Lukijat

keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Kultaa muttei välttämättä kunniaa

Lappi on joutunut taas kultaryntäyksen kohteeksi; tai kaivosbuumin, riippuen mitä metalleja maaperästä etsitään. 1800-luvun kultaryntäys suuntautui Ivalojoelle ja myöhemmin myös Tankavaaran alueelle. Tästä kultaryntäyksestä kertoo mm. Åke Lindmanin vuonna 1999 ohjaama elokuva Lapin kullan kimallus, josta osa on kuvattu autenttisilla kultamailla. Vesireitti Ivalojoen kultamaille muuten kulki kotikyläni Lompolon kautta, sillä ensin noustiin Rovaniemeltä päin ylös Ounasjokea, sieltä Syvä- ja Kuivatepastojokia pitkin kohti vedenjakajaa ja sieltä Korsajärven kautta Ivalojoelle. Matkalla on joidenkin laskujen mukaan ollut 220 koskea (tieto on Viljo Mäkipuron Kulta-Lappia ja kullankaivajia -teoksesta, 1975, 17.)  Näistä kultamaista kertoo tarkemmin mm. Sodankylän Tankavaaran kultamuseo, jossa itsekin olin opiskeluaikana kesätöissä. 1980-luvulla järjestettiin myös kultasoutuja, jossa tosin matkattiin tämä lähes 400 kilometrin matka myötävirtaan. Vastavirtaan soutaen ja sauvoen  ja kultamiehet tekivät matkaa kolmesta neljään viikkoa.

Nykyinen kultaryntäys on edellistä voimaperäisemmin toteutettu. Kultaa ja mineraaleja etsitään laajalla rintamalla Pohjois-Suomessa, ja niitä hyödyntävät viime kädessä ulkomaiset kaivosyhtiöt. Kittilän Suurikuusikosta, Kiistalan kylän läheltä GTK löysi kultaesiintymän ja tutki sitä vuoteen 1998 asti, jonka jälkeen sen valtausoikeudet hankki ruotsalainen Riddarhyttan Resources. Vuonna 2005 kanadalainen Agnico-Eagle Mines osti enemmistön Riddarhyttanin osakkeista ja päätös kaivoksen rakentamisesta tehtiin seuraavan vuoden kesällä. Ensimmäiset kultaharkkonsa kaivos tuotti keväällä 2009. Kaivos, Euroopan suurin kultakaivos, on tärkeä työllistäjä paikallisesti ja kaivosyhtiö näkyy muutenkin kunnassa, mm. kunnan kanssa tehdyn yhteistyösopimuksen mukaan jalkapallokenttä ja jäähalli kantavat yhtiön nimeä.

Mutta, miten käy luonnon näillä kaivospaikkakunnilla? Jääkö Lappiin vain tyhjät montut ja jätteet, kun malmivarannot on kaivettu pois tai metallinhinta niin alhaalla, että hyödyntäminen ei enää kannata? Ja miksi malmeja etsitään myös suojelualueilta, saako Natura-alueelle tai luonnonpuistoihin tehdä valtauksia tai kaivoksia? Nämä ovat kaikki kysymyksiä, jotka askarruttavat ja pelottavat. Vastauksia niihin saadaan, mutta mitä uskoa, sillä muista maista nähdyt jäljet pelottavat. Ja miten turvallinen Kittilän Suurikuusikon kaivos onkaan, sillä Suomen Luonto -lehti otsikoi äsken seuraavasti: "Kittilän kultakaivoksen jätealtaat tehty puutteellisesti - "Haitalliset aineet joutuvat pohjaveteen melko varmasti". Artikkeli perustui kolmen asiantuntijan lausuntoihin.

Artikkelin sisältö on tiivistetysti seuraava:
Suurikuusikon kaivoksen jätehiekka on läjitetty valtaviin altaisiin, joiden pohjarakenteet eivät vastaa edes tavallisten kaatopaikkojen pohjarakenteita.
• Haitta-aineet tulevat todennäköisesti pääsemään pohjavesiin, arvioivat Suomen Luonnon haastattelemat asiantuntijat. Pohjavesien pilaaminen on ympäristönsuojelulaissa kiellettyä.
• Merkkejä pohjavesivaikutuksista saattaa jo olla näkyvissä, ilmenee tarkastusraporteista. Kaivos on toiminut kolme vuotta, ja sen on tarkoitus toimia 15 vuotta. Kaivokselle kaavaillaan laajennusta, jonka ympäristövaikutuksia arvioidaan parhaillaan.
Ja edelleen:
Pelkona on, että muun muassa raskasmetalleja ja syanidia sisältävät myrkkyvedet pääsevät saastuttamaan alla olevan pohjaveden ja kulkeutuvat lopulta vieressä virtaavaan Seurujokeen, joka on upeana kalajokena tunnetun Ounasjoen latvajokia. Ounasjoen varressa sijaitsee myös Levitunturi laskettelukeskuksineen ja luontomatkailuelinkeinoineen.
Kaivosyhtiö kiisti uhkakuvat. Tavallinen kansalainen on ymmällään ja peloissaan. Hän tarvitsee luotettavaa tietoa, mutta mistä sitä saa? Ketä uskoa? Myös Talvivaaran jäljet pelottavat ja pahoin. 

Vanha ilmakuva kultakaivoksesta vuodelta 2009 löytyy täältä.

Päivän havainto:  ulkona on jo tosi pimeää...

6 kommenttia:

  1. Kauhuissani luin ja sanon kuten Allu: Huh!

    VastaaPoista
  2. Tämä tekee minut hyvin surulliseksi, ja tunnen voimatonta vihaa luonnon raiskaajia kohtaan, ja niitä kohtaan, jotka sen sallivat. Luonnonvaroja saa toki hyödyntää, mutta ei noin vastuuttomasti ja seurauksista piittaamattomasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pieni ihminen ja luonto jäävät toiseksi kun toisessa vaakakupissa on työpaikat ja (vero)tuloja.

      Poista