Lapin sota - jälleen kerran

Ruotsalaiset sotilaat auttamassa evakkoja auttamassa Haaparannalla. Kuva: Sverigesradio, http://sverigesradio.se/sida/artikel.aspx?programid=185&artikel=5994736

Olen täällä kirjoittanut jo lukemattomia kertoja Lapin sodasta, jota kesti vajaan vuoden, syksystä 1944 huhtikuuhun 1945. Sinä aikana Lappi tyhjennettiin eli sen siviiliväestö joutui jättämään kotinsa ja tavaransa ja lähtemään muualle evakkoon. Osa, noin 60 000 ihmistä lähti evakkoon Pohjois-Ruotsiin, loput Pohjanmaalle. En mitenkään halua väheksyä Karjalan evakoiden asemaa, tilannetta ja historiaa, sillä he joutuivat jättämään kotinsa ikiajoiksi toisen maailman sodan jälkeen, mutta onkohan tämä jatkuvalta tuntuva puhe vain Karjalan evakoista aiheuttanut sen, että muista evakoista ei puhuta olleenkaan eikä heitä muisteta Suomessa edes olleen? Viime syksynä asia oli hieman esille, kun pakolaisia tuli Suomeen Haaparannan ja Tornion kautta. Sain Lapin sodan näkymättömyydestä taas oivan muistutuksen viime viikolla, kun luennolla ihan sivulauseessa mainitsin Lapin sodan ja evakot. Eräs opiskelija kysyi sitten, että mikä se Lapin sota oli ja kuuluiko se näihin I tai II maailmansotiin? 

Lapin sodasta on viime aikoina jonkin verran kirjoitettu, sitä tutkitaan myös nykyään ja siitä on pidetty seminaareja. Ehkä se kiinnostaa etupäässä vain Lapista lähtöisin olevia, niitä, joiden suvun historiaan ja kulttuuriperintöön kuuluu evakkoaika tai Lapin sodassa taisteleminen? Lapin sodasta on kirjoitettu perinteisiä sotatutkimuksia, esimerkiksi Mika Kuljun Lapin sota (2013) ja Tornion maihinnousu (2009), mutta kotiin jääneet eli lapset, puolisot ja perheet huomioon ottama tutkimus alkoi oikeastaan jo – tai vasta – 1999 Maria Lähteenmäen teoksella Jänkäjääkäreitä ja parakkipiikoja. Lappilaisten sotakokemuksia 1939–45. Sen jälkeen on ilmestynyt teoksia tai artikkeleja, joissa Lapin sotaa on käsitelty myös muista kuin perinteisen historian tai sotatutkimuksen näkökulmasta. Evakkoajasta on ilmestynyt myös eri kunnissa muistelmakokoelmia. Viime vuonna ilmestynyneessä Ville Kivimäen ja Kirsi-Maria Hytösen toimittamassa Rauhaton raja. Suomalaiset ja sodan päättyminen 1944–1950  -teoksessa on yksi suoraan Lapin jälleenrakentamisaikaa käsittelevä artikkeli eli Marja Tuomisen Lapin ajanlasku. Menneisyys, tulevaisuus ja jälleenrakennus historian reunalla.   

Mutta aina jaksaa ihmetellä myös sitä, miten suuret kustantajat nähtävästi kunnian- ja rahanhimossaan teettävät – erityisesti – sota-aikaa käsitteleviä teoksia kirjoittajilla, joiden kynänjälki on – ainakin tutkimuksia lukeneen mukaan – suhteellisen sujuvaa, mutta jättää vastaamatta kysymykseen, mikä siinä teoksessa olikaan sitä uutta ja mainostettua käänteentekevyyttä? Miten lukea teosta, joka mainoksen mukaan on rohkea tai uusi tulkinta ja asettaa käsitykset Lapin sodasta uuteen valoon, mutta itse kirjasta ei sitten käy ilmi, mihin lähteisiin ne uudet näkökulmat ja yksityiskohdat sitten pohjautuvat? Ei muistitieto, ihmisten ääni tai haastattelut ole olleet vuosikymmeniin mikään uusi asia tutkimuksissa tai -kirjallisuudessa. 

Muistitietotutkimusta, arkistojen kyselyvastauksia ja haastatteluja on paljon käytetty myös historiassa ja jopa Lapin sodasta kertovissa artikkeleissa ja teoksissa. Miten voidaan Lapin sodasta julkaista vuonna 2015 teos, Jätetyt kodit tuhotut sillat, Lapin sodan monta historiaa (Otavan julkaisema ja kirjoittajina tietokirjailijat Veikko Erkkiä & Pekka Iivari), jonka lähdeluettelosta puuttuvat viime vuosina tehdyt Lapin sotaa käsittelevät tutkimukset?  Teoksessa käsitellään mm. asioita, josta on viime vuosina tehty jopa väitöskirja (Marianne Junila 2000: Kotirintaman aseveljeyttä. Suomalaisen siviiliväestön ja saksalaisen sotaväen rinnakkaiselo Pohjois-Suomessa 1941-1944). Toki tästä suomalaisten naisten ja saksalaisten sotilaiden välisiä suhteita käsitellyt kirjallisuus (romaanikirjallisuus) on otettu kirjaan mukaan: "Heidän kuvaukset ovat hyvin uskottavia ja dokumentaatioarvoakin sisältäviä" (sivu 172). Myös saamelaisten evakkotaipaleesta on Veli-Pekka Lehtola kirjoittanut teoksen Saamelaisen evakko. Rauhan kansa sodan jaloissa, 1994. Fiktion käytöstä tutkimuksessa aineistona, taustana tai muuten on hyväksytty ja siitä on keskusteltu tieteessä paljon, joten en puutu siihen tässä. Ihmettelen vain tietyn tutkimuksen täydellistä pois jättämistä tässä yhteydessä.   Ai niin, tämähän ei ollutkaan tieteellinen teos, mutta lukija huomaa kirjaan sisältyvän sanoman: lappilaiset pakenivat Ruotsiin ja Pohjanmaalle peläten Venäjää ja koko Lapin sota käytiin Neuvostoliiton vaatimuksesta ja, että kirjassa saksalaiset esitettiin inhimillisinä ja heidän tekojaan ja toimiaan ja niihin johtaneita syitä korostettiin. Ehkä menneisyydenhallintaan (Vergangenheitsbewältigung) olisi kannattanut ottaa mallia Saksasta ja muistaa, mitä sillä tarkoitetaan.  Se tarkoittaa sitä, että avoimesti pystytään käsittelemään menneisyyden eri vaiheita, myös niitä, joista mieluusti vaiettaisiin ja käsitettäisiin ne parhain päin.  

Tämä kirjoitus ei ole mikään arvostelu ko. teoksesta, vaan Lapin sodasta ja Lapin jälleenrakennusajasta kiinnostuneen tutkijan ihmettelyä kirjasta, josta on toki ilmestynyt kiittävä arvostelu Helsingin Sanomissa  2.10.2015.