Lukijat

maanantai 17. joulukuuta 2012

Joulustaalo

Kuvassa ei ole Joulustaalo, vaan tuntematon satuolento Berliinistä.
Joulun lähestyessä pienten ja isojen tulee olla kilttejä, jotta joulupukki vierailisi lahjakuorman kanssa aattoiltana. Ei joulupukkikaan joka paikkaan ehdi, vaikka tieteilijät ovat laskeneet kuinka huimaa vauhtia pukin reen pitäisi liikkua, jotta hän jokaiseen lapsitalouteen ehtisi. Esimerkiksi Sveitsissä, Itävallassa ja Saksassakin lahjat tuo vaivihkaa kuusen alla Jeesuslapsi, Christkindl, jota ei tarvitse nähdä.  Ehkä jostain lapset kuulevat kellon helähdyksen merkkinä siitä, että Jeesuslapsi on käynyt talossa.

Jokohan se Christkindl on käynyt?
Krumpus tai Ruprecht kulkee Pyhän Nikolauksen kanssa ja pitää huolen siitä, että lapset ovat kilttejä. Hän nimittäin kantaa mukanaan tuhmia lapsia varten vitsakimppua. Meillä Lapissapa tämäkin on hoidettu tehokkaammin, sillä lapsia on peloteltu joulustaalolla, joka on monin kerroin mahtavampi kuin nämä eurooppalaiset kollegansa. Joulustaalo oli iso ja ilkeä hahmo, joka jouluaattona kulki pitkin kyliä ja metsiä.  Joulua varten oli kaikki paikat siistittävä kuntoon eikä mitään työkaluja saanut jättää pihalle. Jos joulustaalo kulkiessaan törmäsi ulos jätettyihin tavaroihin tai muuten sotkuiseen pihaan - erityisen tarkka piti olla puidenpilkkimispaikan eli ranteen siisteydestä - niin pahaa siitä seurasi.  Polttopuita oli varattava pitkien joulunpyhien ajaksi, samoin juomavettä ja ruokaa. Mikäli joulustaaloa sattui janottamaan ja talossa tai kodassa ei ollutkaan juomavettä, niin joulustaalo saattoi janoonsa imeä lapsilta veret. Lasten piti olla kilttejä, ei saanut meluta eikä oikein mäkeäkään laskea, sillä mäen alla saattoi olla joulustaalo säkkeineen, johon meluavat lapset päätyivät. Joskus joulustaalo saattoi palauttaa lapset joulunpyhien jälkeen, mutta siitä ei ollut aina takuita.

Annikki ja Samuli Aikion kirjassa Lentonoidan poika (WSOY 1978) on useita staaloista kertovia satuja. Yksi satu kertoo myös joulustaalosta. Sen mukaan joulustaalolla oli tapana vedättää heiniä jouluksi omituisella raidolla. Siinä oli mukana monenlaisia metsän eläviä pienimmäistä päästäisestä suurimpaan eri karhuun. Ajaessaan joulustaalo joikasi, jotta raito kulkisi paremmin. Täältä voi lukea, miten pikkuiselle Uula-Sammelille oli käydä, kun hän oli unohtanut lakaista pihalta polttopuista jääneet roskat.

Päivän havainto: Neljä päivää Joulumaahan.

6 kommenttia:

  1. Onpas siellä teillä pelottavia miehiä, hui.
    Se Saksan Christkind kuvataan aina enkelinä, jolla on sädekehä pään päällä ja sitä ei tosiaan koskaan nähdä. Kello vain kilahtaa ja siitä tietää, että Christkind on käynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä onkin parasta olla kunnolla!
      Niin se tuollakin kuvan kodissa kuului, siis kellon kilahdus. Ja kyllä sitä odotettiinkin.

      Poista
  2. Kilteiksihän lapset saatiin tuollaisella pelottelulla. En minä ainakaan sinne säkkiin olisi halunnut joutua.
    Itävallassa näkyi kaupanhyllyillä valkoisia pieniä enkelinsiipien höyheniä kuusen oksalle laitettavaksi,niistä lapset aamulla näkisivät Christkindin käyneen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kilteiksi jos eivät jo olleet ennen sitä! :)

      Nehän ovat hauskoja joulukuusenkoristeita. Eikös se lahjakasa kuusen juurella ollut riittävä todiste lapsille?

      Poista
    2. No mutta olihan joku todiste, edes yksi pieni höyhen jätettävä. Muutenhan olisi voinut luulla, että äiti ja isä olivat ne lahjat ostaneet:)

      Poista
    3. Noin vähänkö on vanhemmilla luottoa? ;-)

      Poista