Lukijat

perjantai 20. huhtikuuta 2012

Lähikaupan hyllyltä


En ole ainoa, joka huvikseen tai ajankulukseen ulkomaanmatkoilla käy kurkistelemassa ruokakauppojen valikoimia. Elintarvikekauppojen valikoimat erilaisine tuotteineen ovat kiinnostavia arkielämän tutkijoille. Kauppojen valikoimista voi tehdä monenlaisia havaintoja. Lähikauppani on noin 300 metrin päässä sijaitseva pikkuliike, joka kuuluu Edeka-ketjuun. Edeka Group on Wikipedian mukaan Saksan suurin supermarkettien liittymä.  Tämä lähikauppa muistuttaa enemmän kivijalkapuotia kuin supermarkettia, mutta sieltä löytyy ihan kiitettävästi jokapäiväiset elintarvikkeet.  Edeka on ollut aiemmin osuusliike, joka perustettiin vuonna 1898 nimellä E.d.K.(Einkaufsgenossenschaft der Kolonialwarenhändler). Myöhemmin nimi lyhennettiin Edekaksi, kuten lyhenne jo kuuluikin.   

Tärkeintä lähikaupassa on se, että siellä on melko hyvä valikoima vähälaktoosisia (tai laktoosittomia) tuotteita: maitoa, jogurttia, raejuustoa, rahkaa, voita ja kirnupiimää. Siinä ne taisivatkin olla. Leipävalikoima itse kaupassa on huono, sillä tuore leipä ostetaan leipomomyymälöistä, joita tässä asunnon lähellä on useita. Täkäläinen leipä ei oikein kestä säilyttämistä, joten se pitäisi käydä aamuisin hakemassa. Nämä myymälät ovat auki jo klo 6 lähtien, joten aikaa olisi, jos vain jaksaisi tai ehtisi. Edellisenä päivänä ostetut ovat auttamatta kuivia korppuja. Löysin kuitenkin Edekasta Pågenin, siis ruotsalaista, ruisleipää, joka säilyy. Suomi-nälkään kaupasta saa tarvittaessa myös hapankorppuja ja Fazerminttuja. 

Vaikka kauppa on pinta-alaltaan pieni, on siellä sekä juusto- että lihatiskit ja kassojen jälkeen vielä leipätiski. Hedelmien ja vihannesten hintataso voisi olla hieman alhaisempi ja valikoima laajempi – toki paikallisia omenia on jotain seitsemää sorttia. Lähikauppaakin lähempänä on torstaisin ja lauantaisin kadunvarsitorimyynti, ns. maalaistori. Niissäkin hintataso on aika korkea, mutta valikoima laajempi kuin lähikaupassa. Nyt on parsa-aika, mutta parsa ei ole mikään ”sisäänheittotuote” hinnan suhteen, vaan laadun. Sitä on monta lajia ja laatua tarjolla ja parsaahan voi syödä vaikka joka päivä. Valitettavasti sitä ei ole Mensassa tarjolla. Tänään oli ruokalistalla keitettyä parsaa, voita, hieman juustoraastetta ja kinkkua sekä lasi viiniä. 

Päivän havainto: jäätelöpallo maksaa 1 euron.

4 kommenttia:

  1. Yllätyin, että pidät vihanneksia täällä kalliina, kun olen päässyt siihen käsitykseen, että ne ovat Suomessa kalliimpia. Itse en kyllä ikinä tiedä mitään hintoja, se on tuon nuukan kämppäkaverin aluetta. Mutta sen kyllä muistan, että jäätelö oli Suomessa niin kallista, että minäkin sen huomasin und das soll schon was heissen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoitin hieman ylimalkaisesti, vihannekset ovat osa samoissa hinnoissa, osa halvempia ja osa kalliimpia, mutta hedelmät monesti - ainakin tuossa lähikauupassa - kalliimpia ja siinä valikoima on aika pieni: omenia sen seitsemää sorttia, lisäksi israelilaisia hedelmiä ja tosi kalliita viinirypäleitä ja ananaksia.

      Poista
  2. Hyvinhän sinä noilla eväillä pärjäät, on lähikauppa ja maalaistori nurkan takana, mikä ei ole noin suuressa kaupungissa itestäänselvyys. En tiedä säilymisen suhteen, mutta muuten on saksalainen leipä aivan liian hyvää ja lajejakin on vaikka kuinka monta. Vaasan ruispaloja sieltä ei tosin saa ja niitä (paahdettuna) tulisi kyllä ikävä. Tällä hetkellä ovat karpalo-ruispalat suurinta herkkuani. Hintoja olen erittäin huono vertailemaan. Siitä olenkin sitten tarkempi, että ruoka on puhdasta, maittavaa ja mieluiten kotimaista. Ne pikkuriikkiset tekstit pakettien kyljessä kyllä vaikeuttavat asian selvittämistä.

    VastaaPoista
  3. Kyllä täällä hyvin pärjää ja ravintolahinnatkin ovat paljon edullisempia kuin Suomessa. En miekään ole kovin ahkera hintojen tarkkailija, mutta täällä olen joitakin katsonut. Hedelmät Turun torilla on halvempia kuin täällä, muuten täällä kaikki muu näyttäisi olevan edullisempaa. En vain jaksa hyödyntää näitä lähiymäristön kauppoja, ts. en jaksa lähteä hakemaan tuoreita aamiaissämpylöitä!

    Karpaloruispalat ovat minunkin herkkua ja maistuvat taas elokuussa.

    VastaaPoista