Lukijat

torstai 17. toukokuuta 2012

Jääpyhimykset ja Brokeback Mountain in Finnland


 
Vaikka nk. jääpyhimykset, Eisheilige eli Mamertus, Pankratius, Servatius, Bonifatius ja Sophie ovat jo ohi, niitä vietettiin 11.–15.5., niin vielä eilenkin keskiviikkona lämpötila oli alle +10 °C ja kova tuuli.  Sadekuurojakin tuli ihan kiitettävästi, kuten pyhän Nepomuksen päivänä kansanomaisen kalenterin mukaan kuuluukin tulla, sillä ”der Nepomuk uns das Wasser macht, dass uns ein gutes Frühjahr lacht”.  Kun nyt on saatu vettä, niin ehkä vähitellen olisi aika sen kesän lämmön tulla. Toki kesäkuun alussa on vielä odotettavissa lammaskylmä eli Schafskälte, jolloin lämpötila voi yllättäen laskea jopa 10 °C. Lammaskylmäksi sitä sanotaan, koska siihen mennessä Keski-Euroopassa lampaat on jo ehditty keritä. Mutta näinä kylminä viime päivinä on voinut kahlata kukkasissa, sillä tuuli on riipinyt kukkien terälehtiä kasoiksi. 

Tarkoitukseni ei kuitenkaan ollut kirjoittaa saksalaisten kansanomaisen kalenterin säiden nimityksiä, vaan kirjaesittelystä tai oikestaan luennasta, jossa olin. Sami Hilvon esikoisromaani Viinakortti on valittu Pohjoismaisten suurlähetystöjen toukokuun kirjaksi. Tämän vasta saksaksi käännetyn teoksen kirjoittaja osallistui Hampurissa kirjan kustantaneen Männerschwarmin kirjakaupassa järjestettyyn lukutilaisuuteen.  Kirjasta luettiin otteita sekä suomeksi että saksaksi. Sen on kääntänyt Hampurissa asuva Dr. Angela Plöger, joka on kääntänyt mm. myös Sofi Oksasta.

Viinakortti on herättänyt paljon keskustelua ja saanut positiivisia arvosteluja. Teos käsittelee rakkautta ja homoseksuaalisuutta sota-aikana 40-luvulla sekä nykypäivän Suomessa. Kirja ilmestyy syksyllä myös pokkarina. Itse en ole kirjaa vielä lukenut, mutta lukunäytteiden (ja arvostelujen) perusteella kyseessä on tärkeä ja mielenkiintoinen romaani, jonka kieli on kaunista. Kesäloman lukulistalle siis...



Lukutilaisuudessa esitettiin paljon kysymyksiä mm. kirjan kirjoittamisprosessista, julkaisuajankohdasta, teoksen vastaanotosta ja henkilöistä. Paljon huomiota herätti myös se esine, josta teos on saanut nimensä eli viinakortti. Pieni ja tärkeä arkinen esine, jonka sisältämästä valokuvasta Hilvo lähti selvittämään oman isoisänsä elämää. Kun hän ei löytänyt tai saanut tietoja isoisänsä elämästä, Hilvo kirjoitti siitä romaanin.  Käännöksen kustantajan mainostekstin mukaan romaanissa on kyse suomalaisesta Brokeback Mountain’sta ja esittelyn perusteella siltä vaikuttaa. Kirjailijalla on myös blogi ja kirjalla face book -ryhmä, joissa on tietoa mm. kirjan saamista arvosteluista ja tämän saksannoksen etenemisestä.

Päivän havainto: Jalkapallo on tässä maassa tuhat kertaa tärkeämpi kuin jääkiekko.

8 kommenttia:

  1. Kiitos tuosta kustaavilkunamaisesta alusta. Aina tässä oppii uutta, kun blogeja lukee.
    Tuo kirja on minulle (vielä) tuntematon, ehkä odottelen pokkaria. Mutta jahas: "vanha kansa kuulemma muistaa vielä hyvin viinakortin" luin tuosta Hesarin arvostelusta. Olen kai sitten vanha, sillä muistan hyvin, kuinka koulutyttöinä kaverini kanssa löysimme kadulta viinakortin ja veimme sen poliisilaitokselle. Kun kysyttiin haluammeko löytöpalkkion, sanoimme tietenkin, että kyllä. Jonkun pienen summan taisimme sitten saadakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enhän mie voi tuottaa pettymystä niille, jotka haluavat meidän jatkavan kustaavilkunan tiellä! Mutta lammaskylmästä on kyllä Allukin kirjoittanut aiemmin.

      Ehkä Hesarin kriitikko veti mutkat suoriksi, sillä kortti oli käytössä 1970 asti, joten ehkä sen käyttäjistä suurin osa kuuluu siihen "vanhaan kansaan", ei suinkaan kaikki, jotka sen muistavat.

      Poista
  2. Taisi tulla isäni valokuvausliikkeessä aikanaan puolet liikevaihdosta passikuvista, joita otatettiin viinakorttiin.
    No ihan varmasti jalkapallo on täällä ykkösenä! Meillä on maan suru, kun nää putos Bundesligasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta sehän oli hyvä diili.

      Ja miten paljon sitä Düsseldorfin ja Herthan tyhmän lopun saanutta ottelua onkaan puitu mediassa!

      Poista
  3. Unohdin sanoa, että tuo kirja on varmaan lukemisen arvoinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelinkin, että pitäisit siitä. Ostan itselle sen pokkarin syksyllä jos en lainaa kirjaa ennen jostain. Ainut hassu asia siinä eilisessä luennassa oli, että lukija (ehkä joku näyttelijä, nimi ei jäänyt mieleen) luki suomalaiset etunimet saksalaisittain ja kuulosti tietyst meistä ihan hassuilta ja osin myös tuntemattomilta. Vois hieman harjoitella sitä, millä tavulla se paino onkaan.

      Poista
  4. Minä oon aina Ollille paasannut että sen pitää mainostaa itteään lukijana/puhujana silläkin perusteella, että hallitsee suomen ja muitten pohjoismaisten kielten ääntämisen. Varsinkin just nimet. Tai jos ei hallitse, niin hänellä on luotettavaa taustatukea. Ja tietää että esim. Oulu äännetään oulu eikä ulu.
    Kirja vaikuttaa mielenkiintoiselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeasti kannattaisi mainostaa! En ollut ainoa, joka tuota ihmettelin, yksi meidän opiskelija sanoi ettei hän saanut selvää niistä nimistä kun ne lausuttiin niin päin mäntyä. Ailista tuli Alii jne.

      Poista