Paikattomuutta Levillä eli mitä jälkiä maisema meihin jättää?

 

 

Olin työmatkalla, tarkemmin seminaarissa Levillä. Levi, Kittilän ylpeys on yksi suurimpia (24 000 vuodepaikkaa) hiihtokeskuksia Suomessa, joka hiihdon lisäksi tunnetaan myös after-skistä. Tällä kertaa en osallistunut kumpaakaan, sillä siellä viettämäni pari päivää sujuivat ensin esitelmää tehden ja sitten muiden esitelmiä kuunnellen. Seminaarihotelli sijaitsi Levin huipulla, eturinteen päällä, joten sieltä avautuivat hulppeat maisemat, kuten tuosta kuvasta näkyy. Niistä olisin nauttinut mielelläni pitempäänkin. Iltaohjelma oli Narikalla (lue Kittilän kirkonkylä) ja sinne alkumatka sujui gondoli-hissillä alas. Ja paikallisille ystäville tiedoksi, että en poikennut V'inkkarin terassilla, vaikka sieltä kuuluikin kutsuvasti "musiikkia". 

Seminaarin aiheesta, taiteilija Kalervo "Kalle" Palsasta, kirjoitan myöhemmin. Seminaarissa julkaistiin nimittäin kittiläläisten haastatteluihin perustuva teos Palsan Kittilästä. Itse puhuin seminaarissa paikan merkityksestä eli siitä mitä jälkiä maisema meihin jättää. 

Minusta oli mielenkiintoista – ja toisaalta myös haastavaa – puhua paikan merkityksestä ihmisen elämässä juuri Sirkankylän Levillä, jota voisi tänä päivänä sanoa luonnehtivan eräänlaisen karnevalisoituneen paikattomuuden. Ainakin tällaisen kuvan saa, kun seuraa pohjoisen tunturikohteista kirjoitettuja lehtijuttuja tai televisio-ohjelmia – tai pistäytyy paikan päällä. Tällainen Lappi näyttäytyy pakopaikkana arjesta, yksitoikkoisen ja raskaan arjen vastapainona, paikkana jossa vallitsee vapaus. Tässä lomakeskuksen sallivassa ilmapiirissä ovat monet asiat mahdollisia. Tämänkaltaiset lomanviettopaikat ovat paikkoina täysin universaaleja; eroaako Kanariansaarten meno mitenkään näistä "kolmen ässän" hiihtokeskuksista (sun, ski, sex) muuten kuin että lumen ja suksen sijaan siellä on hiekkaa ja merta (sun, sand, sea and sex).  Ai niin, siinä olikin jo ässiä neljä.  Nämä paikat ovat sopimuksenvaraisia ja kaikki tietävät, miten siellä tulee käyttäytyä – ja miten käyttäydytään taas kun palataan kotiin. Karnevalisoituun Lappiin liitetyt ilmiöt jätetään sinne. 

Tämä matkailukohteiden eräänlainen paikattomuus näyttäytyy jatkuvuuden ja pysyvyyden vastakohtana, tietynlaisena väliaikaisuutena ja ehkä myös juurettomuutena. Tämän kaltaisia paikkoja on Marc Auge nimittänyt epäpaikoiksi ja tämä nimitys sopii mielestäni hyvin tunturikeskuksiin. Epäpaikka ei suinkaan ole arvoväritteinen, se vain korostaa paikan historiattomuutta, väliaikaisuutta ja tiettyä ei-kenellekään-kuulumattomuutta. Näin ajateltuna Leviltä puuttuu historia ja identiteetti, jotka taas puolestaan Sirkan kylällä, jossa Levi sijaitsee, ovat. Silti Leville on rakennettu ns. Alppitaloja, rakennuksia, joiden malli on otettu Alppien rakennuskulttuurista.

PS. jotta tuo Levin 24 000 vuodepaikkamäärä saa paremman vertailukohteen, niin koko Kittilän kunnassa on tällä hetkellä noin 6 400 asukasta.