Pakkosiirrettyjä Kysyriin ja muuallekin Sahaan

Edellistä, Tiksistä kertovaa tekstiä ovat kollegat faceookissa kommentoineet. Meillehän ei kerrottu mitään Tiksissä olleista kalastuskolhooseista tai muista vastaavista. Sain kuulla, että meidän arkistossa oli mm. haastattelu Tiksissä kalanpyyntiin osallistuneesta   inkerinsuomalaisesta. Tämä haastattelu täytyy nyt Tiksissä käynnin jälkeen hakea luettavaksi. 

Sahan alue oli osa vankileirin saaristoa ja tuntien alueen ekologiset olot, se on erittäin ymmärrettävää. Sinne karkotetut ihmiset eivät edes tarvinneet kaltereita tai vanginvartijoita, sillä Sahan sijainti kaukana kaikesta ja sen kylmä ja pitkä talvi sekä kesän hyttyset pitivät huolen, että paikalla pysyttiin. Meille suomalaisille matkalaisille kerrottiin usein siitä, miten suomalaisetkin olivat osa tätä vankileirien saaristoa, jonka läpi nyt laivalla matkasimme. Itse asiassa kyseessä olivat - ainakin useimmiten - inkerinsuomalaiset. Inkerinsuomalaisten lisäksi Sahaan kyydittiin myös ainakin baltteja, puolalaisia ja ukrainalaisia muilta alueilta tuotujen sahalaisten lisäksi. 

Pakkosiirretyistä meille piti luennon toimittaja Alexandr Dyakonov, joka oli itsekin erittäin kiinnostunut heistä. Osa inkerinsuomalaisista oli jäänyt asumaan Jakutsin lähelle ja Alexandr oli itse käynnyt koulua heidän lastenlasten kanssa. Heistä on voinut julkisesti puhua vain lyhyen ajan 1990-luvulla ja esimerkiksi tällä hetkellä pakkosiirretyjen julkinen tutkiminen ei ole kannatettavaa. Tieto heistä on hajallaan mm. erilaisissa arkistoissa, joista Alexand on sitä koonnnut.

Yksi käyntikohteistamme eli Kysyrin kylä Lena-joen varrella on ollut yksi pakkosiirrettyjen kohde. Se sijaitsee Napapiirin takana miltei puurajalla. Kyläläisten, joista suuri osa oli evenkkejä, pääelinkeinoja ovat olleet poronhoito ja kalastus. Stalinin aikana kylään siirrettiin mm. baltteja, inkerinsuomalaisia ja Sahan muilta alueilta evenkkejä. Kaikki pakkosiirretyt tuotiin kylään ilman, että heille olisi kerrottu tai opetettu miten uudella alueella voi tulla toimeen. He eivät tunteneet alueen kaloja tai eläimiä eivätkä osanneet kalastaa tai metsästää. Niinpä ne, jotka ensimmäisestä talvesta selvisivät, saavat kiittää siitä muita kylässä asuneita sahalaisia. Ankaraa luontoa ja kovia oloja kunnioittaakseen kosyrilaiset ovat myöhemmin pystyttäneet kuolleiden pakkosiirrettyjen kunniaksi muistomerkin. Rikollisinahan heitä ei kukaan pitänyt. Vuonna 1948 he saivat muuttaa vapaasti Sahan alueella töiden perässä, mutta passissa oli merkintä "pakkosiirretty".

Kysyriin karkotettu inkerinsuomalaispoika kertoo ensimmäisestä Kysyrin talvestaan seuraavasti Carelia 3-2008 lehdessä: 

Ensimmäisen talven olimme eläneet kiljuvassa puutteessa. Ei ollut vaatteita eikä jalkineita. Eikä myytävänäkään ollut paljon mitään. Äiti osti minulle tyttöjen päällystakin: napitus oli vasemmalle puolen ja kaulus muistutti enemmänkin kaulaliinaa. Kauluksen äiti ompeli uudelleen, joten siitä tuli mukiinmenevä. Poron säärinahasta ompelemat ja hirven nahalla pohjatut jalkineet eli torbasat olivat kalliit. Siksi turkissukat eli käntšit äiti päällysti vanhan manttelin verkakankaalla. Näiden jalkineiden päälle vedin keväällä ikäloput kalossit. Vaatetus oli lämmin, mutta ei se hääppöiseltä näyttänyt. Ensi alkuun tuo hassunkurinen ulkomuotoni hävetti, mutta sitten totuin.

Kesäisin maleksin lasten kanssa Lenan rannalla, tavallisesti kotini lähettyvillä. Jopa heinäkuussa vain harvoin saattoi uida. Melkein koko kesäkauden rantatörmällä sulivat sinne kevättulvien mukana ajautuneet valtavat jäälautat. Keväisin jääpatojen aikana vesi kohosi jopa törmän vierinkivikerrostuman yli ja valtavia jäälauttoja ajautui melkein Kysyrin talojen liepeille. Sulavaa jäätä halottiin vaaleansinisiksi pylvään muotoisiksi kristalleiksi. Se oli ihmeellisen puhdasta juomavettä. Rannoilla oli paljon polttopuita, joten nuotioita viritimme usein

Alexandrin mukaan pakkosiirretyt ja heidän lapsensa ovat myöhemmin jääneet töihin Sahan alueelle, on solmittu paljon seka-avioliittoja ja kieleksi on vaihtunut venäjä tai saha. Hänen mukaansa suuri osa heidän jälkeläisistä tuntee itsensä tänään venäläisiksi eikä osa edes tunne tai halua tietää suvun lähihistoriaa, sillä "kaikkihan täällä ovat kärsineet". Baltian maiden itsenäistymisen jälkeen Lena-joella on tehty muutamia ekskursioita, kun heidän jälkeläisensä ovat halunneet tutustua paikkkoihin. Pakkosiirrettyjen selviytymisessä on auttanut toisten auttaminen, se, että ovat olleet henkisesti vahvoja sekä paikallisten tuki.

Meille Kysyr näyttäytyi paikkana, jonka taloista ei näytetty pidettävän huolta. Kylässä on pari kauppaa, kulttuuritalo, posti ja koulu asuntoloineen. Tai tällä hetkellä ei ollut koulua, vaan sitä rakennettiin talvella palaneen tilalle. Lisäksi kylään on pystytetty sen historiaa kuvaavia muistomerkkejä. Joen rannassa on useita vajoja, jotka kesällä olivat käytössä kalavarastoina, ja tietysti veneitä.

'