Hampurin etnografinen museo ja näyttely nomadeista nykypäivänä: Brisante Begegnungen - Nomaden in einer sesshaften Welt

Aivan yliopiston vierastalon lähellä on Hampurin etnografinen museo, joka on saanut alkunsa jo  1867, jolloin kaupunginkirjastoon koottiin näytteille ensimmäiset etnografiset esineet luonnontieteellisistä kokoelmista. Vuodesta 1871 kokoelmat tunnettiin Kulttuurihistoriallisen museon nimellä, „Culturhistorische Museum“ ja vuonna 1879 vietettiin Etnografisen museon virallista perustamispäivää. Kesti vielä jonkin aikaa, kunnes nykyisen myöhäisjugendia edustavan museorakennuksen suunnittelu- ja rakennustyöt saatiin käynnistettyä vuonna 1908. Museorakennus valmistui vuonna 1912 rakennus. Näistä ajoista lähtien museokokoelmat ovat kasvaneet niin, että tällä hetkellä esineiden määrä on runsaat 600 000. Tänä aikana myös rakennusta on laajennettu ja korjattu useita kertoja, jotta se täyttää nykyaikaisen museon vaatimukset.  

 

Olen käynyt museossa ensimmäisen kerran vuonna 1991, jolloin kansatieteen oppiaineen ekskursiolla meille museota – tai osaa siitä – esitteli Venäjän osaston silloinen johtaja Rüdiger Vossen. Istuimme näyttelyyn kuuluneessa jurtassa kuuntelemassa asialleen omistautuneen tohtori Vossin esitelmää Venäjää kansoista ja heistä tekemästään tutkimuksesta. Voss oli myös julkaissut näyttelyoppaa Venäjän kansoista ja kulttuureista ja tämä opas (Völker der Sowjetunion vor und nach der Revolution) löytyikin vierailun jälkeeen useiden ekskursiolle osallistuneiden matkatavaroista.  

 

Nyt museon tavoitteena on – omien sanojensa mukaan – toimia Hampurin kosmopoliittisen luonteen symbolina ja museon mottona onkin toimia kattona kaikille kulttuureille. Tähän  sopiikin erinomaisesti 20.5. asti avoinna oleva erikoisnäyttely „BrisanteBegegnungen – Nomaden in einer sesshaften Welt“, joka on laaja ja monista näkökulmista paimentolaisten elämästä kertova näyttely.  Näyttely on kunnianhimoinen, sillä ajallisesti se kattaa peräti 5000 vuoden ajanjakson ja maantieteellisesti se ulottuu aina Marokosta ja Sudanista Tiibettiin ja Saamenmaalta Siperiaan ja Mongoliaan. Yksi näyttelyn kohteista on saamelaisten ja muiden suomalais-ugrilaisten kansojen poropaimentolaisuus. 

 

Näyttely on tulosta kymmenvuotisesta  monitieteisestä  ja kansainvälisestä tutkimusyhteistyöstä, jossa päävastuussa ovat olleet Leipzigin ja Hallen yliopistot sekä tutkimuslaitokset, kuten Max Planckin sosiaaliantropologian tutkimuslaitos Hallessa. Projekteilla on ollut yhteistyökummpaneita mm. Rovaniemellä sijaitsevan Arktisen keskuksen tutkijoiden kanssa.  Useiden projektien tulosten yhteensaattaminen ei ole välttämättä ollut helppoa, mutta etnologien, arkeologien, maantieteilijöiden, historiantutkijoiden ja itämaisten kulttuurien tutkijoiden yhteistyönä tekemän näyttelyn kuraattoreina toimineet professori Anngret Nippa ja tohtori Andreea Brean voivat olla tyytyväisiä työhönsä. Museon kotisivuilta löytyy video näyttelyn avajaisten lehdistötilaisuudesta, jossa mm. kurattorit kertovat näyttelystä. Näyttelyn päärahoittajina ovat olleet mm. Saksan tutkimusrahasto (Deutsche Forschungs Gemeinschaft)  sekä Hampurin kaupungin erikoisnäyttelyiden rahasto (Sonderaustellungsfond der Stadt Hamburg). 

 

 

Yleiskuva poropaimentolaisuutta käsitteleväst osasta näyttelyä sekä venäläinen moottorikelkka, Burana ja itäsaamelaisten reki. (Pahoittelen kännykkäkuvien laatua. Edit: pahottelen myös hyppelehtiviä fontteja. Jostan syystä fonttikoko ja -malli eivät tottele minua.)

Näyttely on rakennettu siten, että näyttelytilaan astuessaan vieras saapuu samalla myös eri paimentolaiskulttuurien ympäristöön, sillä salin seiniä kiertävät paimentolaisten kotiseutujen ekologiasta kertovat kuvat. Saamelaisten ja muiden suomalais-ugrilaisten paimentolaisten kohdalla keskeisenä eläimenä toimii poro, muiden ryhmien kohdalla esimerkiksi hevonen, kameli, strutsi tai vuohi. Kuten näyttelyn nimi jo sanoo, sen esineet ja oheismateriaali kertoivat, miten paimentolaiskulttuurit ovat toisaalta sopeutuneet sekä ekologiseen että sosiaaliseen ympäristöön ja toisaalta miten ne ovat pystyneet integroitumaan ympäröivään yhteiskuntaan, sen kulttuurisiin, taloudellisiin ja poliittisiin rakenteisiin. Poron ympärille koottu esineistö kertoi nomadisen elämäntavan vaikutuksesta aineelliseen kulttuuriin kuten pukeutumiseen, asumiseen, kulkemiseen sekä luonnollisesti itse poronhoitoon ja sen työhön. Esineet kertoivat myös sekä materiaalissa että työtavoissa tapahtuneista muutoksista että nykypäivän mobiilista elämäntavasta. Osa esineistä oli vanhoja, 1900-luvun alkupuolella museokokoelmiin päätyneitä, kuten sarvilakki Paatsjoelta tai kolttasaamelainen reki. Nykypäivän tilanteeseen tutustuminen vaatii katsojalta hieman enemmän aloitekykyä ja tutustumista esimerkiksi oheismateraaliin kuten näyttelyluetteloon "ABC des Nomadischen" tai osallistumista moniin eri oheistapahtumiin ja näyttelyopastuksiin. Itse kaipasin näyttelystä selkeämmin gender-näkökulman soveltamista, sillä paimentolaiskulttuurit olisivat tarjonneet tähän(kin) mielenkiintoisen kohteen.

 

Sarvilakki (Inarisámen – Paatsjoki, Inari, Finnland
Museum für Völkerkunde Hamburg: Lappland-Expedition Julius Konietzko 1912.)
Foto: Paul Schimweg, Museum für Völkerkunde. 

Näyttelyn tiimoilta on museossa ollut useita mielenkiintosia oheistapahtumia. Huhtikuun alussa vietettiin saamelaisviikkoa ja toukokuun ensimmäisenä viikonloppuna puolestaan  oli Tage der Fahrenden, jolloin keskityttiin romanien elämäntapaan esitelmien, filmien ja paneelikeskustelujen avulla. Saamelaisviikolla esiintyi mm. KompaniNomad tanssiteatteri Göteborgista sekä runoilija Ina Aikio-Arianaick luki runojaan kirjasta Suonet, Maailma tähän. Lisäksi workshopeissa saattoi tutustua joikuun tai suopungin heittoon.

Perjantai-iltapäivisin klo 16-19 museoon pääsee ilmaiseksi. Kävin viime perjantaina tämän museon "Happy hour'in" aikana näyttelyssä opiskelijoiden kanssa osana täällä pitämääni kurssia. Ensi perjantaina on tarkoitus purkaa yhdessä näyttelykokemuksia. Ehkä suosittelen heillekin professori Nippan viime viikkoista suosikkiromaania, Magne Hovdenin kirjoittamaa Saamelandia. Tämä veijaritarina kahden pohjosnorjalaisen tyypin elämyspuistosta sai näyttelyn kuraattorn nauramaan. Itse en ole sitä lukenut, sillä iltalukemisena on ollut Eberhard Apffelstaedtin Finnen? Finnen! 

Professori Nippan mukaan museolla ja myös yliopistojen laitoksilla on laajat paimentolaisesineiden kokoelmat, jotka vain harvon pääsevät näyttelle. Myös niiden säilyttämisestä kannetaan huolta, ja tällä hetkellä suuri osa saamelais- ja suomalais-ugrilaisista kokoelmista on tuholaistorjunnan kohteena.  

Aina kun kävelen Etnografisen museon ohi - ja teen sen melkein joka päivä - suren Museoviraston päätöstä lakkauttaa upea Kulttuurien museo, anteeksi ei kun uudistaa Kulttuurien museo ja siirtää se Kansallismuseoon, jossa sen näyttelyille ei ole tilaa. Ks. tarkemmin täältä. Museo on mm. suljettuna viisi viikkoa kesä-heinäkuussa 2012. Monikulttuuristuvassa Suomessa olisi erittäin tärkeää, että meillä olisi Kulttuurien museo, joka näyttelyt kertovat sekä oman kulttuurimme historiasta ja kontakteista sekä nykyisestä monikulttuurisesta ja moniäänisestä Suomesta. Kulttuurien museon monista upesta ja  ajankohtaisista näyttelyistä nostan esille vain islamista kertoneen Minareetin kutsu -näyttelyn vuodelta 2005 ja tietysti Volgan mutka. Kielisukulaistemme elämää ennen ja nyt 2000-luvun alusta. Kulttuurien museo on monilla näyttelyllään onnistunut kertomaan myös Suomen pienten kansallisten tieteiden historiasta ja roolista. Suomeen ei tarvita lisää historiallisia "pönötysmuseota", vaan toimiva Kulttuurien museo, jolla on jo nyt mittaamattoman arvokkaat kokoelmat - myös kansainvälisesti.   

Päivän havainto: kaikki on liian korkealla, kuten palovaroitin, joka rupesi varoittamaan loppuvasta patterista sunnuntai-iltana. En ylettynyt avamaan palovaroitinta edes tikkailta. 


Edit: kuten jo kommentissa olen kertonut, pieneksi korvaukseksi minulle oli tuotu huoneeseen mm. suklaata - ja patteri oli vaihdettu.