Lukijat

torstai 1. marraskuuta 2012

Nuuskarajalla

Nuuskakairassa kun ollaan, niin yksi täällä Tornion-Haaparannan kaksoiskaupungin erottavista rajoista on nuuskaraja. Nuuskarajalla tarkoitan tietysti sitä, että Ruotsissa nuuskan myyminen on erikoisluvalla sallittua, kun taas Suomessa nuuskanmyynti on kielletty, käyttö sen sijaan ei. Ruotsi ei saa viedä nuuskaa ulkomaille, mutta sitä voi käydä omaan käyttöön ostamassa Ruotsista. Ruotsin EU:lta saama erikoislupa perustuu siihen, että nuuskan käyttö on Ruotissa ollut erittäin laajaa, se ikään kuin kuuluu "kulttuuriin". Pohjoissuomalaiset voivat tietysti väittää, että se kuuluu myös täkäläiseen kulttuuriin, sillä niin suosittua nuuskan käyttö rajan tälläkin puolella on. Tänä vuonna esille tulleita EU:n suunnitelmia muuttaa tupakkadirektiiviä, joka kieltäisi nuuskan valmistamisen, ruotsalaiset eivät ole ymmärtäneet.

TNS Gallupin teettämän kyselyn mukaan suomalaiset ovat viimeisen vuoden aikana yhdeksän miljoonaa nuuskarasiaa ja matkustajien nuuskantuonti on lisääntynyt peräti 42 prosenttia. Omaan käyttöön nuuskaa siis saa tuoda, mutta ei myyntiin, koska nuuskan myynti Suomessa on kielletty. Onko siis mikään muuttunut toisen maailmansodan jälkeisestä joppauksen kulta-ajasta, jolloin Suomeen tuotiin Ruotsista niitä tuotteita, joita meiltä ei saatu? Silloin(kin) joppareiden myyntiketjut ulottuivat Etelä-Suomeen asti.

Haaparannalla on nuuskanmyyntiin keskittyneitä erikoisliikkeitä, kuten tämä kuvan liike, katsokaapa aukioloaikoja:


Vastaavanlaisia rajakauppaan perustuvia liikkeitä on kaikkialla raja-alueilla, vaikkapa Tanskan ja Saksan rajalla tai Puolan ja Saksan rajalla, kuten olen aiemmin kirjoittanut. Puolasta käytiin hakemassa tupakkaa, alkoholia ja bensaa, sekä käytettiin mm. ravintolapalveluja.

Erään toisen kioskin omistaja kertoi aiemmin kenttätöissä ollessani, että juuri sinä lauantaiaamuna jo ennen kioskin aukioloaikaa pari kuopiolaista miestä oli odottamassa ulkopuolella. Nämä olivat ajaneet aamuyöstä yhtä soittoa Kuopiosta ja lähteneet heti ostosten jälkeen paluumatkalle. Miehet olivat ostaneet nuuskalastin, jonka piti riittää kolmeksi kuukaudeksi. Olivat kuulemma kanta-asiakkaita, kertoi kioskin pitäjä. Häneltä sai muuten kaupanpäällisiksi yhden rasian nuuskaa¨ostaessa kokonaisen puntin nuuskaa. Ehkä suurasiakkaat saivat vielä paremman tarjouksen? 

Kuinka moni lukijoista tietää, mikä on Nuuskakaira?

Päivän havainto:  Kemin lumilinnan kyltit ovat paikallaan, mutta lumilinnaa ei vielä ole.

Edit: lisäsin pari yksityiskohtaa. 

8 kommenttia:

  1. Minä luulin, että Nuuskakaira on vain paikan nimi. Kaira on vehje, jolla pilkkimiehet poraavat jäähän reiän.

    Minusta nuuskaaminen on syvältä ja likaista...yäk.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Väärin meni. :) Se on tämä alue Väylän eli Tornionjoen molemmin puolin tuonne Muonioon asti.

      Samaa mieltä olen nuuskaamisesta... Nuuska on nyt tärkeä osa rajakauppaa.

      Poista
    2. No oi ja voi;-)

      Lueppa uusimmasta Annasta eli no 44 juttu Kyllästyin järkeviin päätöksiin. Se täräytti minua suoraan...jonnekin.

      Kaunista Pyhäinpäivää!

      Poista
    3. Juuri niin! ;-)
      Täytyypä lukea, jotain mukavaa viikonlopuksi, vaikka tosin ostin pari ruotsalaista lehteä.

      Samoin myös Sinulle!

      Poista
  2. Kun täällä muutenkin eletään Ruotsin mallin mukaan, on myös tuo nuuskaaminen "pyhä asia", onneksi ei lähipiirissäni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen tiesinkin. Ja urheilupiireissä nuuskaaminen on kai aika yleistä; näin olen antanut itselleni kerrottavan.

      Poista
  3. Tutusuin nuuskaan ensi kerran ollessani kesätyöntekijänä vanhainkodissa Ruotsissa. Nuuskaa oli huulessa monella potilaalla, ja sitten niitä "jämijä" keräilin milloin lattialta tai sägystä. Ei tehnyt mieli koittaa!

    Lontoossa puolestani tein töitä ruotsalaisten kanssa. Nuuskatilauksen laatiminen ja lähettäminen oli yhdelle pomolle niin tärkeää, että pyysi minun tulemaan 15 min päästä takaisin, että hän saa tilauksen ensin valmiiksi.

    Vastenmielistä tuo nuuskaaminen!




    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se nuuska taitaa olla ruotsalaisille "elintärkeä"! Ja myös osalle suomalaisia... Ruotsihan sai sen takia erityisluvan valmistaa ja myydä nuuskaa. Vastenmielistä puuhaa se on. Mihinköhän kaikkialle ne syljetäänkin!

      Sinun ei sentään tarvinnut ostaa nuuskaa pomoille, vain tehdä tilauksia! :)

      Poista