Lukijat

sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Hankikanto



 "On hanget korkeat nietokset..." liitetään jouluun, mutta meillä Lapissa on myöhään keväällä hanget tai hankikeli. Hangeksi sanotaan kovaa lunta, jonka pinta kestää hyvin vaikka kävelemisen. Meillä siis puhutaan yleisesti hangista, mutta muualla päin voidaan puhua hankikannosta tai hankiaisista, kun tarkoitetaan tätä kestävää lumikantta.  Yleensä keväthangille pääsee kävelemään vasta lähempänä toukokuuta, joten harvoin pääsiäisloman onnistumisesta voi kiittää  hankikelejä. Nyt voi, vaikka pääsiäinen on ollut todella aikaisin, jo maaliskuussa.  


Kantava hanki vaatii ensin auringonpaistetta, joka lämmittää lumen pinnan tai suojasäätä ja sen jälkeisiä yöpakkasia. Nyt olimme nauttineet parina  päivänä suojasäistä, jolloin lumen pinta oli upottava. Sen jälkeen tulivat yöpakkaset ja aurinkoiset päivät, jolloin ei - harvinaista kyllä - päivisinkään lämpötila noussut plussan puolelle. Lumi kesti hiihtäjän ja kävelijän mennä missä vain. Koiran mielestä oli varmaan hauskaa, kun ensin lumi oli niin upottavaa, että se kesti koiran painon vain tiellä, ei edes moottorikelkkauralla, mutta parin päivän kuluttua lumi kantoi aivan missä vain. 

Lumen merkitystä ei voi vähätellä - ei ainakaan, kun ajattelee hiihtoloman onnistumista. Toki ajoituksella on siinä myös oma merkityksensä. Hiihtäjän tai kävelijän kestävistä hangista voi harvoin nauttia pääsiäislomalla. Mutta kun täällä Lapissa hiihdetään tai lasketellaan miltei yötä päivää metrisillä hangilla ja kevään tuoman hienon valon aikaan, niin etelässä puhdistetaan veneitä, haravoidaan puutarhoja tai ihaillaan aikaista kevättä. Naapurimaissa onkin jo alkanut parsasesonki ja toivottavasti etelässä katupölyt on siivottu pois. 

PS. Kiitos kuvasta Päiville. Aurinko on jo laskenut Pallas-Ounastunturien taakse ja kuvassa oikealla näkyy järven jäälle noussut vesi, joka sittemmin on taas jäätynyt. 

11 kommenttia:

  1. Hieno kuva. Voi kun olen tässä kymmeniä vuosia jo ajatellut, että jospa vielä kerran saisi kokea hankikannon. Toiset sanoo nähdä Napoli ja kuolla, minä sanon nähdä hankikanto....

    VastaaPoista
  2. Kuva on otettu kameralla ja oikeasti näkymä oli vielä hienompi. Tänne mahtuu keväällä ja nythän ensi vuonna taitaa Düsselistäkin olla suoria lentoja Kittilään! Halvemmalla vielä kuin Etelä-Suomesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis minun piti kirjoittaa, että kännykkäkameralla otettu kuva. Sorry!

      Poista
  3. Jokunen vuosi sitten vietin talvilomaa Kärntenissä Faaker Seen lähettyvillä ja siellä oli laajoilla peltoaukioilla niin mahtava hankikanto ettei missään. Saattoi murtsikoida mielensä mukaan sinne mihin nokka näytti. Ja aurinko paistoi siniseltä taivaalta.
    paskerivilla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa hienolta! Nyt täällä taas aurinko paistaa, mutta nyt on plusasteita. Ei hanki kanna kuin koiran...

      Poista
  4. Kiitos tästä selvityksestä, vaikka olenhan minä tiennyt, mitä hanki tarkoittaa Lapissa. Yksi asia jäi epäselväksi. Mitä tarkoitat "metrisillä hangilla"?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lunta on metrin verran. Nyt oli; tosin vähän se on sulanut tai painunut.

      Poista
  5. Upea kuva, mitkä värit! Sen verran etelässä asun, että haravalle on jo löytynyt töitä ja sain ruskeat syksyn lehdet pois kukkapenkeistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ei edes piha ole sulanut, vaan oli jäässä. No huomenna Turussa voi olla sitten erilaiset kelit!

      Poista
  6. Sitä on päässyt unohtumaan, kuinka pitkä lapin talvi on. Kaunis kuva. Minä haluaisin nähdä lapin ruskan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se pitkä, mutta myös kaunis - ei tosin aina. Kuvan ottaja näkee nuo kehut ja kuva on otettu meidän pihalta. Ruskan ajankohta on suht helppo tietää etukäteen, mutta jos on sateista, niin ruska on huono!

      Poista