Lukijat

maanantai 11. kesäkuuta 2012

Vieraita Kalamarkkinoilla - Fischmarkt


Yksi Hampurin legendaarisimmista ja suosituimmista matkailukohteista on sunnuntaiaamuiset kalamarkkinat St. Paulin kaupunginosan rannassa. Markkinat alkavat kesäaamuisin jo klo 5 ja päättyvät klo 9.30, talvella alkavat vasta klo 7. Olin päättänyt, että raahaan markkinoille vieraani – toki kysyin ensin paikallisilta ystäviltäni, että kannattaako nousta ennen kukonlaulua ja raahautua sinne. Kannattaa ehdottomasti – he sanovat – ja todella kannatti. Sekä kaukaa pohjoisesta tulleilla vieraillani ja minulla oli hauskaa. 


Markkinoita on pidetty vuodesta 1703 lähtien ja pääasiana on yhä edelleen mahdollisimman hyvällä hinnalla myyminen ja ostaminen, mutta sen lisäksi myös hauskanpito. Kalojen lisäksi markkinoilta voi ostaa mitä tahansa: hedelmistä juustoon ja makkaroihin, pastasta suklaaseen sekä vaatteista ja laukuista etno-rihkamaan ja kukkasiin. Toki kalaakin voi edelleen ostaa, mutta entisessä kalahuutokauppahallissa kalaa on nykyään vain ruokalistalla. Myös matkamuistoja, astioita ja nyt ajankohtaisia Saksan ja muiden maiden lippuja oli mahdollisuus hankkia. Paikalliset olivatkin varustautuneet vedettävien ostoskärryjen kanssa, sillä esimerkiksi hedelmiä sai ostaa todella edullisesti. Eräs vieraistani kysyi minulta, että osaanko mennä Kalamarkkinoille? Sanoin, että en ole siellä koskaan käynyt, mutta eiköhän riitä, kun seuraamme muuta väkeä. 


Sunnuntaiaamuinen kaupunki oli tyhjä, Reeperbahnille menevässä metrossa oli jo jonkin verran väkeä, mutta Kalamarkkinoilla sitäkin enemmän. Koko rantakatu ja kävelykatu pullistelivat väenpaljoudesta. Arviolta 70 000 ihmistä käy siellä sunnuntaiaamuisin. Entinen kalahuutokauppahalli oli myös täynnä väkeä. Sen yläkerrassa tarjottiin tukevaa brunssia, alakerrassa bändi soitti ja ihmiset tanssivat ja nauttivat virvokkeista. Seuraavien vieraiden kanssa sitten brunssille! 


Yksi markkinoiden viehätyksestä on tietysti Helppo-Heikit, jotka kilpailevat keskenään parhaimmista lohkaisuista ja katsojien suosiosta. Valitettavasti en ymmärtänyt niistä hienoista ivahuudosta juuri mitään, mutta yleisö nauroi. Tästä voitte seurata kalakauppiaita: 


Suosituimmat tuona aamuna näyttivät olevan kaksi kukkakauppiasta. Yksi bonzaipuu maksoi viisi euroa, kaksi sai viidellätoista eurolla – tämä oli helpoimmasta päästä.  

Kalamarkkinat ovat oiva jatkopaikka, kun on ensin juhlinut Reeperbahnilla tai muualla niin tänne voi tulla aamiaiselle: joko kunnon brunssi hallissa, suolainen kalaleipä oluen kera, hedelmäsalaattia tai vaikkapa maitokahvia ulkona laiturilla. Näkyipä siellä polttariporukoitakin olevan sekä tietysti jalkapallofaneja, jotka olivat juhlineet läpi yön Saksan voittoa Portugalista. Huonomminkin voisi sunnuntaiaamun aloittaa. 

Päivän havainto: Nähtävästi hampurilaiset hankkivat isot huonekasvinsa kalamarkkinoilta. :)

6 kommenttia:

  1. Tuonne olisin mielelläni lähtenyt teidän kaveriksenne:-) Mutta hyvänen aika noita kalakauppiaita, mitä karjumista. Meidän Helppo-Heikit ovat vaitonaisia poikia sikäläisiin verrattuna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä heinäkuun ajan voin toimia oppaana sunnuntaiaamusin - mikäli olen paikalla.
      Nuo Helppo-Heikit oli aivan mahtava, sääli etten ymmärtänyt kunnolla niitä. Saisivat ne Suomessakin vähän skarpata!

      Poista
  2. Minä en ole koskaan jaksanut lähteä tuonne aikaisin aamulla, mutta ehkä nyt jaksaisin, kun alkaa vaivata "senile Bettflucht".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokos sinua vaivaa vanhuuden unettomuus? Ei kai sentään. Turistit tuotiin sinne bussilla klo 9, joten ei siinä paljon ole enää jaksamista...

      Poista
  3. Tuli ikävä etelämmäksi kuin luin blogiasi! Mielenkiintoista. Kalamarkkinat voisivat olla paikallaan täälläkin ja ainakin etnologille löytyisi puuhastelua kveeniasioiden parissa ja muutenkin ...

    VastaaPoista
  4. Ei täälläkään ole vielä kunnon kesää, lämpötilat maksimissaan +20 C. Kalamarkkinoita suosittelen, mutta miten se sikäläinen hintataso? :) Kveeniasiat kyllä jätän nyt suosiolla toisille, sillä minun nykyinen tutkimuskenttä Tornio-Haaparannalla riittää noissa kysymyksissä. Mutta kveeniasioissa riittää tutkittavaa ja julkaistavaa ja näkökulmia.

    Itse kaipaan pohjoisen valoa!

    VastaaPoista