Kirjamessuilla (+ lisäys)

Turun kirjamessut pidetään tänä vuonna 21. kerran ja olen käynyt messuilla aina, mikäli olen ollut Turussa paikalla. Viime vuonna meillä oli myös oma osasto, jossa esittelimme naapurioppiaineen kanssa meillä Turku-aiheista tutkimusta, kuten Kulttuuripääkaupunkihanketta Kerrottu koettu Turku.

Olin päättänyt tulla kirjamessuille jo perjantaina lähinnä kahdesta syystä, sillä halusin kuulla Sofi Oksasen haastattelun ja Lapin yliopistossa työskentelevän kulttuurihistorioitsijakollegani Marja Tuomisen esityksen. En ollut ainoa, jota Oksanen kiinnosti, sillä auditorio oli täpötäynnä ja ihmisiä seisoi runsaasti myös sen ulkopuolella. Tarkoitukseni ei ole referoida haastattelua, vaan mainitsen vain pari seikkaa. Ensimmäinen kirja, jonka 6-vuotiaana lukemaan oppinut Oksanen luki, oli Anni Swanin Iris rukka, jota hän ei silloin kuulemma vielä täysin ymmärtänyt. Oksanen myös tiivisti kysyttäeässä käsitystä historiasta, että se koostuu voittajien kirjoittamista tarinoista menneisyydestä. Sen vuoksi on tärkeää nyt kuulla Viron historiasta aiemmin kuulumattomia, toisenlaisia tarinoita ja tulkintoja, kuten tämä hänen trilogiansa. Haastattelija, messujen uusi ohjelmapäällikkö kysyi mm. kirjailijan tunteista, taustatyöstä sekä kirjan henkilöistä ja kirjoittamisesta. Arkistoaineiston perusteella kyydityksistä Oksanen kertoi hätkähdyttävän esimerkin, miten uudet saksalaismiehittäjät olivat kiinnostuneita siitä, miten virolaiset suhtautuivat juniin samalla tavalla kuin juutalaisetkin ja kyydityksiä auttoi se, että he saivat ottaa mukaan matkatavaroita. Junat pelottivat virolaisia. Mutta, mitä se kertoi, että saksalaiset olivat täälläkin (siis Virossa) kiinnostuneita kyydityksistä ja niihin suhtautumisesta... 

Ehdin myös kuuntelemaan panelikeskustelun kriisien muistamisesta ja unohtamisesta, johon osallistuivat Anne Heimo, Sirpa Kähkönen ja Jukka Kekkonen, puheenjohtajana toimi Hannu Salmi. Puhuttiin tietysti etupäässä vuoden 1918 tapahtumista tai mitä nimeä niistä nyt käytetäänkin. Marja Tuominen esitteli Lapin yliopiston erittäin kiinnostavaa ja tärkeää monitieteistä tutkimushanketta, joka tarkastelee Lapin sodan tuhoja ja jälleenrakentamisaikaa. ”Onkohan siellä Rovaniemellä palanut paljonkin?” kuten Rakennushallituksen herrat kyselivät Helsingissä käyneeltä lappilaisdelegaatiolta. Ja palanut oli paljonkin, mm. Rovaniemeltä 90 %, Savukoskelta 95 %, Inarista 88 % rakennuskannastasta ja niiden lisäksi infrastruktuuri kuten tiet ja sillat oli tuhottu. Kaikki kirkot lukuunottamatta Kittilän kirkkoa tuhottiin. Eräänä syynä siihen, miksi Kittilän kirkko säilyi polttamatta, jotkut olettavat - kuten Marjan esitykesssä tuli ilmi - että koska sen oli joidenkin tietojen mukaan piirtänyt tai piirustukset hyväksynyt saksalaisnen Engel.

Kaikki Lapin asukkaat, yli 100 000 siviiliä oli viety evakkoon Pohjamaalle ja Pohjois-Ruotsiin. Saksalaisia sotilaita oli Lapissa - tai laajemmin Pohjois-Suomessa - ollut reilusti enemmän kuin asukkaita eli  vajaat 200 000. Ihan asiallinen kysymys onkin ollut, että hylkäsikö vai luopuiko Suomi Lapista? Tätä tarkastelee mm. Maria Lähteenmäki lappilaisten sotakokemuksia käsittelevässä teoksessaan Jänkäjääkäreitä ja parakkipiikoja. (SKS 1999).  Lapin sodan Lapille aiheuttaman "kollektiivisen materiaalisen, mentaalisen ja kulttuurisen katastrofin syksyllä 1944" jättämiä jälkiä tämä Marjan vetämä tutkimusprojekti tutkii. Yhden hänen siteeraaman henkilön mukaan jälleenrakennusaikana oli ihmisillä yhtä aikaa suru ja toivo. Surtiin ja muisteltiin ikuisiksi ajoiksi menetettyä ja samalla kovasti odotettiin tulevaa. Toivottavasti tutkimusprojektista kuullaan pian lisää!

Ehdin toki ostaa messuilta kirjojakin: Heli Saarinen: Valkoisen peuran myyttinen Lappi, Sami Moisio: Valtio, alue, politiikka, Ville Ropponen: Uralilainen ikkuna, Kuvia pohjoisen tasavallasta, Heidi Köngäs: Dora, Dora ja pari pokkaria (Kristina Carlsonia, Maria Peuraa ja Märta Tikkasta). Näistäkin kirjoista suurimmalle osalle löytyy yhdistävä tekijä. Ja tapasin myös ystäviä.

Lisäys: Päivän havainto:  kirjamessujen uusi ohjelmapäällikkö oli tiettyjen medioiden perusteella tärkeämpi kuin yksi suomalaisen kirjallisuusviennin kärkinimi.