Viimeinen ilta Lena-joella - Sahan museoista

Saamelaisten kansallispäivän kunniaksi ehkä vihoviimeinen kirjoitus kesäiseltä Lena-joen risteilyltä, tällä kertaa museoista. Aihe sopii päivään monella tavalla, sillä niin Sahan asukkaat kuin saamelaiset ovat suhteellisen tuntemattomia kunkin alueen valtaväestölle. Kulttuurin - tässä Sahan alueen kansojen - esittäminen preesensissä, ilman mitään muutoksia ja museoituna tuli selväksi ainakin tuolla kesäisellä retkellä. Tässä yläkuvassa ei kuitenkaan ole sahalaisia, vaan kahden viikon matkan ajan ahkeroineet matruusit, joille joen vesi ei ollut milloinkaan liian kylmä, jokivarren mäkärälaumat liian ahneita eikä mikään ongelma ohittamaton! 

Kävimme matkan aikana muutamassa museossa; Jakutiassa kävimme ensimmäisenä päivänä maakuntamuseossa sekä ihailemassa kivi- ja jalometallikokoelmia. Munniharppu- sekä mammuttimuseot jäivät seuraavaksi kerraksi. Lisäksi Zhiganskissa meillä oli aikaa tutustua paikalliseen museoon noin vartti, jonka jälkeen vaihdoimme paikkaa toisen ryhmän kanssa ja tutustuimme museon ulkorakennuksiin ja paikalliseen kirkkoon. Museota ennen ihailimme varmaan puoli tuntia paikallisia tansseja museon pihalla. Tanssit olivat hienoja, mutta musiikki tuli kyllä nauhalta. Tansseja esittivät niin nuoret pojat kuin vanhat naiset. 

 

Paikallismuseo oli pieni ja se koostui parista-kolmesta näyttelyhuoneesta, joista kahdessa oli diodraama ja eteisessä oli valokuvasuurennoksia seinällä. Kuvien lisäksi käsitöitä myyvät naiset olivat kansoittaneet pari huonetta. Ehkä ne oli tarkoitettu museon työntekijöille. Museo oli ammattimaisesti tehty ja johdettu. Ilman tekstejä oleva museonäyttely kertoi alueen historiasta, kulttuurista, elinkeinoista ja eläimistä. Meille kerrottujen tietojen mukaan suurin osa asukkaista oli evenkejä, joskin tansseista vain osa oli evenkitansseja. 

 

 

Matkan viimeisenä päivänä oli miltei koko päivä aikaa käydä ulkoilmamuseo Druzhbassa    (Ystävyys). Museo sijaitsee kauniilla paikalla Sottintsyssa Lena-joen lähellä, paikassa, jossa sijaitsi ensimäinen puulinnoitus, joka on nykyisen Jakutskin kaupungin alku. Tämä arkeologis-historiallinen museo koostuu tänne siirretyistä tai täällä rakennetuista puisista rakennuksista ja rakennelmista. Rakennukset oli sijoitettu siten, että ne kertoisivat myös normaaleista etäisyyksistä, jotka sijaitsivat rakennusten välillä. Esimerkiksi kesä- ja talvitalot sijaitsivat pienen matkan päässä toisistaan. Niitylle sijaitsevien rakennuksia voi ihailla myös läheiseltä mäeltä, jossa oli hieman ränsistynyt näköalatorni, jonne ei nyt voinut kiivetä sekä sinne pystytettyjä puisia hautamuistomerkkejä.

Itse museo koostuu vastaanottotilasta, sahalaisten kesä- ja talvitalosta, kirkosta vahti- ja kellotorneineen, tuulimyllystä sekä venäläisen (?) kauppiaan tms. rikkaan talosta, josta suurin osa oli museonäyttelytiloina. Lisäksi alueella oli kahvilarakennus ja vessat, mutta valitettavasti tämä rakennus oli kiinni. Lisäksi siellä oli pari puista latoa tai varastorakennusta, joita saattoi ihailla ikkunoista tai luvalla tai luvatta avattavista ovista. Lisäksi museoalueella oli laiva, joka kertoi alueen valloittaneiden kasakoiden saapuneen tämänkaltaisella laivalla. Museon nimen Drushba, Ystävyys sanotaan tulevan siitä, että se kuvastaa Sahan eri asukkaiden välistä ystävyyttä. 

 

Meidän pieni suomalaisryhmä sai onneksi oppaakseen paikkakuntalaisen toimittajan, Alexandr Dyakonovin. Hän on tutkinut Sahan historiaa ja kiinnostunut alueen asukkaista ja historiasta. Alexandr myös kertoi siitä, miten sahalaiset perheet voivat kesämaan aikana tulla viikonlopuksi tai päiviksi museoalueelle, sillä museon lähellä voi telttailla eikä Lena-joellekaan ole pitkä matka.  

Tässä sisä- ja ulkokuvat talvitalosta. Mm. naisten makuusijat olivat paremmin koristeltuja kuin miehille tarkoitetut.  

 

 

 

Kesällä Sahan tasavallassa asuttiin tällaisissa: 

Venäläistä asumiskulttuuria edusti iso puutalo, jonka monia huoneita (ainakin kuusi huonetta ja iso eteinen) käytettiin näyttelytilana: 

 

 

Kirkko kello- ja vahtitorneineen sijaitsi niityn toisella puolella. Kirkko oli kunnostettu ja siellä myytin kirjoja, ikoneja ja vahakynttilöitä - aivan samoin kuin aiemmin Zhiganskissa käymässämme Pyhälle Nikolaille pyhityssä kirkossa. 

 

Tämä Sottintsyn kirkko on kopio Zashiverskun linnoituksen kirkosta. Sinne tänne museoalueelle oli siroteltu varastotiloja, mutta niistä puuttuivat tekstit eikä kaikkiin päässyt edes kurkistamaan sisälle. Heinä oli myös korjattu, joten niityltä ei löytynyt esitteiden lupaamia Edelweissin kukkia...

Vaikka kahvila ei ollut avoinna ja vastaanotossa oli myytävänä vain muutama artikkeli (lähinnä jääkaappimagneetteja) kului museossa monta tuntia. Kerrankin rakennuksia ja niissä sijainneita esineitä ja näyttelyä saattoi katsoa rauhassa, vaikka kirkkossa ei olisikaan halunnut vietää niin pitkää aikaa. Täytyi vain pitää huolta, että ehti saksalaisten ja ruotsalaisten alta pois... 

Museokäynnin jälkeen laivalla vietettin viimeistä iltaa, jossa laivan artistien lisäksi matkustajat esittivät ohjelmaa (tansseja ja laulua) ja saivat myös kapteenilta "yllätyspalkintoja". Palkintoja jaettiin mm. ahkerimmalle (nähnyt eniten eri maita) matkustajalle, parhaimmalle näyttelijälle, ahkerimmalle käsityöntekijälle, sekä nuorimalle että vanhimmalle osallistujalle, perheelle, joka ajoi pisimmän matkan Jakutskiin, eniten (määrällisesti) kieliä osaavalle sekä henkilölle, joka oli osoittanut suurta kiinnostusta Sahan tasavaltaan esittämällä eniten positiivisa kysymyksiä. Sain lahjaksi sahalaista pariskuntaa esittävän kellon.

Tästä näkee, että kuvia ei ole paranneltu. Kuvassa sahalaisen Dimitrin (vas.) ohjaama munniharppuyhtye. Neljäs oikealta oli meidän sahankielen opettaja Raisa.