Lompolon kyläjuhlan puhe

Lompolon kyläjuhla 27.7.2024 klo 18

Hyvää iltaa hyvät kyläläiset ja muut vieraat. Järjestäjien ja itseni puolesta toivotan kaikki tervetulleiksi tähän kesäjuhlaan, joita on nyt pidetty muutamana kesänä täällä kylän vanhalla koululla ja joiden järjestäjänä on Puljun-Lompolon erämaakylät. Itse olen täällä nykyään monipaikkainen ja lomavieras, mutta olen toki kotoisin täältä kylästä.

Reilun kuukauden päästä, syyskuun alussa, tulee kuluneeksi 80 vuotta siitä, että Lompolostakin – kuten muualtakin Lapista – lähdettiin evakkoon. Jatkosota muuttui Lapin sodaksi ja Lapin siviiliväestön oli paettava kohti pohjoista ajettavan saksalais-itävaltalaisarmeijan alta pois. Jatkosota oli vienyt miehet rintamalle jättäen kyliin vaimot, lapset ja vanhukset. Nyt heidän oli määrä lähteä evakkoon, täältä Kittilästä ja länsi-Lapista Ruotsiin, idempää Lapista Pohjanmaalle.

Evakuointi piti tehdä muutamassa päivässä, tietähän tänne ei ollut, vaan venekyydillä ensin Könkäälle, josta kuorma-autoilla Ruotsin rajalle. Nuoret tytöt ja naiset kuljettivat kylän lehmät – täältä reilut kolme- neljäkymmentä, koko kunnasta noin 2000 – kävellen Ruotsin puolelle asti.

Täällä kuulijoiden joukossa on paljon ihmisiä, joiden sukulaisia oli niin sodassa kuin evakossa ja taitaa täällä olla myös muutama itse evakossa ollutkin kuulijoissa. Evakkoon lähdön hetkellä ei ollut varmuutta, että voidaanko palata enää kotiin ja missä kunnossa se olisi. Evakkoaikaa kesti talven yli ja monilla evakossa olleilla oli palava halua päästä mahdollisimman pian takaisin kotiin, kun kuultiin, että Lappi oli vapaa. Vaikka suurin osa Lappia oli tuhkana, muutama kylä ja niiden joukossa tämä kaunis Lompolon kylä oli säilynyt polttamiselta.

Lainaan erästä edesmennyttä lähikylän emäntää, Viivi Vaaralaa, joka kertoi sotavuosien ehkä raskaimman hetken olleen hänelle mennä evakkomatkalla rajajoen yli Ruotsiin. Hänen kuten monen muunkin mielestä ”Paluu kotiin oli sitten ihana asia. Ja vuonna 1945 alkoi kokonaan uusi kehitysvaihe.”  

Näiden ”vieraiden veräjien” takaa, eli evakosta voitiin palata monenlaisia kokemuksia rikkaampana. Vaikka osa kokemuksista oli ikäviä ja surullisia, niin monet näistä kirkastuivat vähitellen ja jäivät mieliin selkeämmin vasta useiden vuosien jälkeen. Muistissa ne ovat säilyneetkin ja niitä on kerrottu uusille sukupolville. Ne tarinat ja muistot ovat ylisukupolvisia.

Mitä asioita liikkui kotiin palanneiden kyläläisten mielissä? Mitä on menetetty silloin, kun koti tai kotipaikka on menetetty? Vaikka – kuten sanoin – Lompolo ja nämä erämaakylät säilyivät tuholta, on silti kysyttävä näitä asioita. Samanlaisia pohdintoja voi lukea kirjailija Tommi Kinnusen teoksesta Neljäntienristeys, joka liikkuu Lapin sodan ja evakon jälkeisessä ajassa. Kotiinpaluuseen liittyy ajallisen ulottuvuuden lisäksi myös läsnäolo ja poissaolo.   

Osaan evakkopaikkakuntien hautausmaita on pystytetty muistokivi evakossa haudatuille. Nyt ne kivet ovat päässeet huonoon kuntoon, mutta Kittilän kunta nähtävästi voisi hoitaa niiden kunnostuksen. Olisi hienoa, jos evakon päättymisen 80-vuotisaikoina järjestettäisiin matka evakkopaikkakunnille.

Melko pian sodan jälkeen, jo 1950-luvun lopulla alkanut ja 1960-luvulla voimistunut maastamuutto Ruotsiin tyhjensi myös Lompolon ja sen kaltaisia syrjäkyliä, mutta suuri osa näistä Lompolastakin Ruotsiin muuttaneista on palannut takaisin joko tähän kylään tai muualle Suomeen. Eivät tosi kaikki.   

Jo tänne Lompoloon ja laajemmin Kittilään tulleet asukkaat ovat varmaan tietyillä kriteereillä valinneet asuinpaikkansa. Ennen valinnassa tärkeitä ovat olleet tietysti hyvät kalavedet ja riistamaat sekä kulkuyhteydet; ja ainakin Lompolon kohdalla ne tarkoittavat myös kaunista ympäristöä ja maisemaa.

Olen juuri saanut valmiiksi laajemmin koko Kittilää koskevan artikkelin paluumuutosta. Mikä tänä päivänä houkuttelee paluumuuttajia ja muitakin muuttajia Kittilään? Paluumuuton subjektiiviset syyt ovat moninaisia, kuten muun muassa elämäntilanteet ja niissä tapahtuneet muutokset sekä kotiseutuun kuulumisen kokemus ja identiteettitekijät – ne kaikki vaikuttavat päätöksiin Yksi tärkeä tekijä, mikä vetää paluumuuttajia – ja muitakin muuttajia – tänne, on nimenomaan ympäristö. Luonnon merkitys kotiseudulla käynneissä tuli esille melkein kaikissa tekemissäni haastatteluissa ja saamissani vastauksissa. Luontoon liittyvät harrastukset kuten vaeltaminen, marjastus, kalastus ja metsästys sekä hiihto ja muut talviurheilulajit mainittiin todella usein.

Paikallisen luonnon merkitystä ihmisten hyvinvoinnissa on viime aikoina korostettu useissa eri tutkimuksissa. Luontoyhteys merkitsee monille myös ympäristön järkevää käyttöä ja läheisyyttä niin fyysisesti kuin henkisesti. Toki myös työnpaikat ja elämäntilanne houkuttavat väkeä; sitä ei saa unohtaa eikä sitä, että paluumuutto ei toteudu kaikkien kohdalla, vaikka halua olisi. Suhde kotiseutuun on ollut erilainen eri aikoina ja eri ikäisenä. Se mihin paikkaan henkilö tuntee kuuluvansa ja mitkä asiat vaikuttavat hänen identiteettiinsä, on tärkeää. Ymmärrys kotiseudusta kuin sen merkityksestä vaihtelee.  

Mutta tässä Lompolon kylän ympäristössä tapahtuu kaikenlaista. Ainakin osa meistä on seurannut miten kylän ympärillä erilaiset hakemukset ja varaukset malminetsintään ovat lisääntyneet. Vihreä siirtyminen on innostanut ulkomaisia malminetsintäyhtiöitä löytämään niitä kriittisiä mineraaleja, joita tarvitaan yhä enemmän nykyisessä kulutuskulttuurissa. Tämä ympäristön näkeminen vain hyödyntämisen kautta ei sovi siihen kuvaan, miten täällä on eletty ja toimittu. En nyt rupea tässä käymään läpi malminetsinnän ja kaivostoiminnan uhkakuvia, mutta toivon, että nämä erämaiset seudut suojelualueineen saavat jatkaa elämäänsä rauhassa. Puhdas ja korvaamaton luonto uhrattaisiin kertakäyttökulttuurille. Vihreä siirtymä ei täällä ole vihreä, vaan pölyinen ja harmaa.  Se mikä menetetään, on iäksi mennyt. 

Olen tässä lopuksi puhunut myös surullisista ja ikävistä asioista, mutta nyt tämän juhlan ohjelma jatkuu iloisissa merkeissä. seuraavaksi esiintyy Salankiin muuttanut Riggert Idström. Hänen jälkeen puheenvuoron ottaa Annika Lompolo ja ennen väliaikaa kuulemme Lasse Lompolon mandoliininsoittoa sekä yhteislaulua, jota hän vetää. Mutta vielä ensin haluan kiittää Terttua ja muita tapahtuman järjestelyihin osallistuneita. Hauskaa iltaa kaikille! 

 

Kotiseuturetkellä Inarissa

Rumpu Kemin lapista.

Teimme ”perinteisen” kulttuurimatkan, nyt tosin itään eli Inariin. Siellä kohteina olivat Juutuan rannalla sijaitseva saamelaiskulttuurikeskus Sajos, Siida-museo sekä paluumatkalla vielä Taatsin Seita. Sajos taipuu moniin erilaisiin tapahtumiin kuten konsertteihin, kongresseihin, kokouksiin ja tapahtumiin, sillä tilaa on 430 ihmisille. Lisäksi siellä sijaitsee saamelaisarkisto, saameaiskirjasto ja Duodji Shop. Sen upeassa Solju-salissa kokoontuvat saamelaiskäräjät. Sajoksen on suunnitellut oululainen HALO-arkkitehdit.

Muutaman sadan metrin päässä sijaitsee tänä vuonna eurooppalaiseksi museoksi valittu Siida. Sen lisäksi Siida valittiin myös Suomessa vuoden museoksi. Siidan lisärakennus avattiin vasta ja sen myötä avautui myös uusittu perusnäyttely, joka on saamelaismuseon ja luontokeskuksen yhteinen. Tämä uusi perusnäyttely on nimeltään ”Enâmeh láá mii párnááh – Nämä maat ovat lapsiamme” ja nimi on paikallisen Matti Morottajan kirjoittaman inarinsaamenkielisen runon mukaan. Näyttelyn nimi tiivistää luonto- ja kulttuuriaiheiden tärkeimmät viestit. Siidassa on lisäksi tiloja myös vaihtuville näyttelyille, joista toisessa oli ”Suku suuri sydämessä – Aune Huhtamellan elämäntyö”, joka kertoi taitavasta ja arvostetusta saamenkäsityön eli duodjin tekijästä. Toinen vaihtuva näyttely oli Ánnámáret & Marja Viitahuhta: Bálvvosbáiki, videoteoksista koostuva näyttelykokonaisuus, jossa lähtökotana olivat joiut.

Aune Huhtamellan töitä

Saamelaismuseon historia unohtuu helposti, sillä se on alkanut ulkomuseosta, joka perustettiin vuonna 1959 ja sen perustajana oli Suomen ensimmäinen saamelaisyhdistys Sámii Litto. Perustaminen liittyy Lapin sodan jälkeiseen evakkoaikaan, jolloin saamelaiset joutuivat jättämään kotiseutunsa – suuri osa Pohjanmaalle – ja palasivat 1945 keväällä ja kesällä poltetulle ja tuhotulle kotiseudulleen.

Turun yliopiston varsinaissuomalaisen sekä pohjalaisen osakuntien opiskelijat osallistuivat sodan jälkeiseen keruu- ja tallennustoimintaan. Tärkeänä henkilönä tässä oli Kevon tutkimusaseman alullepannut professori Paavo Kallio. Tästä on esimerkiksi vuonna 1970 kirjoitettu ”Selvitys Inarin Saamelaismuseon ja rakennusleirien työstä ja museoleiritoiminnan jatkamismahdollisuuksista". Tämä löytynee eri arkistoista ja vaikkapa osakuntien toimihenkilöiltä (kiitos tiedosta Heikki).

Valokuvataulu museon alkuajoilta.

Tirron talosta

Ulkomuseo avattiin 1963 ja se toimi kesäkausina vuoteen 1998 asti, jolloin Siidan päärakennus valmistui. Saamelaismuseo toimi aluksi kesäkaudet avoinna olevana ulkomuseona vuoteen 1998 saakka, jolloin Siida-rakennus valmistui. Siihen saakka myös esineistöä säilytettiin ulkomuseon rakennuksissa.

Ulkomuseo kertoo Suomen kolmen saamelaiskulttuurin kulttuuriperinnöstä, rakennusperinnöstä ja elinkeinoista. Hirsirakennusten kuten inarilaisen Tirron pihapiirin lisäksi ulkomuseoalueelle on kerätty erilaisia siirrettäviä kota-, laavu- ja säilytysrakennelmia ja turverakennuksia. Ne esittelevät myös eri saamelaisryhmien lisäksi eri elinkeinoja kuten poronhoitoa, kalastusta ja metsästystä, josta kertovat erilaiset ansat.

Sekä Siidassa että Sajoksessa ovat kahvila-ravintolat ja Siidassa tietysti myös myymälä sekä luontokeskuksen asiakaspalvelu, josta saa mm karttoja ja ohjeita luonnossa liikkumiseen.  

Sunna Kitin kuvapari matkailusta Saamenmaalla.

Itse Siidan näyttely oli runsas ja mielenkiintoinen, mutta joistakin esineistä ja erityisesti esihistoriaa käsittelevistä teemoista olisin kaivannut enemmän tietoa. Itse vitriinit olivat mielenkiintoisia ja kattoivat monia teemoja. Näyttelyyn pitäisi tutustua paremmin ja esimerkiksi esihistoirallinen puoli vaatii paljon enemmän aikaa (ja vähemmän muita kävijöitä häiritsemässä katselua). Museologisesti näyttey oli mielenkiintoinen ja vaatisi tarkempaa katsetta. Vitriinien kielen saattoi valita. Saamen kielten lisäksi valikoimissa oli suomi, ruotsi ja englanti. Hieno kohde niin ulkomaisille, mutta ennen kaikkea myös suomalaisille kävijöille.