Lukijat

sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Reidarin väriterapiaa



Turun Taidemuseossa on Reidar Särestöniemen taidetta esittelevä näyttely, jonka työt ovat Kirsi ja Keio Eerikäisen taidesäätiön Rovaniemen taidemuseoon deponoidusta kokoelmasta.Näyttely on syntynyt yhteistyössä Rovaniemen taidemuseon kanssa.

Kittilän Kaukosessa syntynyttä ja sinne opintojensa jälkeen palannutta Särestöniemeä (1925–1981) tituleerataan nyt aikansa merkittävimmäksi lappilaiseksi taiteilijaksi, joka tuli suuren yleisön, poliitikkojen ja taiteenkeräilijöiden suosioon 1960-luvulla. Taidepiirien tai kulttuurielämän vaikuttajien suhtautuminen Särestöniemeen ei tuolloin ollut niin myönteistä kuin tänään.  Ehkä tähän vaikuttivat myös Reidarin (taloudellinen) menestys ja tarinat sekä silloisen tasavallan presidentti Kekkosen suosio, joka toi omia vieraitaan milloin helikopterilla tai vesitasolla silloin tiettömän taipaleen takana sijainneeseen Särestöön. Myöhemmin (1975) Särestöniemeä muistettiin professorin arvonimellä, mikä ehkä aiheutti kateutta ja kritiikkiä joissakin piireissä. Reidarin tapa esiintyä eräänlaisena Lapin shamaanina tai ruhtinaana oli roolileikkiä, joka herätti huomiota, mutta loppujen lopuksi rasitti hänen töiden näkemistä taiteena, eikä vain eksoottisina ja värikkäinä (ja kalliina) kuvina. 

Reidar opiskeli Helsingissä Suomen Taideakatemian koulussa 1947–1952 ja Leningradin taideakatemian Ilja Repin -instituutissa 1956–1959.  Opiskelujen jälkeen hän palasi Kaukosen Särestöön kotitilalleen ja siellä hän myös työskenteli. Sinne hän myös rakennutti myöhemmin Reima ja Raili Pietilän suunnittelemat ateljeen ja gallerian, jotka muodostivat alun Reidarin kuoleman jälkeen perustetulle taidemuseolle.

Reidarin taide on varsinaista väri-ilottelua, joka näkyy selvästi myös Turun näyttelyssä. Näyttelylle on annettu nimeksi Harvoin lempeä tuuli puhaltaa arktisille jängille ja tämä nimi kertookin paljon näyttelyn sisällöstä. Reidarin innoittajana toimivat Lapin luonto, mytologia, tarinat ja uskomukset.  Tauluissa on kuvattuna tuntureita, rakkaa, jänkiä ja koivikoita sekä eläimistä erityisesti riekko, ilves ja taivaanjaara tai taivaan kannella tai maassa juoksevat kalliopiirroksista tutun hahmon saaneet porot. Näissä eläinhahmoissa on kuvattuna Reidarin alter ego. Teosten tärkein elementti on kuitenkin väri tai värikkyys, minkä perusteella työt myös tunnistetaan, joskin viimeisten vuosien töissä hän luopui kaikkein hehkuvimmista väreistä.  Kuten näyttelynkin kuvista näkee, luonto oli erittäin tärkeä Reidarille ja hän otti taiteessaan myös kantaa sen puolesta. Hän maalasi niin ahdistusta ja surua luonnon puolesta kuin myös omasta elämästään. Työt kuten Ounasjoen lähteet ovat yöauringon maassa (1974, näyttelyssä), Lapinkylä jää tekojärven alle (1973), Isähahmo agraarikylän patriarkaalisen taivaan alla (1974) ja Pitkiä sinisiä virtoja (1970;  nämä viimeiset Didrichsenin taidemuseon kokoelmissa; ks. Lapin taika 2011.) ovat hyviä esimerkkejä tästä. Hän myös toimi kotinsa ohi virtaavan Ounasjoen suojelun puolesta.

Reidarin taiteesta on julkaistu useita teoksia ja näyttelyoppaita, kuten mm. Lapin taika, Reidar Särestöniemen maailma ja Reidar, Brita Polttilan kirjoittama muisteluteos ystävästään. Rosa Liksom on kirjoittanut kirjan Reitari, joka kertoo Reidarin tarinan Tornionlaakson murteella.


Lisätty: Tarkempi juoni löytyy täältä. Näytteluluettelosta Harvoin lempeä tuuli puhaltaa arktisille jängille (toim. Tuija Hauta-Hirvioja et al.) löytyy arvio täältä.

Reidarista on lukuisia tarinoita. Milloin kalliin taulun ostaja valitti maalipinnan varisemista, johon taiteilija kysyi, että näkyykö nimi? – Näkyy. - No siitähän sie olet maksanutkin. Milloin kylillä kiersi tarinoita siitä, miten työt oikeastaan valmistuvat eli joku kyläläinen nutukkaissaan oli vahingossa kävellyt kostean taulun päältä. Hän myös matkusteli paljon ulkomailla aina Etelämannerta, Huippuvuoria ja Japania myöten. Hän oli myös vieraanvarainen isäntä ja hyvä seuramies. Muistan itse kun olimme juhlimassa penkkareita Äkäslompolon "Viskikirkossa" ja Reidar oli seurueineen samassa paikassa. Tunnistettuaan meidät kotikuntansa "toivoiksi", hän tarjosi heti kierroksen.

Reidarin taulujen katsominen on mitä parasta väriterapiaa. Niistä löytyy myös joka kerta uutta katsottavaa. Parhaimmillaan kuvat ovat tietysti Särestöniemen taidemuseossa, jonne kannattaa ehdottomasti mennä oli vuodenaika mikä tahansa. Nykyään sinne on myös tie...






10 kommenttia:

  1. Mulle jäi tuosta näyttelystä mielhen ennen kaikkea "loppuunajettu hukka". Tuo aihe eli salamettästys on vieläki yhtä ajankohtanen ja myös täälä etelässä. Ko tänne kaupunkin laijoile eksy yks hukka-riepu kulkemhan, sen perässä olit kaikki lähiseuvvun poliisit ja mettästäjät. No se jäi sitte auton alle. Syyt pohjosessa ja täälä on tietenki erit. t. Kittilän tyär kans

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kun muistutit tuosta! Ostin itselleni sen kortin ja se on todellakin täälä ajankohtainen. Minulle siitä hukka-kuvasta tuli myös mieleen Brita Polttilan julkaisema tarina Korte-Heikka sutena; sehän on tuolla Kaukosen-Alakylän seudulta peräisin oleva tarina, joka liitetään tähän Korte-Heikkaan, hänen kohtaloon ja uhkaukseen ruveta hukkana syömään hänelle vääryyttä tehneiden poroja.

      Poista
  2. Täällähän on jänniä tarinoita, itse artikkelissa ja myös kommenteissa.
    Värit ovat minulle tärkeitä ja näissä töissähän niitä on! Särestöniemi on aivan omaa luokkaansa oleva taiteilija minunkin mielestäni. Tiesipä myös oman arvonsa, kuten tuo nimikirjoitustarina osoittaa:-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja tarinoita on vaikka kuinka paljon lisää. Osa löytyy noista kirjoistakin. :)

      Kyllä Reidar tiesi arvonsa ja se ehkä myös lisäsi kateutta toisissa, joiden työt eivät menneet niin hyvin kaupaksi. Kyllä sinun pitää käydä Särestössä, jos et ole käynyt! Tai nyt täällä Turun näyttelyssä, se on auki huhtikuun lopulle asti.

      Poista
  3. Hyvä tyyppi. Mutta oletko jotenkin ärsyttänyt guuglea , kun normaalisti käytän niiden kromia, mutta sun tekstis alkaa hyppimään niin, että silmiin sattuu. Piti avata firefox, että pystyn lukemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä hän aika persoona oli.

      En tietääkseni. Tämän tekstin kirjoitin ensin wordillä ja siirsin bloggeriin, toki korjailin siinä. En viitsiny laittaa tähän kuvia, koska en löytänyt "luvallisia" julkaistuja.

      Poista
  4. Loistava lappilainen kuvaaja! Olen käynyt Särestössä ja ainakin kahdessa eri näyttelyssä Didrichsenin taidemuseossa. Suosittuja molemmat, sillä sinne piti jonottaa.
    Tämä oli uusi ja hyvä tieto, että näyttely on huhtikuun loppuun Turun Taidemuseossa. Täytyy tulla kokemaan väriterapiaa. Turussa osataan järjestää upeita näyttelyitä, yksi parhaimmista on ollut Edelfeltin näyttely.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Didrichsenillä onkin kai paljon Särestöniemeä kokoelmissaan. Näin muutama vuosi yhden näyttelyn Halosenniemessä ja samoin Lapin taikaa -näyttelyssä oli paljon töitä Särestöniemeltä. Tämä Turun näyttely oli aiemmin Rovaniemellä. Valitettavasti näyttelyssä oleva Eeli Aallon ohjlelman ääni on huono, mutta ehkä täältä sen voi katsoa etukäteen: http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/reidarin_varilliset_aistimukset_41272.html
      Hyviä taide-elämyksiä!

      Tuosta Edelfeltin näyttelystä on kyllä jo useita vuosia aikaa, mutta muistan sen kyllä myös.

      Poista
  5. Tervehdys! Ensimmäisen kosketukseni Reidar Särestöniemeen sain, kun 1990-luvun alussa työskentelin Urho Kekkosen museossa Tamminiemessä. Kekkosten yksityistiloissa tv-huoneessa oli valtaisa ja värikäs ilves-aihe. Se ihmetytti ...koitteli silloista melko rajoittunutta taidekäsitystäni ja painui erikoislaatuisena ärsykkeenä jonnekin syvälle muistin lokeroihin. Nyt pääsiäisenä olimme pienellä kaupunkilomalla Turussa ja taidemuseovisiitillämme Tamminiemen ilves vihdoin oikein toden teolla asettui kontekstiinsa. Mahtavan intohimoinen ja kiehtovan symbolistinen luontokuvaaja tämä Särestöniemi. Oli hienoa vapauttaa mielensä vaeltamaan ja tulkita taulujen näkymiä ja taitelijan näkyjä. Onkohan muuten kukaan estetisoinut pakkasta yhtä hienosti kuin RS? -kirjoitteli Harri Nyman

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Harri, tosi kiva muistelu ja pohdinta Reidarista!
      Kekkonenhan kävi usein Särestössä ja vei sinne vieraitaan. Minustakin ne Reidarin pakkastaulut (huurrekoivut) ja myös ne kivet ovat sellaisia, että ei taida kukaan muu pystyä moiseen.

      Olin pääsiäisenä kuuntelmeassa Topi Mikkosen monologia Reidarista, joka pohjautuu Rosa LIksomin teokseen. Siinä oli mukana myös Kekkonen, juhlimassa. :)

      Poista