua, sillä niitä kyllä löytyy guuglaamalla.

Suvi Ahola nosti eilisessä Hesarissa hienosti esille saksalaisen Edgar Reitzin ohjaajaman Heimat eli Kotiseutu -televisiosarjan: 

Kun jo­ka me­dias­sa ver­ra­taan laa­jo­ja tv-sar­jo­ja ro­maa­nik­las­si­koi­hin, pi­tää muis­tut­taa sak­sa­lai­ses­ta Ko­ti­seu­dus­ta (Hei­mat, 1984) kak­si­ne jat­ko-osi­neen (1993 ja 2004).

Se­hän oli kun­nian­hi­moi­sen tv-sar­ja­ker­ron­nan pio­nee­ri. Kir­joit­ta­ja ja oh­jaa­ja Edgar Reitz to­sin ko­ros­ti, et­tei ky­se ole sar­jas­ta vaan elo­ku­vas­ta, vaik­ka pi­tuut­ta Ko­ti­seu­dus­sa on 16 tun­tia. Se sai­kin en­si­esi­tyk­sen­sä Ve­net­sian elo­ku­va­juh­lil­la. (--)

Kes­kiös­sä on per­he, su­ku ja maa­lais­ky­lä Lou­nais-Sak­sas­sa, ja sak­sa­lai­nen elä­mä vuo­si­na 1919–2000. Läh­tö­koh­ta­na on en­sim­mäi­sen maail­man­so­dan lop­pu, jos­ta ede­tään kol­man­teen val­ta­kun­taan, so­taan, Sak­so­jen ja­koon, län­nen teol­li­suu­sih­mee­seen, ter­ro­ris­miin ja lo­pul­ta uu­teen, yh­te­näi­seen Sak­saan.

Kuten Ahola edellä korostaa, tämä eeppinen sarja ei siis pohjaa mihinkään romaaniin. Sen tarina sijoittuu kuvitteelliseen Schabbachin saksalaiskylään ja kahteen veljekseen, joiden perheiden kohtaloita seurataan usean sukupolven ajan 1800-luvulta alkaen yhtenäiseen Saksaan asti. Yhteensä trilogian pituus on 52 tuntia. Vuonna 2013 Reitz ohjasi elokuvan Die andere Heimat - Chronik einer Sehnsucht, joka keskittyy 1800-luvun tapahtumiin ja Brasiliaan siirtolaiseksi lähteneen tarinaan. Traileri löytyy täältä. Pitäisi vihdoin hankkia se Heimat-boxi!

Auringonlasku kotiseudulla.

                       

Palsa-museo

Olen aiemmin kirjoittanut Kalervo Palsan kodin  ja ateljeen pelastamisesta ja museoimisesta. Kotiseutuneuvos Kauko Sorjosen säätiö osti rakennukset Maj-Lis Pitkäseltä, jolle Palsa oli ne testamentannut.  Museo avattiin 5.6.2013. Kävin siellä viime kesänä. Pääsin museoon vasta toisella yrittämällä, sillä koska museo ei ole auki sunnuntaisin, ei sitä pidetty auki markkinasunnuntainakaan, vaikka silloin paikkakunnalla oli paljon väkeä liikkeelä. Itseni lisäksi museon oven takana sinä sunnuntaina samalla aikaa kävi kaksi muutakin seuruetta. Museosta löytyy tietoja sen kotisivulta lyhyesti. Sen hallinnointi on Särestöniemi-museon yhteydessä, joka sekin nykyään kuuluu Sorjosen säätiölle. 

Museo koostuu pienestä yhden huoneen mökistä (yläkuvassa) ja Getsemane-ateljeesta, joka oli alunperin makasiiniksi rakennettu. Getsemanen seinämaalaukset on konservoitu ja sekä sinne että asuintaloon on koottu Kallen elämästä kertova näyttely. En tiedä onko tuvan esineistö autenttista vaiko myöhemmin jostain kerättyä. 

Palsa asui tässä mökissä vanhempiensa, Hilja Kenttälän ja Hugo Palsan sekä veljiensä kanssa. Mökki on yksi harvoja kirkonkylässä Lapin sodan tuhoilta säilyneistä rakennuksista.

 

Ateljeen seinämaalauksia (pahoittelen kuvien huonoa laatua). "Ihmiset haluavat hullun taiteilijan, saakot sen." Näin Palsaa esittelee museon uusi esite: 

Taiteilija Kalervo Palsa (1947-1987) kuvasi taiteessaan hätkähdyttävällä tavalla elämän raadollisuutta, väkivaltaa, kuolemaa ja seksuaalisuutta. Hän teki viiltäviä havaintoja pienen yhteisön kipupisteistä ja yhteiskunnan pimeästä puolesta. Palsa asui ja työskenteli tässä pihapiirissä, joka sijoittui tuolloin Kittilän Narikaksi kutsutulle köyhän ja syrjäytyneen väen asuinaluelle."

Missähän ne Narikan rajat oikein kulkivatkaan? 


Museo on auki tiistaista lauantaihin klo 12-18 aina syyskuun loppuun asti. Pääsymaksu on 5 euroa ja ainoastaan käteinen käy. Lapset (7-16 vuotta) pääsevät puoleen hintaan. Osoite on Kivitie 14 B ja täältä löytyy se ajo-ohje ja kartta.

Kulttuuritapahtumien ruuhkaviikonloppu rajalla

      

Viime viikonloppuna Väylän varressa oli useita kulttuuri- ja kotiseututapahtumia, joissa olisin halunnut olla osallistujana, sillä Torniossa ja Haaparannalla oli Kalottti Jazz ja blues upeine esiintyjineen, Torniossa myös Peräpohjolan markkinat sekä vielä paikallisten kalevalaisten naisten 70-vuotisjuhla, jossa oli tasokas ohjelma. En "päässyt" mihinkään niistä, sillä olin lupautunut menemään naapurikunnassa pidettävään KulttuuriKolariin. Kulttuuritapahtuman nimi on näppärästi kehitetty kunnan nimestä. 

                 
En valitettavasti ehtinyt Kalervo Palsan näyttelyn avajaisiin pop up -kulttuurikahvilaan, mutta ehdin sentään perjantai-illan iltamiin, jotka vetivät ison Työväentalon salin täyteen ja vielä myöhemmin keskiyölläkin avoinna olleeseen näyttelyyn. Väkeä oli tungokseen asti ollut myös avajaisissa. Näyttelyssä oli esillä harvemmin nähtyjä töitä, jotka monipuolistavat aiempaa Palsan vahvaa julkisuuskuvaa. Työt olivat kolarilaisen eläkkeellä olevan opettaja Anni Kyrön ja Kittilän kunnan kokoelmista. Näyttelyn avajaisissa Anni Kyrö oli kertonut kokoelmansa syntytarinan, sillä hän oli saanut taulut Palsan ollessa hänen opettajakolleganaan Kokkovaaran koululla lyhyen aikaa. Työt ovat Anni Kyrön perheenjäsenistä, sillä Palsa oli mukana perheen elämässä tuon lyhyen sijaisuuden ajan, ruokaili heidän kanssaan ja seurasi perheen lapsia ja ikuisti sitten perheen jäseniä eri tilanteissa. Avajaisissa oli puhunut myös Palsa-asiantuntija Jyrki Siukonen avaten monipuolisesti Palsan elämää ja töitä. 

Savotalla töissä eli kotoa poissaollutta isää kuvaava työ.

Kulttuuritapahtumien lisäksi Kolarissa oli markkinat ja lohensoutukilpailut. Sää oli hieno,  lohta nousi Väylästä runsaasti ja väkeä oli paljon liikkeellä vielä lauantaina ja sunnuntaina. Lauantain esitelmääkin oli kuuntelemassa niin paljon väkeä, että tuoleja piti hakea lisää. On aina erityisen jännittävää tulla pitämään esitelmää tutkimuksen kohdeyleisölle, tässä siis rajan asukkaille. Esitelmä herätti keskustelua ja kommentteja, mistä monet kiitokset yleisölle ja tapahtuman järjestäjille. Tästä oli hieno aloittaa kesäloma!

"Kyllä kansa tietää"

Edesmennyt legendaarinen poliitikko Veikko Vennamo lanseerasi iskulauseen "Kyllä kansa tietää". Kansatieteilijänä olen sitä tietysti myös noudattanut esimerkiksi tekemällä kenttätöitä. Tämänpäiväinen uutisointi Eduskunnan lakiasianvaliokunnan 6-10 tyrmättyä kansalaisaloitteen samaa sukupuolta olevien välisestä avioliittolaista tuo mieleen taas tämän oivan iskulauseen. Siteeraan Tahdon2013-yhteisöä: 

"Kansalaisaloitteessa oli 166 851 allekirjoitusta. Avioliittolain muuttamista kannatti tutkimuksessa 65% suomalaisista. Aloitteen käsittelyn hylkäsi tänään lakivaliokunnassa 10 ihmistä." 

Joten kyllä kansa tietää ja se pitäisi myös kansanedustajien muistaa. Lopullinen päätösvalta asiasta on kuitenkin eduskunnan täysistunnolla, joka äänestänee asiasta syksyllä lakivaliokunnan mietinnön pohjalta. Vähemmistöön jääneet eli lakiehdotusta vastustavat kansanedustajat jättänevät mietintöön eriävän mielipiteen, joka käsitellään myös syksyn täysistunnossa. Tahdon2013-kampanjan tietojen mukaan enemmistö kansanedustajista kannattaa tasa-arvoista avioliittolakia.  Suomi on vielä ainoa   Pohjoismaa, jossa puuttuu tasa-arvoinen avioliittolaki, joka koskee samaa sukupuolta olevia ihmisiä.   Eikö olisi vihdoin aika? Kyse on tasa-arvosta. 

PS. Osuva kuva, jonka bongasin facebookista ystävän sivulta: