Ounasjoki virtaa vapaana - 30 vuotta Ounasjokilain voimaantulosta

Oli kaunis, aurinkoinen kesäpäivä, kuten lapsuuden kesinä aina oli. Tulin pikkusisarteni ja muiden lasten kanssa uimasta kotirannasta - rantaan oli matkaa noin parisataa metriä - kun kohtasimme kotimäen alla outoja miehiä kummallisten keppien ja lippujen kanssa. "Eikö olisi mukavaa, jos teillekin tulisi uimapaikka näin lähelle? Tähän mäen alle on nimittäin tulossa järvi." Jokseenkin näin nämä oudot miehet meille selittivät toimiaan. He olivat merkitsemässä suunnitellun Tepaston tekoaltaan paikkaa ja näin yrittivät myydä sitä meille lapsille uimapaikan läheisyydellä. Suunnitellun tekoaltaan ranta olisi tullut ylläolevan kuvan alalaitaan, noin 30 metriä mäen päällä sijaitsevan kotitalon rappusilta.  Toki järvi olisi ollutkin syyskesällä ja syksyllä lähellä, mutta keväällä ja kesällä ranta (vesi) olisi tainnut olla jopa satojen metrien päässä rannasta, koska tekoaltaan vesi olisi juoksutettu talvella voimatalouden tarpeisiin. Tämä tapahtui joskus 1960-luvun lopussa.

Uimapaikan läheisyydellä ja muilla yhtä halvoilla keinoilla joen rakentamisen markkinointi ei 1970-luvulla enää ounasjokivartisille kelvannut, vaan he ryhtyivät vastustamaan omaa ympäristöä, elinkeinoja ja elinpiiriä uhannut hanketta. He eivät halunneet enää lähteä evakkoon - useilla oli vielä mielissä Lapinsodan aikainen evakkotaival Ruotsiin - vaan he halusivat jättää lapsilleen ja tuleville sukupolville vapaana virtaavan joen, sillä he uskoivat omaan kotiseutuunsa ja sen tarjoamiin mahdollisuuksiin. He päättivät vastustaa niitä tahoja, joiden mukaan Lapin laajoissa erämaissa on tilaa rakentaa useita suuria patoaltaita eteläisen Suomen sähkön tarvetta varten (tämä lainaus on valitettavasti epätarkka ja muistinvarainen, sillä en voi täältä päästä tarkastamaan tätä erään voimalaitoksen vihkiäispuheen sitaattia). He eivät halunneet tällaista "kehittyvää" Lappia, vaan perustivat Ounasjokitoimikunnan, jonka tavoitteena oli suojella joki pysyvästi voimatalousrakentamiselta. Monilla näistä [miehistä] oli kokemusta Kemijoen karvalakkilähetystöstä, jonka avulla he hankkivat korvaukset voimataloudelle useita vuosikymmeniä aiemmin menetetystä Kemijoen lohesta. Kerättiin nimiä, pidettiin kansalaiskokouksia, järjestettiin konsertteja ja näyttelyitä sekä pidettiin yhteyttä mediaan ja poliitikkoihin. Ehkä näkyvin näistä muodoista oli vuonna 1981 ensimmäistä kertaa järjestetty Ounasjokisoutu Hetasta alaspäin kohti Rovaniemeä tarkoituksena saada näin viesti vapaasta joesta paremmin kuuluville. Itse olin mukana soudussa vuonna 1982, en toki koko matkaa, vaan yläjuoksulla parin päivän ajan, jonka sain kesätöistä vapaaksi. Voin nyt myös paljastaa salaisuuden; minun ei tarvinnut soutaa juuri lainkaan ja osa matkalaisista käytti myös konevoimaa hyväkseen. Matkanteko sujui hyvin kovissakin koskissa kastumatta, sillä venettä ohjasi Raattamakosken rannalta kotoisin ollut Autton Unto. Tässä Ylen elävän arkiston filmi ensimmäisestä Ounasjokisoudusta. 

Soutu ja muu toiminta saivat viestin läpi, sillä eduskunta hyväksyi 7.6.1983 erillislain, joka suojaa Ounasjoen vesivoimarakentamiselta. Lakia kannatti 139 kansanedustajaa ja vastaan äänesti 45. Kaikki silloiset lappilaiset kansanedustajat äänestivät lain puolesta. Tämä suojelupäätös oli suuri voitto vapaan Ounaksen puolesta kamppailleille jokivartisille ja tietysti koko Ounasjoen kansanliikkeelle. Ks. uutispätkä "Suojelulaki hyväksytään" täältä. Tätä 30 vuotta voimassa ollutta lakia juhlittiin nyt Tepastossa, vapaana kuohuvan kosken rannalla. Juhlassa oli puhumassa lain puolesta eri tavoin toimineita, jotka muistelivat tuolloisia tapahtumia monesta näkökulmasta (mm. lain puolesta äänestäneitä silloisia kansanedustajia kuten Hannela Pokka ja Esko-Juhani Tennilä ja toimikunnan sihteeri Pentti Niva) ja toivat esille myös joen kulttuurisia ja sosiaalisia merkityksiä. 

Pohjoisen jokikamppailuista on tehty - ja tehdään - useita tutkimuksia. Esimerkiksi Leena Suopajärvi tarkastelee väitöskirjassaan  Vuotos- ja Ounasjoki-kamppailujen kentät ja merkitykset Lapissa mm. toimija- ja valtasuhteita,  käytettyjä strategioita ja argumentteja sekä luontoon liitettyjä henkilökohtaisia merkityksiä. Outi Auttin Oulun yliopistossa syksyllä tarkastettava väitöskirja puolestaan käsittelee vesivoimarakentamisen aiheuttamia elinympäristön muutoksia Kemi- ja Iijoella paikallisten asukkaiden kokemina. Kuitenkin esimerkiksi Ounasjoen merkitystä laajemmin paikallisten asukkaiden näkökulmasta ja kulttuurihistorialliseati tarkasteleva tutkimus puuttuu vielä kokonaan - kuten Könkäältä kotoisin oleva professori Timo Jokela omassa puheenvuorossaankin totesi. Jo tämä voitettu kamppailu vapaana virtaavan joen puolesta - elämän virran, kuten Unto Autto soudusta tehdyllä filmillä toteaa - kertoo osaltaan joen merkityksestä. 

Kiitos Ounasjokiliikkeen (ja silloisen Eduskunnan) Ounasjoen kosket jatkavat kohisemistaan ja yksi sen sivujoen koskista, Haukkakoski kuuluu meillekin. Tätä äänimaiseman merkitystä korosti 1990-luvun alussa eräs muhoslainen maanviljelijä, jota haastattelin Oulujoen vesistörakentamisen ja säännöstelyn sosiokulttuurisia vaikutuksia koskeneeseen tutkimukseeni. Haastattelun lopuksi kysyessäni vielä jotain, mikä hänen mieleensä tulee voimalaitosrakentamisesta, haastateltava vastasi jokseenkin näin: "Mutta kyllä se oli ikävä hetki, kun kotikoski vaikeni iäksi." Tällöin haastatteluhetkellä kotikosken, Muhoksen Pyhäkosken valjastamisesta oli kulunut jo 40 vuotta. Tämä haastattelu - ja erityisesti menetetyn kotikosken muisteleminen - teki minuun syvän vaikutuksen ja muistan vieläkin sen hetken, sen muhoslaisen pirtin pöytineen, seinällä raksuttavan kellon ja pöydän takana istuneen isännän muistelemassa kokemaansa oman ympäristön suurinta muutosta.