Lukijat

tiistai 9. heinäkuuta 2013

Silkkitiellä



Matka Silkkitiellä keskeytyi reiluksi viikoksi Tarttoon suuntautuneen työ- ja kongressimatkan vuoksi. Yksi havainto kuitenkin ensin suomalaisten ja virolaisten expressbussien eroista: Tallinnasta Tartoon kulkevissa busseissa - kuten niin laajasti koko maassa - on ilmainen verkko ja kaiken lisäksi matkustajien käytössä vielä erikseen elokuva- ym. valikko, josta saattoi myös kätevästi seurata matkan etenemistä ja sitä milloin tulee seuraava pysäkki: 





Silkkitien kulkuvälineessämme ei sen sijaan ollut tällaisia mukavuuksia, vaikka käytössä ollut pikkubussi olikin sikäläisittäin uusi ja hieno. Pääasia, että ilmastointi toimi! Itse istuin suurimman osan tuosta muutaman sadan kilometrin matkasta suoraan kuljettajan takana paikalla, josta oli hyvä näköala havainnoida sekä ympäristöä, mutta ennen kaikkea kaukasialaista liikennettä. Pelti kolisi vain kerran ja silloinkin vauhti oli onneksi olematon, sillä takaa tullut auto kiilasi kuskin odottaessa pääsyä työmaakohteena olleelle sillalle. Muutamia läheltä piti -ohituksia sen sijaan oli; tai ehkä ne eivät sikäläisittäin edes olleet läheltä piti -tilanteita. Tosin juuri sen maantiepoliisin kohdalla, jossa bussinkuljettaja sai sakot - virallisena selityksenä oli, että hän ajoi yli 20 km ylinopeutta - tien varteen oli jätetty yksi jos toinenkin autonraato. 

Sakko harmitti kuskia, mutta ehkä enemmän häntä harmitti se, että matkanjohtaja tiesi paremmin sen minne mennään ja miten kaupungeissa hotelli tai ravintola löydetään parhaiten. Kuski itse luotti nähtävästi enemmän intuitioon ja kadulta kyselemiseen. Löytyihän se Tbilisinkin hotelli vihdoin ja viimein; en enää pysynyt laskuissa kuinka monelta piti suuntaa kysyä, vaikka Tiina selvin sanoin kuskille monta kertaa sanoi, että hän kyllä tietää missä hotelli sijaitsee ja miten sinne voi ajaa. Mutta ei sitä usko kaukasialainen mies, ei ainakaan, kun sanojana on nuori länsimaalainen nainen, joka kaiken lisäksi luki karttaa. Karttojahan näissä maissa ei käytetä, vaan yleisin tapa löytää oikea reitti on kyseleminen; auto pysäytetään vaikka keskellä risteyttä.

Mutta Silkkitiellä - tai yhdellä sen haaralla - kuljimme kohteenamme mm. Shekin kaupunki, jossa yövyimme historiallisessa Karavan Sarayn hotellissa. Nämä Pikku-Kaukasuksen maisemat, Shekin kaupungin arkkitehtuuri, erityisesti hotellimme ja Khansarai, eli Sheki Khanin palatsi veivät ajatukset menneisiin aikoihin, tarunhohtoiselle Silkkitielle, jolla kulkivat niin ideologiat, uskonnot kuin tavarat luksustuotteista arkisempiin esineisiin idästä länteen ja lännestä itään karavaanien mukana. Tbilisistä ja Bakusta lähteneet karavaanit kulkivat Shekin kautta ja heitä varten oli kaupungissa viisi karanvansaraita, joissa siis yhdessä yövyimme. Aamulla heräsin ulkoa kuuluvaan rukouskutsuun. Hotelli oli viihtyisä, kuten näistä kuvista näkee, mutta liikuntaesteisille se ei todellakaan sovi. **

Ala-aulasta.


Hotelli ei sovellu liikuntaesteisille eikä oikein terveille lyhytjalkaisillekaan. Jokainen porras oli erikorkuinen.
Näissä karavansareissa myymälät olivat alhaalla ja majapaikat ylhäällä. Parturiliikkeiden ja teeliikkeiden (joissa istuskeli vain miehiä) lisäksi oli mm. matkamuisto- ja halvamyymälöitä: 



Kuulu szekiläinen halva on kai oikeastaan baklavaa. Makeaa ja riittoisaa se oli eikä sovi pähkinäallergikoille.
Kaukasuksen päävuorijonon etelärinteellä sijaitsevan Shekin historia on monivaiheinen. Se on kuulunut Kaukasian Albaniaan, sen ovat vallanneet niin arabit kuin iranilaiset. Välillä se on ollut itsenäinen ja välillä taas kuulunut Shekin kaanikuntaan, joka puolestaan liitettiin Venäjään 1805. Kaanikunnan aikana Shekistä kehittyi Azerbaidzhanin kulttuurinen ja taloudellinen keskus. Shekissä on tuotettu kauan luonnonsilkkiä ja siellä täällä näkyikin mulperi- eli silkkiäispuita. Shekissä on yhä edelleen silkkiteollisuutta ja silkkitehdas, jonka tehtaanmyymälässä ryhmämme teki ostoksia: silkkimattoja, -huiveja ja -kankaita ja tyynyjä. 





Shekissä on paljon arkkitehtonisesti mielenkiintoista katsottavaa, kuten vanhoja moskeijoita, basaari  ja kuten jo mainitsin, vuonna 1765 Khan Hussein kesäpalatsiksi rakennuttama  persialaistyylinen palatsi, jossa halusin ehdottomasti käydä. Se on aiemmin otettu ehdolle Unescon maailmanperintölistalle. Palatsi sijaitsi ylämäessä, noin 15 minuutin kävelymatkan päässä hotellilta, mutta paluumatka alamäkeä kesti vain 5 minuuttia. :) Kaksikerroksinen palatsi oli huolellisesti korjattu ja mennessäni sinne heti klo 9 aamulla sitä vielä siivottiin. Palatsin sanotaan parhaiten edustavan perinteistä shekiläistä arkkitehtuuria ja sikäläistä kulttuuriperintöä:
The building of Khan's Palace, a round place for praying and other subsidiary buildings are the models of architectural beauty on its territory. The building of Sheki Khans' palace according to its expressive architectural structure, numerous shining walls, which decorate the interior and the riches of graceful wooden works can be considered a rare architectural work.
 The decoration of ancient houses of Sheki with bright colours, the ornament of wooden windows and the beautiful fireplaces confirm the medieaval traditions of the natural architecture. The best model of these houses is the house of Sheki Khan (XIX century).




Sisällä palatsissa ei saanut ottaa kuvia, mutta youtubista löytyy useita tämänkaltaisia videoita sisätiloista.

Palatsin puutarhassa, 500 vuotta vanhojen plataanipuiden varjossa olisin mielelläni istuskellut kauemminkin, mutta matka jatkui - ensin silkkiostoksille tehtaanmyymälään ja sitten läheiseen Kishin vuoristokylään, jonne bussinkuljettajamme ei suostunut autollaan menemään. Ehkä sillä ei olisi kylään vievää jyrkkää ja kivistä tietä päässytkään. Onneksi suurin osa meistä pystyi kävelemään ylös ja huonojalkaisimmille kuski pystyi hankkimaan autokyydin, tosin senkin hankinta kesti kauan ja sitä ennen ylös ehti jo dippi-kilvillä varustettujen autojen letka, joten paikallinen liikennepoliisi oli sitä mieltä, että ylös ei nyt muilla autoilla ole asiaa. 

**  Lisäys: Söimme hotellissa illallisen, herkulliset alkupalat ja sikäläistä perinteistä lihapataa, mutta sieltä ei saanut mitään alkoholipitoista juotavaa. Hotellissa oli myös teehuone, mutta emme ehtineet nauttia sen tarjoomuksista.







4 kommenttia:

  1. Hyvänen aika, luulin, että vitsillä puhut silkkitiellä olemisesta;) Katsoin aikanaan televisiosta koko sarjan silkkitiestä: Mielettömän kiinnostavaa.

    Kuvasi ja tarinasi ovat antoisia ja tuo on kyllä matka, joka pitäisi kerran kokea. Kunpa en olisi ikinä kuullut siitä Idän pikajunasta, josta yksi bloggaja kertoi...Jos sen matkan haluaa tehdä, pitää ensin myydä talo pois, se oli oikeesti niin tyyristä.

    VastaaPoista
  2. Kyllä tekis mieli hieman enemmänkin matkailla tuolla silkkitiellä, mutta se vaatii aikaa ja rahaa... Pääseehän sinne telkkarisarjojen avulla ja muistan myös Hesassa olleen Silkkitie-näyttelyn, jonka näyttelyopas on mulla jossakin varastossa.

    Tuo matka ei todellakaan ollut mikään luksusmatka, ja mielelläni olisin viipynyt tuolla Shekissäkin pari yötä. Ehkä vielä joskus... ja pääsen myös esime. Tashkentiin.

    VastaaPoista
  3. Tunnen tässä itseni ihan tyhmäksi, kun en tiennyt, että Silkkitie meni Kaukasuksessakin, blogeista oppii. Paljon olet nähnyt siellä mielenkiintoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Silkkitie ei ollut vain yksi reitti, vaan yksi meni Tbilisin ja Bakun kautta Kaukasuksen yli. Siitä on ainakin Silkkitie 30 päivässä olleessa telkkariohjelmassa, ehkä tuossa aiemmassakin.

      Kyllähän siellä näki kaikenlaista mielenkiintoista, mutta välilllä turhaa kovaa vauhtia, kun ei ehditty tutustumaan niihin paikkoihin. Ja pääsinhän pariin kertaan azerikotiinkin.

      Poista