Taatsin seita ja siellä kävijöitä

Selailin kesäloman aikana vanhoja paikallislehtiä, joista osa on oikeastaan lehden muotoon paketoituja mainoksia alueen matkailukeskuksista. Mainoslehti LeviNyt kertoi yhdessä numerossaan Taatsin seidalle tehdystä elämysmatkasta. Koko juttu löytyy täältä. Kyseessä on "Henkisen kehityksen kesäviikon" ohjelmaan kuulunut retki. Viikko on osa paikallisen suuren matkailuyrityksen ohjelmatarjontaa. Jutun mukaan kävijät pyysivät seidalta lupaa vierailla seidalla ja tämä pyyntö esitettiin neljällä rummulla. Sitä miten seita vastasi, ei käynyt jutusta ilmi kuin, että "Rummut eivät tosin olleet oikein vireessä kostean ja kolean sään takia, mutta viitteitä entisajan seremonioista kuitenkin oli ilmassa (--)."

Kornimpaakin touhua on Taatsin seita viime vuosina nähnyt. Muutama vuosi sitten Leviltä järjestettiin matkailijoille retkiä seidalle, jossa paikallinen, itsensä "Shamaaniksi" ilmoittanut yrittäjä suoritti matkailijolle Lapinkasteen. Tätä todistivat kaksi vierastani, jotka  matkallaan Lompolosta Utsjoelle kävivät myös ihailemassa Taatsin seitaa. Sain heiltä käyttööni muutaman kuvan, joista yksi kertokoon tapahtumasta:

Kiitos Riitta ja Matti R. kuvista!

Lapinkaste on matkailijoiden ajanvietteeksi keksitty, täysin fiktiivinen ohjelmanumero, jossa ikäänkuin initiaatioriitin avulla turistit pääsevät osallisiksi Lapin taiasta. Tällaista fakelorea tai pseudolorea, joka ikään kuin pohjautuisi paikalliseen kulttuuriin löytyy tietysti muualtakin kuin Lapista, mutta täällä juuri se, että matkailuteollisuus käyttää saamelaiskulttuuria kritiikittömästi hyväksi antamalla siitä vääristellyn kuvan mm. Lapinkasteen avulla on ollut äänekkään arvostelun ja keskustelun kohde. Jo 1990-luvulla nousi otsikoihin esimerkiksi se, että Lapinkastetta markkinoiva matkailuyrittäjä (suomalainen) pukeutuneena likaiseen gáktiin ja naamansa noenneena oli mukana markkinoimassa Suomen matkailua ulkomailla - ja nähtävästi valtion kustantamana.

Mutta tässä tarkoitukseni oli kertoa Taatsin seidasta, yhdestä Lapin tärkeimmistä pyhistä paikoista. Ja kun Taatsin seidalle saapuu, niin ymmärtää hyvin, miksi juuri tämä paikka on valittu:

Taatsijärvi.

Taatsin seita alhaalta päin. 

Tämä Kittilän koillisosassa, runsaat 10 kilometriä Pokasta luoteeseen sijaitseva Taatsin seita on yksi valtakunnallisesti merkittäviä kulttuuriympäristöjä ja muinaismuistolain nojalla suojeltu. Luonnonmuovaama pitkänomainen seitapaasi kohoaa rotkomaisen Taatsijärven rannalla. Paasi on nähtävästi ollut aiemmin metrin pari nykyistä korkeampi. Seitakiven vieressä kohoaa lisäksi lähes pystysuora kallioseinämä, jota kutsutaan Taatsinkirkoksi ja jonka on myös arveltu olleen palvontamenojen paikkana. Paikan nimi on kuvaava, sillä kallion seinämät antavat äänille kirkkomaisen kaiun. Ks. Metsähallituksen kuvaus täältä. Taatsinkirkkoa on käytetty myös peuranpyyntipaikkana. Läheisen Pokan kylän asukas, Pokan Pekka muuten ampui (Samuli Paulaharjun mukaan, ks. Paulaharju: Lapin muisteluksia 1922/1962, 23.) viimeiset villipeurat 1880-luvulla Pokan eteläpuolelta Savuaavalta. 

Taatsin seita on ollut tärkeä palvontapaikka, jonne on tultu uhraamaan kauempaakin. Taatsin seidalle on uhrattu peuroja ja myöhemmin poroja ja myös kalaa. Kuten Tiina Äikäs väitöskirjassaan Rantakiviltä tuntureille – Pyhät paikat saamelaisten rituaalisessa maisemassa tiivistää, pyhät paikat ovat liittyneet maisemaan, joka on ollut ihmisten aktiivisen toiminnan näyttämönä:

Ihmiset eivät kokeneet pyhyyttä ja rituaalista toimintaa irrallaan arjesta, vaan ne liittyivät useisiin nykyään arkisiksi koettuihin askareisiin, kuten ravinnon hankintaan ja asumiseen. Toisaalta toiminta pyhillä paikoilla ei koostunut ainoastaan uhrauksista, minkä osoituksena ovat seidat, joilta ei arkeologisten tutkimusten yhteydessä löydetty uhraukseen viittaavaa aineistoa.

Vaikka luulöydöt loppuvatkin 1600-luvulla, ei tämä tarkoita sitä, että pyhät paikat olisi hylätty tuolloin. Suullinen perinne kertoo uhrausten jatkuneen vielä 1900-luvulla ja nykyäänkin seidoille jätetään muun muassa kolikoita ja alkoholia. Seidat ovat saaneet uusia merkityksiä turistien ja uuspakanoiden vieraillessa paikoilla, mutta ne ovat yhä merkityksellisiä myös paikallisille

Näin on kyse myös Taatsin seidan kohdalla; sinne on jätetty kolikoita ja siellä vierailevat niin paikalliset kuin matkailijat, joista yhden ryhmän käynnistä tuo LeviNyt-lehden artikkeli kertoo. Paikallisille Taatsin seidan merkitys on siinä, että se on tärkeä osa paikallista kulttuuriperintöä kertoen alueen aimmiesta asukkaista, heidän elämästään sekä laajemmin alueen historiasta. Sen hyödyntäminen matkailukäyttöön vaatii kuitenkin sensitiivisyyttä ja matkailun eettisten ja kulttuurisesti kestävän kehityksen periaatteiden kunnioittamista.

Taatsin seita on myös esiintynyt Arto Paasilinnan Jäniksen vuosi-romaaniin pohjautuvassa elokuvassa (1977, Risto Jarvan ohjaus).