Lumen maisema

Lompolo, kuva JJ.

Olemme saaneet täällä eteläisessäkin  Suomessa nauttia jo monta päivää nauttia lumen ihanuudesta. Lumi on olennainen osa meidän pohjoista maisemaamme jopa useiden kuukausien ajan, vaikka joinakin talvina täällä Turussa seudulla sitä ei uskoisi. Tästä huolimatta saamme joka vuosi loka-marraskuussa kuulla tai lukea uutisista miten talvi tai lumi jälleen yllätti autoilijat. Miten niin yllätti? Lumi tulee myös Etelä-Suomeen yleensä joka vuosi, mutta autoilijat eivät vain tunnu muistavan varautua lumen aiheuttamaan muutokseen. Vai emmekö me enää tunne luontoa ja yhtä sen tärkeää elementtiä, lunta? Lumeen liittyy monenlaisia tietoja ja taitoja, joiden hallinta riippuu siitä kuinka läheinen suhde kullakin on lumeen. Puhutaan lumikielestä tai lumisanastosta. Monilta meistä ilmeisesti puuttuu lumen taju, se, että tunnemme lumen läpikotoisin, kuten esimerkiksi Peter Høegin romaanin Lumen taju päähenkilö Smilla tekee. Vaikka Smilla ei enää käytä entisen kotipaikkansa Grönlannin kieltä, silti hän uudessa asuinpaikassaan Kööpenhaminassa lumen sataessa tuntee sen ja osaa myös luokitella sen tarkasti.  

Lumi muuttaa maisemaa ja lumi merkitsee eri ihmisille erilaisia asioita. Toisille huonoja ajokelejä, aikaisia aamuja lumitöissä, kylmyyttä ja toisille taas talven iloja, lumileikkejä ja hiihtolatuja. Lumi peittää ja kaunistaa ympäristöä, kätkee roskat ja koirien jätökset, valaisee ja suojaa kylmältä, lumiluolassa tai -kiepissä on lämmin. Aikaisemmin lumi auttoi ihmisiä monin tavoin. Ensilumen tuloa odotettiin, sillä tiettömissä kairoissa kulkeminen helpottui matkan taittuessa poroilla tai suksilla nopeasti. Lumeen piirtyneet jäljet paljastivat kulkijan ja auttoivat metsästäjää saaliin jäljille. 

Lumi merkitsee ihmisille monia erilaisia asioita riippuen siitä, minkälainen suhde siihen on, millä tavalla lunta osataan lukea ja tulkita. Poromies ei keskustele lumen kemiallisesta koostumuksesta samoin sanoin kuin hydrologi, mutta silti hän voi tuntea lumen jopa paremmin. Lumeen kuten luonnonresursseihin yleensäkin liittyvää tietoa on kahdenlaista, ja ne eroavat toisistaan siitä huolimatta, että ne molemmat periaatteessa pohjautuvat empiiristen havaintojen systemaattiseen keräämiseen, luokitteluun ja käsittelyyn. Akateemisen, ns. tieteellisen tiedon, jota auktoriteetit ja tutkijat tuottavat, lisäksi on olemassa perinteistä ja paikallista ympäristötietoa, jolle paikalliset ihmiset perustavat luontaiselinkeinon harjoittamisen. Sen tehtävänä on omalta osaltaan turvata yhteisön jatkuvuutta. Vaikka ainoastaan osa yhteisön jäsenistä on ympäristötiedon asiantuntijoita, on se holistista ja sosiaalista, koko yhteisölle kuuluvaa. Osa ympäristötiedosta on ns. hiljaista tietoa, jota opitaan seuraamalla luonnon merkkejä ja eläinten käyttäytymistä. Siinä kaikki aistit, niin näkö-, kuulo-, haju- ja tuntoaistikin, ovat tärkeitä. Lunta on kokeiltava ja haisteltava, jotta sen koostumuksen tai laadun tuntee. Tätä tietoa tai tietämystä ei pysty selittämään, vaan se on opittava itse kokeilemalla eri tapoja. Keskustellessamme siitä, että ilman lämpötilan ja lumen laadun voi tunnistaa katsomalla kuvaa tai ikkunasta ulos, oli australialaisen professorin mielestä miltei käsittämätöntä. Hänelle kokemus pohjoisen eksoottisesta lumimyrskystä oli aivan uusi.   

Elinkeinoa koskevan sanaston laajuus kertoo miten tärkeä asema tällä elinkeinolla alueella on. Klassisia esimerkkejä tästä ovat inuiittien jää- ja saamelaisten tuntema lumisanasto. Lumisanojen runsaus on kuitenkin perua jo aikaisemmalta pyyntikaudelta. Poronhoitoyhteisöissä on monipuolinen maastoa, luontoa, sääoloja ja poronhoitoa koskeva sanasto. Esimerkiksi pohjoissaamen huhtikuu, cuoŋománnu, hankikuu liitetään poronhoitoon, sillä silloin hanki kantoi porosaamelaisten muuttoraidon ja tokan. Usein muutto tapahtui öisin, koska kevätaurinko lämmitti päivällä lumen takkalaksi, ts. lumi tarttui suksenpohjiin ja pehmitti hangen upottavaksi. 

Poronhoidon harjoittaminen perustuu sille, että ihminen oli oppinut hyödyntämään eläinten käyttäytymistä. Poromiesten tietämys eroaa muiden, eri ammatissa toimivien naapureiden ympäristötiedosta myös siksi, että nämä eivät tarvitse sitä tietoa.  Poronhoidon  onnistumisen kannalta oli tärkeää oppia jo nuorena tunnistamaan luonnonmerkkejä, ennustamaan säätä ja seuraamaan vuodenaikojen vaihtelua ympäristössä. Poromiehen piti osata kulkea erilaisissa ympäristöissä eri vuodenaikoina erilaisissa olosuhteissa.  Lumi muuttaa maisemaa ja talvinen, lumen peittämä tunturiylänkö tai suo näyttävät aivan toiselta kuin kesäkelillä. Luonnonmerkkien tunteminen ja sään ennustaminen helpottavat työtä ja saattavat jopa pelastaa.  Jos etelätuuli lennätti lunta hangelta, oli suojasää tulossa. Pyryä taas ennusti porojen hyppeleminen. Luontoa ja säätä seuraamalla poromies tiesi, mistä porot oli haettava pohjoistuulen jälkeen. Täällä etelässä pyry ennustaa liikennekaaosta, lumitöitä ja lapsille mieluisia lumileikkejä.  Olemme – vai olemmeko? – oppineet varaamaan kulkemiseen enemmän aikaa, kun ennustetaan lumen tuloa emmekä enää luota VR:n kyytiin, sillä viimevuotiset junaliikenteen lumikaaoksista aiheutuneet myöhästelyt pelottavat. 

Lumen luokittelu

Lunta, jäätä ja luonnonoloja koskevia tarkkoja ja kuvailevia termejä on saamen kielissä ja Lapin murteissa satoja, jos ei tuhansia. Ne voi jaotella esimerkiksi seuraavalla tavalla etnologi Israel Ruongin (Ks. Rolf Kjellström 2001.) tavalla: 1) lumen määrä, 2) lumen koostumus, 3) lumen kantavuus, 4) lumen pinta, taso ja keli, 5) olla lumenpeitossa, 6) koskematon lumi ja jäljet lumessa, 7) kuura, huurre sekä muut jää- ja lumipeitteet kasvistossa ja puissa, 7) lumen sulaminen ja häviäminen, 8) jäävesi, 9) sulan maan ilmestyminen, esimerkiksi pälvet, 10) lumenviipymäpaikat kesäisin, 11) miten erilaiset porojen talvilaitumet ovat saatavilla ja 12) lumen pinnat. Lumen ominaisuuksista, määrästä ja laadusta riippuvat porojen ruokailu- ja liikkumismahdollisuudet. Lumen määrästä puhuttaessa  on voitu käyttää mittana joko ihmistä, suksisauvaa tai poroa ja ilmaistu niiden avulla lumen määrä. Esimerkiksi lunta on sauvan mitan, polveen asti tai poron mahaa myöten.   

Poronhoidon luonteesta johtuen erilaiset keli- ja sääolot on osattava erottaa. On osattava ilmaista myös lumisateen laatu; esimerkiksi onko kyseessä räntä, pyry, tuisku, raesade, maatuisku, kuuro, myräkkä vai mikä, sekä jääkö lumi puihin vai ei? Tuulella on oma vaikutuksensa lumeen, sen kantokykyyn ja paksuuteen. Kuljettaako tuuli lunta, miten tuisku lennättää lunta ja mihin kinokset muodostuvat? Myös maastolla on suuri vaikutus siihen, miten lumi peittää maan. On myös olemassa paikkoja, jotka jäävät lumettomiksi aivan kuten on myös ns. lumenviipymäpaikkoja, joista lumi ei kesälläkään sula. Nykyään moottorikelkalla kuljettaessa lumituntemuksen tarve on erilainen kuin suksilla ja porolla kuljettaessa. Nykyisin riittää jopa vain se, että tietää, missä kelkalla voi kulkea, ts. ovatko syystalvella ovatko vesistöt jäässä ja lunta tarpeeksi tai keväällä tarttuuko kelkka kinokseen. 

Minkälainen on nykypäivän poromiesten lumisanasto? Poronhoidon muutosta koskevaa väitöskirjaani (2002) varten kysyin lumisanoja muutamilta haastattelemiltani poromiehiltä. Asiaa erikseen kysyessäni he pystyivät luettelemaan noin kymmenen, jotkut jopa vain viisi, erilaista lumen laatuun tai keliin liittyvää nimitystä. Osa näistä sanoista on koko Suomessa tunnettuja yleiskielen nimityksiä, kuten hanki, huurre, kinos, nietos, sohjo, tykky ja umpinen. Kaikki haastateltavat nimesivät – joko asiaa erikseen kysyttäessä tai spontaanisti haastattelussa – seuraavat sanat: hanki, kinos, sevä, siljo, sose, takkala ja umpinen. Muutamat sanoista, esimerkiksi höttyrä, höyhtyvä tai roustale voivat olla yksilöllisiä nimityksiä, joita muut eivät tunne. Puulumelle, lumi- tai jääpeitteelle puissa tai kasveissa, on vanhastaan tunnettu useita nimityksiä, mutta haastattelussa tutkittavani eivät niistä maininneet kuin huurteen. Vaikka he muistivat yhteensä runsaat 30 erilaista lumisanaa, uskon, että he tietävät niitä paljon enemmän, sillä tällaisten tietojen kerääminen ja dokumentointi vaatii useita, jopa satoja keskusteluja saman haastateltavan kanssa monia vuosia kestävän työperiodin aikana, kuten ruotsalainen toimittaja Yngve Ryd huomattaa. Hän on julkaissut kirjan jokkmokkilaisen poronhoitajasaamelaisen Johan Rassan tuntemasta ja käyttämästä lumisanastosta. (Ryd 2001). 

Huolimatta teknologian kehityksestä, uusista työvälineistä ja muista poronhoidon kokemista muutoksista on lumen vaikutus poronhoidossa edelleen suuri; se on sekä etu että uhka. Sevä, takkala, nuoska ja hanki kertovat poronhoidolle elintärkeistä lumen ominaisuuksista, miten poro voi kaivaa ruokaansa lumen alta ja miten poromies voi liikkua porometsässä. Miten lunta tulee ja luonnollisesti myös se, minkälainen pohja – sula maa vai routa – tulee lumen alle, on poronhoidon kannalta yhä edelleen tärkeää, vaikka poronhoidossa käytetään apuna modernia teknologiaa.  

Vaikka lumi ei toimeentulon kannalta ole monille niin tärkeä kuin poronhoidossa, on lumella suuri merkitys mielikuvissamme, sillä lumipeite on monille meistä joulun edellytys. Lumi kuuluu olennaisesti lapsuuden jouluihin ja valkeasta joulua haaveillaan myös joululauluissa. Tuleeko valkea joulu? Jos ei, niin millä keinoin joulupukki pystyy matkustamaan? Monissa perheissä olennainen kysymys näin joulukuussa. Itselleni olennaista on tällä hetkellä se, että pääsen toivottavasti nyt hiihtämään jo itsenäisyyspäivänä, vaikka latuja ei vielä täällä kotilähiössäni olekaan vielä tehty.  

PS. Pakkaskuva on täältä. Kiitokset sukulaisille kuvan lainasta!