Matkalla Marinmaalla

Auringolasku Volgan mutkassa.

Venäjällä kuuluisa näyttelijä Ville Haapasalo on matkaillut Yleisradion ohjelmissa 30 päivää Venäjällä sekä Silkkitiellä, nyt on vuorossa 30 päivän roadmovie suomalais-ugrilaisten kansojen keskuudessa. Olemme nähneet nyt sarjasta "Suomensukuiset 30 päivässä" kaksi jaksoa, joista ensimmäisessä hän aloitti matkan Tatarstanin pääkaupungista Kazanista ja jatkoi sieltä Mari El:n puolelle, Untshon eli Shorunzan kylään, joka sijaitsee aivan Tatarstanin rajalla. Ohjelman tarkoituksena on esitellä kielisukulaisten nykyistä tilannetta, kulttuuria ja sitä mitä heille oikein tänä päivänä kuuluu.

Kazanin Kremliä.

Tutkimusta marien parissa tehneenä ja siellä - samassa kylässä kuin tässä ohjelmassa -  muutaman kerran kenttätyömatkoilla olleena odotukseni olivat tietysti korkeat ohjelmaa kohtaan, ehkä turhan korkeat. Ensimmäinen osa oli täysi pettymys, sillä tutustuimme Villen mukana Kazanin Kremliin eli linnoitukseen (mikä on upea kohde), kävimme jalkapallo-ottelussa, ihailemassa hevosia - Ville pääsi myös ratsaille ja näytti osaavan ratsastaa - tapaamassa kahta miestä, jotka harrastavat etnografiaa ja olivat kiinnostuneita marien kultuurista, tavoista, ruokakulttuurista ja esineistä (en muista tarkkaa sanamuotoa, mutta aika stereotyyppistä ihailua se oli). Vihdoin päästiin matkaan kohti Untshoa ja siellä mentiinkin suoraan uhrilehtoon, toki peseydyttiin asiaankuuluvasti ennen sinne menoa. 

Tulossa uhrilehdosta.

Kaiken kaikkiaan ensimmäisessä osassa viivyttiin marien parissa 15 minuuttia - melkein saman verran saimme ihailla kieltä näyttävää hevosta Kazanissa -  ja koko osasta sai käsityksen, että se oli kursittu kokoon huolimattomasti. Emme saaneet esimerkiksi tietää, keitkä eksynyttä kuljettajaa vastaan tullut pariskunta oli, keitä uhrilehtoa esitelleet ihmiset olivat ja mitä oikein se uskonto tarkoittikaan, sillä lehtoa esitellyt uhripappi ei selvästikään ollut tottunut kertomaan uskonnostaan vieraille. Kuten eräs kollegani kirjoitti fb-keskustelussa: "stereotyypittämisen voisi jättää kokonaan pois, ja keskittyä siihen,miten Haapasalo persoonallaan kohtaa ihmiset ihmisinä, jotka kertovat omasta elämästään." 

Yläkuvassa Untshon koululaiset toivottavat tevetulleeksi ja alakuvassa uhrimenot lehdossa.

Tällä viikolla esitetty - ja Areenalla katsottavissa oleva - toinen osa oli jo paljon parempi ja mielenkiintoisempi. Ville oli kutsuttu kylän - ohjelman mukaan - nuorimman asukkaan kotiin "pyhiin pirtteihin" tai miksi sitä tilaisuutta nyt milläkin seudulla kutsutaan, kun mennään tervehtimään synnyttänyttä äitiä ja lasta. Sen vuoksi Ville leipoi viemiseksi marien juhlaruokaa palyshia juhlavaatteisiin pukeutuneen Ljuban* kanssa ja haki myös lapselle tuliaisiksi marilaisen puvun kylän ompelimosta, ei suinkaan mistään ompeluseurasta. Lisäys: Kas kun ompelimon työntekijätkin olivat osanneet pukeutunut marilaisiin vaatteisiin tänä vierailupäivänä. Juhlien ja saunomisen jälkeen matka jatkoi Joshkar-Olaan, Marin pääkaupunkiin, jossa hän tapasi vanhan näytteljäystävänsä ja vieraili mm. teatterissa ja marilaisessa radiossa.

Yksi asia ei näytä kauheasti muuttuneen 2000-luvulta, jolloin itsekin kävin Marissa ja esimerkiksi kesällä 2005 suuressa suomalais-ugrilaisessa kongressissa Joshkar-Olassa, nimittäin se, että valtaapitävät haluavat "turvata ulkomaalaisten vierailun". Aina jostain ilmestyy päällystakkeja tai  vartijoita, kerrotaan mihin kannattaa mennä, mihin ei jne. Kokemuksia tuosta kongressista voi lukea täältä sivulta 4 alkaen. Toivottavasti tämä nuoren marilaisen radiotoimittajan vastaus Villelle on totta; että nuoret ovat alkaneet elvyttää perinteitään omilla tavoillaan, nuorisokulttuuri vahvistuu radion myötä ja että heitä venäläistettiin aikaisemmin enemmän. Pahoin pelkään kuitenkin, että marin kielen asema heikkenee entisestään, sillä valtio ei tue äidinkielisyyttä. Maaseudulla maria puhutaan, mutta kieli vaihtuu kaupunkiin tultaessa. On juhlapuheita, vieraskoreutta ja sitten se arki, jota ei haluta näyttää.

Ohjelmassa tiedon lisäksi Ville välittää matkalla kokemiaan tunteita eteenpäin. Tämä seuraava asia näkyi selvästi jo toisessa osassa, nimittäin aivan sen lopuksi Ville sanoo katselijoille, että "jos teistä tuntuu, että ihmiset joita tapaan jäävät etäisiksi,  se tunne on molemminpuolinen." Vähemmistöön kuuluville ihmisille arki, saati sitten kulttuuri ja kieli ovat täällä myös poliittinen asia, ja tästä syystä ihmiset valitsevat tarkkaansa sanansa puhuessaan vieraiden kanssa. Esimakua tästä tulee jo seuraavien osien esittelyssä: "matkalla ei kuvata yhtään mitään - panen sellaisen ehdon" huutaa eräs mies. Paljon kielisukulaisten nykytilanteesta tulee kuitenkin esille myös rivien välistä. Toivottavasti Ville kuitenkin tapaa tässä ohjelmassa vielä ihmisiä, joiden kanssa voi puhua asioista, vaikka hänen tapaamille ihmisille onkin usein tullut puhelinsoittoja tai joku tullut sanomaan, miten heidän tulee olla tai puhua. 

Untsho ja kyläläiset tekivät aikoinaan minuun lähtemättömän vaikutuksen. Toivottavasti voin vielä palata kylään, edes hetkeksi muutenkin kuin tämän ohjelman kautta.

Ryhmäkuva ensimmäisten kenttätöiden lähtöaamuna Untshossa.

Mareista lisätietoja esimerkiksi tästä Ildikó Lehtisen toimittamasta teoksesta, joka on ilmestynyt sekä suomeksi että mariksi: Valkoisen jumalan tyttäret. Marilainen nainen ja modernisaatio. Ош Юмын ÿдырышт-влак. Марий ÿдырамаш модернизаций корнышто (2009).

 * aivan vastaavasti ollessamme ensi kertaa kenttätöissä meidät kutsuttiin kylään valmistamaan keitinpiirakoita ja talon nuori emäntä juhlavaatteisiin pukeutuneena leipoi. Osa kenttätyöporukkaamme (olimme opiskelijajoukon kanssa) osallistui leipomiseen. Ks. matkakertomus, joka alkaa s. 9.  ja s. 4.