Reidarin väriterapiaa

Turun Taidemuseossa on Reidar Särestöniemen taidetta esittelevä näyttely, jonka työt ovat Kirsi ja Keio Eerikäisen taidesäätiön Rovaniemen taidemuseoon deponoidusta kokoelmasta.Näyttely on syntynyt yhteistyössä Rovaniemen taidemuseon kanssa.

Kittilän Kaukosessa syntynyttä ja sinne opintojensa jälkeen palannutta Särestöniemeä (1925–1981) tituleerataan nyt aikansa merkittävimmäksi lappilaiseksi taiteilijaksi, joka tuli suuren yleisön, poliitikkojen ja taiteenkeräilijöiden suosioon 1960-luvulla. Taidepiirien tai kulttuurielämän vaikuttajien suhtautuminen Särestöniemeen ei tuolloin ollut niin myönteistä kuin tänään.  Ehkä tähän vaikuttivat myös Reidarin (taloudellinen) menestys ja tarinat sekä silloisen tasavallan presidentti Kekkosen suosio, joka toi omia vieraitaan milloin helikopterilla tai vesitasolla silloin tiettömän taipaleen takana sijainneeseen Särestöön. Myöhemmin (1975) Särestöniemeä muistettiin professorin arvonimellä, mikä ehkä aiheutti kateutta ja kritiikkiä joissakin piireissä. Reidarin tapa esiintyä eräänlaisena Lapin shamaanina tai ruhtinaana oli roolileikkiä, joka herätti huomiota, mutta loppujen lopuksi rasitti hänen töiden näkemistä taiteena, eikä vain eksoottisina ja värikkäinä (ja kalliina) kuvina. 

Reidar opiskeli Helsingissä Suomen Taideakatemian koulussa 1947–1952 ja Leningradin taideakatemian Ilja Repin -instituutissa 1956–1959.  Opiskelujen jälkeen hän palasi Kaukosen Särestöön kotitilalleen ja siellä hän myös työskenteli. Sinne hän myös rakennutti myöhemmin Reima ja Raili Pietilän suunnittelemat ateljeen ja gallerian, jotka muodostivat alun Reidarin kuoleman jälkeen perustetulle taidemuseolle.

Reidarin taide on varsinaista väri-ilottelua, joka näkyy selvästi myös Turun näyttelyssä. Näyttelylle on annettu nimeksi Harvoin lempeä tuuli puhaltaa arktisille jängille ja tämä nimi kertookin paljon näyttelyn sisällöstä. Reidarin innoittajana toimivat Lapin luonto, mytologia, tarinat ja uskomukset.  Tauluissa on kuvattuna tuntureita, rakkaa, jänkiä ja koivikoita sekä eläimistä erityisesti riekko, ilves ja taivaanjaara tai taivaan kannella tai maassa juoksevat kalliopiirroksista tutun hahmon saaneet porot. Näissä eläinhahmoissa on kuvattuna Reidarin alter ego. Teosten tärkein elementti on kuitenkin väri tai värikkyys, minkä perusteella työt myös tunnistetaan, joskin viimeisten vuosien töissä hän luopui kaikkein hehkuvimmista väreistä.  Kuten näyttelynkin kuvista näkee, luonto oli erittäin tärkeä Reidarille ja hän otti taiteessaan myös kantaa sen puolesta. Hän maalasi niin ahdistusta ja surua luonnon puolesta kuin myös omasta elämästään. Työt kuten Ounasjoen lähteet ovat yöauringon maassa (1974, näyttelyssä), Lapinkylä jää tekojärven alle (1973), Isähahmo agraarikylän patriarkaalisen taivaan alla (1974) ja Pitkiä sinisiä virtoja (1970;  nämä viimeiset Didrichsenin taidemuseon kokoelmissa; ks. Lapin taika 2011.) ovat hyviä esimerkkejä tästä. Hän myös toimi kotinsa ohi virtaavan Ounasjoen suojelun puolesta.

Reidarin taiteesta on julkaistu useita teoksia ja näyttelyoppaita, kuten mm. Lapin taika, Reidar Särestöniemen maailma ja Reidar, Brita Polttilan kirjoittama muisteluteos ystävästään. Rosa Liksom on kirjoittanut kirjan Reitari, joka kertoo Reidarin tarinan Tornionlaakson murteella.

Lisätty: Tarkempi juoni löytyy täältä. Näytteluluettelosta Harvoin lempeä tuuli puhaltaa arktisille jängille (toim. Tuija Hauta-Hirvioja et al.) löytyy arvio täältä.

Reidarista on lukuisia tarinoita. Milloin kalliin taulun ostaja valitti maalipinnan varisemista, johon taiteilija kysyi, että näkyykö nimi? – Näkyy. - No siitähän sie olet maksanutkin. Milloin kylillä kiersi tarinoita siitä, miten työt oikeastaan valmistuvat eli joku kyläläinen nutukkaissaan oli vahingossa kävellyt kostean taulun päältä. Hän myös matkusteli paljon ulkomailla aina Etelämannerta, Huippuvuoria ja Japania myöten. Hän oli myös vieraanvarainen isäntä ja hyvä seuramies. Muistan itse kun olimme juhlimassa penkkareita Äkäslompolon "Viskikirkossa" ja Reidar oli seurueineen samassa paikassa. Tunnistettuaan meidät kotikuntansa "toivoiksi", hän tarjosi heti kierroksen.

Reidarin taulujen katsominen on mitä parasta väriterapiaa. Niistä löytyy myös joka kerta uutta katsottavaa. Parhaimmillaan kuvat ovat tietysti Särestöniemen taidemuseossa, jonne kannattaa ehdottomasti mennä oli vuodenaika mikä tahansa. Nykyään sinne on myös tie...