Kummallisia kysymyksiä verotoimistossa

Olen hoitanut miltei päivittäin tähän ulkomailla työskentelyyn liittyviä hallinnollisia asioita. Viimeisimpiä niistä oli käynti verotoimistossa, jotta vältyn kaksinkertaiselta verotukselta. Lähin verotoimisto sijaitsee Päärautatieasemaa vastapäätä olevassa Biberhausin talossa, joka on rakennettu 1909 suunnittelijoina arkkitehdit  Johann Gottlieb Rambatz ja Wilhelm Jollasse. Samassa talossa sijaitsee myös Ohnsorg-teatteri.

Verotoimisto löytyi sisätiloiltaankin hulppean näköisen talon toisesta kerroksesta, tosin verotoimiston kyltti oli talon seinässä melko pienellä. Ilmoittautumisluukullakin sanottiin Schönen Guten Tag - tätä tervehdystä olen ihmetellyt, että jos päivä ei kerta kaikkiaan ole hyvä, niin tällainen ylipirteä ja yliystävällinen tervehdys vain ärsyttää entistä enemmän. Täytin lomakkeen ja sain numerolapun ja viiden minuutin odottamisen jälkeen pääsin sisälle tapaamaan verovirkailijaa. "Miksi ihmeessä olette tulleet Suomesta tänne Saksaan töihin? Siellä on paljon hienompaa ja paremmin asiat kuin täällä." Suoraan sanoen hämmästyin moista aloitusta. Ainut vakava kysymys, jonka virkailija esitti minulle oli se, että joko minulla on täällä henkilönumero? Numero kai löytyi, sillä hän pystyi tekemään minulle tarvitsemani paperin, allekirjoitti ja leimasi sen sekä antoi vielä puhelinnumeron, josta voin kysyä tarvittaessa neuvoja. Sitä ennen hän kysyi vielä, että onko minulla suomalaista rahaa mukana. "Siis mitä ihmettä, suomalaista rahaa?" Mietin hetken. "Kolikoitako?"  "Joo." "Hetkinen, katson. Ei valitettavasti ole, kaikki kolikot ovat saksalaisia." Sääli, ne ovat niin kauniita." Olin aina luullut, että tämä euron kolikoiden kerääminen on kaupunkitarina, mutta ei se näköjään ole. Suomalaiset hilla ja laulujoutsen näköjään päihittävät vieläkin kotkat.

Verotoimistossa käynti sujui kaiken kaikkiaan niin nopeasti ja joutuisasti, että en ole ihan varma, että onko kaikki varmasti nyt oikein. Tällä viikolla se selviää. Jos näin on, niin olen päässyt aika helpolla tästä kuuluisasta saksalaisesta byrokratiasta, vaan vielä ei kannata huokaista helpotuksesta. Sitten vasta, kun ensimmäinen palkka tulee tilille.

Toinen asia, jota ihmettelin verotoimistossa oli täkäläinen - vai onko se laajemminkin saksalainen - käytäntö. Samassa huoneessa oli kaksi virkailijaa ja siis eri asiakkaat, joten ei mitään yksityisyyttä asioiden hoidossa. Toinen virkailija ja asiakas, vanhempi mieshenkilö, hoitivat asioita niin äänekkäästi, etten aina meinannut kuulla omia ajatuksiani. He eivät kyllä kuulleet minun asiasta yhtään mitään eikä se varmaan heitä kiinnostanutkaan.

Päivän havainto: jopa alimmat astiakaapin hyllyt ovat liian korkealla.

Edit: Unohdin kertoa, että Biberhausissa on Pater noster -hissi, mutta sitä ei voinut käyttää - ei ainakaan eilen!