Kalotin kummisetä ja regionautti - Ragnar Lassinantti

 

Ragnar Lassinantin omistuskirjoitus.

 
 

  Olin Haaparannalla ruotsinsuomalaisten päivässä pitämässä esitelmää Ragnar Lassinantista, sillä hänen syntymästään tulee tänä vuonna 100 vuotta ja hänet oli - ihan aiheesta - valittu päivien päätähdeksi. Yllä oleva omistuskirjoitus on hänen puheita ja kirjoituksia sisältävästä S’oon valehtelmaton tosi- teoksesta, jonka otin käyttööni sisaren kirjahyllystä. En kyllä tiedä, mistä antikvariaatista hän on sen kirjan hankkinut.  

Vaikka en ole koskaan tavannut Lassinanttia, olen lappilaisena luonnollisesti aina tiennyt kuka hän on ollut ja mitä kaikkea hän on tehnyt. Tunsin hänet nimeltä, tiesin urasta, erityisesti ajasta Norrbottenin maaherrana tai Kalottiyhteistyön kummisetänä, kuten hänestä kertova omaelämänkertakin sanoo. Mutta sitä en tiennyt mistä hänet myös täällä Haaparannalla tunnetaan ennen kuin viime syksynä, jolloin Sisuradion toimittaja Juha Tainion kehotti minua kuuntelemaan tiettyjä nauhoja. Nauhat olivat runsaat 50 vuotta vanhoja ja niillä puhui mies, joka puhui miltei parempaa suomea kuin mie itse. Puhuja oli itse Ragnar Lassinantti, joka tuolloin toimi radiotoimittajana. Ihmettelin tuolloin, kuinka silloiset kielikeskustelut ovat edelleen niin samanlaisia kuin nyt. Jos en olisi etukäteen tiennyt, että ohjelma on 50 vuoden takaa, niin olisin voinut luulla, että se on tehty äsken, sillä ongelmat ja kielten välinen tilanne olivat niin samankaltaisia kuin ne ovat tänään.  

Ragnarin merkityksestä koko Pohjoiskalotille kertovat heti ensimmäiset kenttätyöni, sillä törmäsin Ragnariin ja Särestöniemeen jo heti ensimmäisessä haastattelussani muutama vuosi sitten tuolla toisella puolella nykyistä valtakunnan rajaa. Haastattelin noin 80-vuotiasta leskirouvaa, joka kertoi kahvikutsuista ja yhteisistä matkoista Särestöniemeen Lassinanttien kanssa. Muutenkin Lassinantit olivat olleet perhetuttuja, mikä johtui rouvan aviomiehen roolista – molemmat olivat suomalaisia, toki mies oli ruotsinkielinen, mutta kielenä tässä yhdistelmässä oli useimmiten suomi – tai meänkieli.

Toinen asia, miten törmäsin Lassianttiin, oli kun avauduin Facebookissa siitä, että teen esitelmää Ragnarista. Mietin, että kukahan tänään tuntee Lassinantin paitsi tietysti nämä Väylän vartiset tai ne, jotka ovat ajaneet hänelle nimettyä tietä tuolla Pellon tienoilla. Lassinantti sai kuitenkin muutaman ystäväni kommentoimaan heti asiaa. Eräs väylän vartinen sanoi, että soli toppi äijä tuo Ragnar Lassinantti. Hän ei tuntenut henkilökohtaisesti Ragnaria, mutta muistikuvat olivat selkeät miehen merkityksestä: Mie en tuntenu Rangnaria sen kummemmin, mutta kuuntelin hänen puhheita, tuo vertaus on kyllä hyvä, että Rangnari oli täälä rajala niinko Kekkonen.  Kittiläläinen ystäväni kertoi puolestaan äidistään: Äitini, joka oli syntynyt vuonna -25, oli Ragnar Lassinantin vankkumaton ihailija. Siksipä on minullakin perintönä hyllyssä "S'oon valehtelematon tosi!" vuodelta 1979.   

Lassinantilla poliisina, kansanedustajana ja Norrbottenin läänin maaherrana oli suuri merkitys tälle alueelle ja koko Väylän varrelle. Hänet tunnettiin hyvin myös Suomen puolella ja useissa yhteyksissä häntä verrattiin Lapissa jopa Kekkoseen. Olen itse Torniota ja Haaparantaa koskevassa tutkimuksessani monesti käyttänyt (ruotsalaisilta etnologeilta lainaamaani) nimitystä regionautti, jolla tarkoitan sitä, että regionautti on ihminen, joka käyttää ja kehittää tietojaan ja taitojaan hyödyntääkseen koko alueen, tässä siis rajan molempien puolien resursseja – niin hyvässä kuin pahassa. Regionautit ovat oppineet käyttämään ja soveltamaan sellaista alueellista ja paikallista tietoa, joka perustuu täällä rajan läheisyyteen ja kahden eri kansallisvaltion alueille sijoittuvan alueen yhteiseen historiaan, kulttuuriin, kieleen ja verkostoihin. Liikkuvuus, migraatio ja ylirajaisuus, transnationalismi eivät ole vain nykyajan ilmiöitä, sillä ihmiset ovat kautta aikain muuttaneet rajan yli tai käyneet siellä töissä tai koulussa tai muuten eläneet ylirajaista elämää. Tähän ovat vaikuttaneet laajemmat yhteiskunnalliset ja taloudelliset prosessit, jotka ovat siirtäneet ihmisiä paikasta toiseen eri aikoina eri tavoin. Tornion ja Haaparannan asukkaille spatiaalinen eli tilallinen ulottuvuus on aina läsnä juuri tuon rajan vuoksi. Työ ja opiskelu, ostoksilla käynti sekä Tornionlaaksossa erityisesti poikkinainti, aviopuolison löytäminen valtion rajan toiselta puolelta ovat juuri näitä esimerkkejä. Regionauttien ylirajaista arkea muovaavat yhtäältä rutiinit ja toisaalta mobiliteetti, liikkuvuus, sillä rajan yli on ollut helppo mennä ja tulla, vaikka joskus on pitänyt toimia myös salaa.  Tästähän on myös Lassinantti kirjoittanut ja kuuluisa on hänen sanomanaan todenperäinen ja tänne hyvin sopiva virke, että joppaus ei haisekhaan synniltä.

Ragnar Lassiantti jos kuka oli todellinen regionautti, vaikka häntä ei sillä nimellä vielä kutsuttu, vaan esimerkiksi kalotin kummisedäksi tai alueelliseksi ja pohjoismaalaiseksi visionääriksi, väylän varren ystäväksi tms. Jälkeenpäin kun hänen elämänuraansa on tarkasteltu, on sanottu, että Lassinantin ura rajayhteistyössä alkoi oikeastaan jo hänen syntymästään ja taustasta. Eli niillä oli suuri merkitys tuon alueen kehitykselle ja niiden takia hän oli niin tunnettu myös Suomen puolella. 

Lassiantti luovutti kuvan Rajaleikki -patsaan Norbottenin läänin lahjana Tornion täyttäessä 350 vuotta.

Lukijoista suurin osa tietää tarinan Lassinantin syntymästä ja hän on itsekin sitä monissa eri yhteyksissä kertonut. Me kuulimme sen seminaarissa Bengt Wessmanin kertomana. Ragnar syntyi Pellon Ruotsin puolella Neistenkankaalla kotiin, johon äiti oli poikkinaitu Suomen puolelta ja isä oli sikäläisiä. Hän kasvoi suomeksi oppien ruotsin myöhemmin; silloinhan koulussa ei saanut puhua suomea, vaan siitä rangaistiin. Silloinhan myös puhuttiin suomesta eikä meänkielestä. Ruotsi opittiin yleensä vasta koulussa. Ragnarin äiti ei ruotsia oikein oppinut, vaikka hän halusi lukea ja tätä varten Ragnar joutui useita kertoja Suomen puolen kirjastoon hakemaan kotiin ja itselle suomenkielistä lukemista, koska sitä ei saanut eikä sallittu Ruotsin puolelta. 

Tällä – aivan kuten tarinat kertovat – oli se merkitys, että Lassinantista tuli myöhemmin se suomen tai nykyisen meänkielen taistelija, joka toimi kaksikielisyyden ja suomen hyväksi. Ragnarin mukaan kielen merkitys ihmisen identiteetille oli suuri. Pystyessään käyttämään niin vapaa-ajalla kuin työssä ja erityisesti Pohjoiskalotti-yhteyksissä kolmea kieltä, suomea, sen paikallista murretta tai meänkieltä ja ruotsia, hän ei käyttänyt ollenkaan tulkkia. Aikalaisten mukaan Lassinantti käytti mielellään suomea tai meänkieltä, koska hänen mukaansa ne olivat sisältörikkaampia ja maalailevampia kuin ruotsi. Mutta Lassinantti korosti kielitaitoa ja myös ruotsin osaamista suomalaisille.

Ragnarin sanoin ”Tornionlaakso on kotiseutu”. Tällä hetkellä Lassinantin rooli näkyy erityisesti siinä, miten hän aikoinaan antoi paikallisen leiman yhteistyölle yli rajan. Työssään ja toimissaan Lassinantti korosti aina sitä, miten taloudellinen yhteistyö on kautta aikojen lyönyt leimansa ihmisten kanssakäymiselle välittämättä joesta muodostuneesta rajasta. Hänelle tämä Tornionjokilaakso oli vanhaa yhteistä kulttuuriseutua, ja ihmisillä on ollut tarve olla vuorovaikutuksessa toisiin ihmisiin. Siitä on sanottu muodostuneen nykyisen pohjoismaisen yhteistyön perusta. Rajajoeksi tulleesta joesta syntyneet ongelmat pyrittiin välttämään ja vältettiin. Esimerkiksi ei välitetty etelän herrojen ja rouvien puuhista, joita kyllä on riittänyt. Asiat pyrittiin tekemään, kuten ne ovat tänne aina sopineet.

Lumiraja Victoria-torilla Tornio-Haaparannalla, helmikuu 2015.

Aitona tornionlaaksolaisena, väylän varren miehenä ja monissa luottamustehtävissä ja viroissa keitettynä hän joutui pohtimaan rajan arkea ja olemusta ja oivalsi siinä monia asioita. Sanoiksi hän puki ajatuksensa näin: Ei Jumala antanut meille rajaa ja laitkin ovat ihmisten tekemiä. Tätä on useissa yhteyksissä lainattu. Kun kansalaisille demokratian laajetessa annettiin valtaa ja oikeutta päättää, rajaa tuli silloinkin erityisesti kunnioittaa. Lassinantin aikana kyettiin taas puhumaan Tornionlaakson yhtenäiskulttuurista ja kielestä. Tämä Lassinantin oivallus rajan rajattomuudesta sai aikaan sen, että monet – myös viranomaiset – alkoivat uskoa siihen ja ajatella samalla tavalla. Käytännössä rajan ulottuvuuksia alettiin kokeilla ja siinä on myös onnistuttu.

Ragnar Lassinantti vihittiin kunniatohtoriksi kolmeen yliopistoon: Luulajaan,  Ouluun ja Uumajaan. Hänen työnsä yliopiston saamisella Luulajaan oli merkittävä. Lassinantin täyttäessä 60 vuotta vuonna 1975 perustettiin Suomen Kulttuurirahaston Lapin maakuntarahaston yhteyteen Ragnar Lassinantin rahasto, joka perustuu yksityisten ja yhteisöjen lahjoituksiin ja on merkittävä symboliselta arvoltaankin.  

Lassinantti oli todellinen monikulttuurin edistäjä, joka toimi ja eli kuten hän saarnasi. Sitä toivoisi tänäänkin, jotta suomenkieli tai meänkieli pelastuisivat tällä rajan tällä puolella. 

Kuluvana vuonna Lassinanttia juhlitaan monin eri tavoin eri paikkakunnille. Tästä miehestä kyllä riittää juhlittavaa. Seminaarissa kuulimme myös hänen ystävien ja tuttavien mukavia muisteluja Lassinantista. Lassiantin elämänuraa radiotoimittajana esittelevä museonurkkaus avattiin Haaparannalla Svefin tiloissa ja hänen toimittamiaan ohjelmia on kuultavana Sisuradiossa. Lassinantin elämäntyöhön voi tutustua muun muassa hänestä tehdyillä sivuilla.   Kuvia Lassinantista löytyy mm. täältä. 

Ragnar Lassinantti on nykyään myös monien idoli, sillä esimerkiksi Vistot nakut ja kolot knapsut -facebookryhmän sääntöjen ensimmäinen sääntö kuuluu seuraavasti: Met äänestämmä aina kaikissa vaaleissa Ragnar Lassinanttia. Se on pääsääntö. 

Aikoinaan Ragnarilla olikin hyvä mainos, sillä hänen pystyi kertomaan radion välityksellä omista (poliittisista) saavutuksista ja vielä kansan kielellä. Eivät tainneet muut pystyä silloin samaan? 

(Kirjoitus perustuu Haaparannalla 25.2.2015 pitämääni esitelmään.)