Matkan kohokohtia

Yksi matkan kohokohtia ei suinkaan ollut ruoka, vaikka kaukasialainen ruoka onkin todella herkullista, vaan käynti - tai oikeastaan kaksi käyntiä - azerbaidzhanilaisessa kodissa. Edellisvuonna kuljettana ollut Ali-Zamin M. kutsui Tiinan kotiinsa syömään kehottaen häntä ottamaan mukaan pari muuta. Hän asui kolmen lapsensa ja puolisonsa kanssa kerrostalokaksiossa yhdessä Bakun lähiöistä tai mikroraioneista, jonne matka autolla kesti ei-ruuhka-aikana vajaat puoli tuntia.

Tullessamme olohuoneeseen oli katettu ruokapöytä meitä vieraita ja isäntää varten, itse talon rouva ja kiireesti avuksi hälytty sukulaistyttö viettivät suurimman osan ajasta keittiössä. Jotain kertoo sekin, etä Ali-Zamin oli iltapäivällä kolmen maissa kertonut kutsuneensa ulkolaisia vieraita syömään. Pöydässä oli monenlaisia alkupaloja ja salaatteja, paistettua ja keitettyä kalaa, grillattua lihaa, täytettyjä dolmia ja paprikoita, grillattuja munakoisia ja mitä vielä? Hyvää punaviiniä ja kirsikkamehua. Jälkiruokana tuoreita hedelmiä ja marjoja,  ohukaisia, "tuulihattuja" ja muita paikallisia herkkuja, jotka huuhdottiin alas teellä. Kaupan päälle saimme vielä aimo annoksen analyysiä maan taloudellisesta ja poliitisesta tilasta, korruptiosta, byrokratiasta, arjesta, toiveista ja ties mistä.

Perheen kuopus, 6-vuotias tyttö, oli edellisenä päivänä murtanut käsivartensa ja se oli nyt kipsissä. Yliopistollisen loppututkinnon suorittanut puoliso on jäänyt kotiäidiksi hoitamaan lapsiaan ja pitämään huolta kodista. Perheen kaksi vanhempaa lasta, pojat, käyvät koulua ja opiskelevat mm. vieraita kieliä. En tiedä miten keskivertoperhe tämä on, mutta kodin varustelutaso, huonekalut ja lasten tulevaisuudesta huolehtiminen kertovat omalla tavallaan perheen arvoista. Vierailun loppupuolella myös talon rouva ehti keskustelemaan meidän kanssamme. 

Seuraavana päivänä lähdimme Bakusta kohti Georgian rajaa. Ensimmäisenä käyntikohteena olivat "mutavulkaanot", kaasun voimalla pulppuavia pieniä ja kylmiä mutapatoja. Niitä on useita satoja Kaspianmeren rannalla. Tie näiden luonnonihmeiden luo oli karsea ja itse olisin paljon mieluummin näiden sijasta käynyt ihailemassa Qobustan kivikautisia kalliopiirroksia, mutta ne eivät valitettavasti kuuluneet ohjelmaan eikä minun lisäksi kukaan ollut niin kiinnostunut tällaisesta kulttuuriperinnöstä. Lonely Planetin oppaan mukaan Thor Heyerdahl on näiden kalliopiirrosten perusteella vetänyt johtopäätöksiä siitä, että skandinaavit olisivatkin kotoisin nykyisen Azerbaidzhanin alueelta.Täältä löytyy lyhyt video:

Tämä on niitä mutavulkaanoja.

Bakun jälkeen ensimmäinen yö vietettiin kotimajoituksessa Mirzälibäylin kylissä. Tiinan jostain "löytämä" paikallisopas Ibrahim oli järjestänyt ryhmälle kotimajoituksen kolmeen eri taloon. Tämä pieni - ja varsin hyvinvoivalta näyttävä - kylä sijaitsi pienen matkan päässä vanhasta Bärdän kaupungista. Meistä kuusi (pariskunta ja neljä naista) yövyimme Aldullaybin perheessä, joka koostui kolmesta sukupolvesta, vanhasta pariskunnasta, talon pojasta ja miniästä sekä heidän kahdesta pikkulapsesta. Harmaatiiilinen talo vaikutti suurelta, sillä siinä oli ainakin kolme makuuhuonetta, olohuone, keittiö ja eräänlainen "halli", johon meille katettiin aamiainen. Lisäksi kesän ajaksi käytössä oli pihalle koottu kesäkeittiö, jonka katoksen muodostivat viiniköynnökset. Pihalla oli myös sänky, mutta en huomannut kuka siinä nukkui vai käytettiinkö sitä vain päivälevon aikana. Olohuoneessa oli mm. valtava kaapisto täynnä astiastoja ja pöydällä oli tietokone, jonka vieressä koulukirjoja. Poika ja miniä olivat opettajia. Talon lapsilla näytti olevan kaikki mahdolliset leikkikalut polkuautoista ja nalleista lähtien.

Olimme tosi väsyneitä tullessamme myöhään iltapimeällä majapaikkaan, joten siinä ei ehtinyt paljoa ympäristöä tarkkailla. Me neljä naista nukuimme samassa huoneessa, jossa oli valtaisa parisänky ja erillinen metallinen sänky. Itse nukuin lattialla. Kaikki liinavaatteet olivat uusia. Joillekin saattoi tuottaa pienen ongelman se, että talossa oli ulkovessa (reikä lattiassa). Samassa ulkorakennuksessa oli myös pesutupa ja -huone, jossa oli suihku, jonne lämmintä vettä sai boilerista.

Jo illalla huomasi (näki, kuuli ja haistoi), että talossa on kotieläimiä: lehmiä, vasikoita ja kanoja. Naapurissa oli myös kaniineja ja hevosia, sillä emäntä halusi näyttää niitä myöhemmin minulle. Aamulla herättyämme lehmät olivat jo laitumella, vain pari vasikkaa oli jäänyt pihattoon - vai miksi tätä yhdestä seinästä avonaiseksi jätettyä navettaa kutsuisi? Kanoja oli varmaan parisataa, joita kaitsemassa oli muutama kukko. Lisäksi taloon kuului keittiöpuutarha ja hedelmäpuutarha, jonne talon vanha emäntä (arviolta noin 50 vuotta) vei katsomaan ja maistamaan puista juuri poimittuja apriikoseja ja mulperipuun marjoja. Granaattiomenat eivät olleet vielä kypsiä.

Minusta tämä kotimajoitus oli erittäin mielenkiintoinen ja onnistunut, vaikka kaikkea pientä siellä saattoikin joillekin sattua. Aamiainen oli tuhti ja taatusti lähiruokaa: maitoa, juustoa, voita, leipää, munia ja - yllätys yllätys - kahvia. Talonväki oli valmistautunut hyvin, sillä yleensä täällä juodaan teetä. He varmaan saivat tästä eksoottisesta vierailustamme hyvän korvauksen. Valitettavasti yhteistä kieltä ei juuri ollut, sillä talonväki osasi vain azeria ja vähän venäjää.

Hei hei Albullaybin perhe! Matka jatkuu Silkkitielle ja kohti Shekiä.