Lukijat

sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Elokuva elämästä DDR:ssä


Kävin lähileffateatterissa – alle 10 minuutin kävelymatka – katsomassa yhden saksalaisen uutuusleffan, Barbaran. Kiitos Allulle, joka suositteli tätä minulle.  Elokuva kertoo nuoren naislääkärin, Barbaran elämästä DDR:ssä kesällä 1980. Nainen (häntä esitti Nina Hoss) oli anonut lupaa maasta poistumiseen ja hänet karkotettiin Berliinistä jonnekin Itämeren rannikon syrjäseudulle sairaalaan, jossa hänen elämänsä oli jatkuvasti suurennuslasin alla. Elokuva sai Christian Petzoldin ohjauksesta Berliinin kansainvälisten filmifestivaalien hopeisen karhun. Barbara ei kuulu siihen sarjaan elokuvia (Toisten elämää tai Goodbye Lenin) jotka synnyttävät ossinostalgiaa. Siinä ei ole mukana niitä tyypillisiä DDR:n kliseitä, maan yleistä harmautta ja miten huonosti kaikilla menee – Stasia unohtamatta. Ihmiset elävät elämäänsä, tekevät siihen kuuluvia asioita, toiset vahtivat ja toiset ovat vahdittavina julmassa systeemissä.  Systeemin julmuus tulee monin tavoin esille, mutta kyseessä on myös rakkaustarina.  En viitsi paljastaa juonta, jos elokuva tulee Suomeen. Suosittelen. 



Elokuvaa oli siinäkin mielestä nautinnollista katsoa, koska alkuperältään saksankielistä elokuvaa ei voida dupata enää saksaksi - anteeksi saksaksi sanotaan: zu synchronisieren. Keskustelin tästä eilen yhden paikallisen näyttelijän kanssa, joka tekee myös näitä synkronisointeja. Se on suuri työllistäjä Saksassa. Mutta jotenkinsakin oudolta kuulostaa, kun esimerkiksi menneellä viikolla Oslon terroristioikeudenkäynnin yhteydessä haastateltujen ihmisten puheenvuorot on dupattu saksaksi ja alta kuulee heikosti norjan tai englanninkielisen puheen. Samassa teatterissa menee muuten myös Iron Sky.

Tämän päiväisessä Franfurter Allegemeine Sonntagszeitungissa oli elokuvan miespääosan esittäjän, Ronald Zehrfeldin haastattelu. Valitettavasti en löytänyt tätä haastattelua nettilehdestä. Zehrfeld oli 13-vuotias kun muuri murtui.  Lapsuudestaan DDR:ssä hänellä on paljon muistikuvia, joita hän on nyt myöhemmin näyttelijän ammatissaan reflektoinut.  Judoharrastuksen kautta  hän kertoi omistaneensa juuri urheilun kautta sinisilmäisen,  naivin ja samalla ylpeän katseen DDR:ään, mutta sanoi nyt jälkeen päin ymmärtäneensä, että aikuisten suhde maahan oli erilainen, jännittynyt ja sitä hän ei silloin lapsena käsittänyt.

Päivän havainto: täydessä leffateatterissa soi vain yhden kerran kännykkä, mutta sen omistaja – mies – myös puhui siihen.

5 kommenttia:

  1. Miten niin vain yhden kerran kännykkä? En ole koskaan kuullut kännykän soivan elokuvateatterissa. Onko se muualla yleistä?

    VastaaPoista
  2. En tiedä onko täällä yleistä, mutta kyllä se Suomessa aina silloin tällöin soi leffassa, koska siellä ei yleensä muistuteta, että puhelimet hiljaiselle tai kiinni.

    VastaaPoista
  3. Juttelimme juuri eräästä itäsaksalaisesta ystävästäni. Siitä, miltä mahtaa tuntua, kun huomaa, että monet asiat eivät olleetkaan siten kuin DDR:ssä annettiin ymmärtää. Ehkä joillakin oli oikeaa tietoa, mutta jo koulutyttönä sain kuulla kritiikkiä ystävältäni tästä länsimaisesta yhteiskunnasta. Vikoja riitti, mutta en tiedä olivatko ne kirjeissä vain sensuurin takia. Joka tapauksessa, muurin kaatumisen jälkeen hukun hänen lahjoihinsa, aikaisemmin sain vain postikortteja kirjeessä, nyt meillä on koti koristeltu jouluna ja pääsiäisenä kauniilla saksalaisilla perinteisillä laatutavaroilla. Näkee, että hän oikein nauttii, kun saa vapaasti ostaa ja lähettää, mitä haluaa.

    Kyllä kännykän satunnainen soiminen leffassa häiritsee paljon vähemmän kuin dupattu elokuva. Siis se on hirveetä. Ennen täällä sanottiin, että duppaus siellä johtuu yleisestä heikosta lukutaidosta. Mikähän on oikea syy?

    VastaaPoista
  4. Minun naamakirjassa oli tosi mielenkiintoista, monista näkökulmista polveilevaa keskustelua tuosta duppauksesta. En tunne sen historiaa, mutta wikipedia väittää näin: "Jälkiäänitys on alkanut joissain tapauksissa nationalistisista syistä, esimerkiksi Espanjassa Francon hallitus sääti vuonna 1941 jälkiäänityksen pakolliseksi ”kielensuojelulailla” Mussolinin fasistisen Italian esimerkin mukaan.[3] Myös Saksassa päädyttiin samoihin aikoihin samanlaiseen ratkaisuun." http://fi.wikipedia.org/wiki/J%C3%A4lki%C3%A4%C3%A4nitys

    Täytyy seuraakin elokuva valita sen mukaan, että onko siinä originaali ääni vai onko se dupattu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännä kuulla tuosta historiasta. Itse olen aina ajatellut, että kaikki suuret maat dubbaa elokuvat, mutta maat, joissa on pienet markkinat, se ei kannata taloudellisesti, mutta se on tosiaan ihan minun maallikon ajatuksia.

      Poista