Didier Fassinin juhlaesitelmä. Pöydän takana muut kongressin avaajat. |
Olen käynyt Milanossa kahdesti; vuonna 2006
talvisessa lumipyryssä kaupunki näytti aivan toiselta kuin nyt heinäkuun yli
+30 asteisessa helteessä. Pidin enemmän talvisesta Milanosta, vaikka silloin
lentokenttä suljettiinkin pariksi päiväksi italialaisittain hirveän lumentulon
vuoksi. Nyt olin vajaan viikon EASA:n eli Euroopan sosiaaliantropologien joka
toinen vuosi järjestettävässä kongressissa 1700 muun osanottajan kanssa. Kongressi
oli tähänastisista EASA:n kongresseista suurin: työryhmiä oli noin 150 ja
niissä pidettiin abstraktikirjan mukaan 1300 esitelmää. Lisäksi oli filmejä,
laboratorioita, tapaamisia ja verkostokokouksia sekä kirjanäyttelyitä. Paikkana
oli Milanon pohjoisosassa, entisen Pirellin tehtaan tiloissa sijaitseva uudehko
Milano-Bicoccan yliopisto, jonka tiloihin porukka katosi hyvin täyttäen taas
käytävät, aulat ja pihan kahvi- ja lounastauoilla. Alue oli mielenkiintoinen,
sillä se on käynyt läpi suuren uudistusprosessin entisestä Pirellistä yliopistoksi
ja tietotehtaaksi, tutkimuslaboratorioiksi, taidemuseoksi, kauppakeskuksiksi,
uusiksi kerrostaloiksi ja kansainvälisen Pirelli Groupin pääpaikaksi. Mutta hyvät ravintolat sijaitsivat kaupungin
keskustassa ja sen lähistöllä…
Kongressin teemana oli antropologian
perinteet ja tulevaisuudet (Anthropological
legacies and human futures) ja tämä teema oli mukana sekä plenumeissa että
monissa työryhmissä. Abstraktikirja löytyy täältä ja siitä löytyvät myös
plenumien abstraktit, jos joku haluaa niihin tutustua paremmin. Kongressin avasi juhlaesitelmällään Princetonin
yliopistossa työskentelevä Didier Fassin pitkällä luennollaan ”The Endurance of
Critique”, jossa hän käsitteli esitelmässään mm. Latourin, Bourdieun,
Foucaultin, Saidin, Wolfin Marcusin ja Erikssenin ajatuksia antropologian
kritiikistä ja kriittisestä antropologiasta. Ainoa nainen, jonka hän mainitsi
esitelmässään oli ei-antropologi Judith Butler, vaikka monet muut
(nais)antropologit ovat vieneet tiedettä eteenpäin hänen esitelmänsä
näkökulmasta. Todellinen All-Male-Panel, kuten arvion luennosta – ja ennen
kaikkea sen naisten näkymättömiksi antropologian kritiikistä tekemisestä
kirjoitti kongressin aikana Miia
Halme-Tuomisaari ja sen voitte lukea tästä ja samoin luennon hieman herättämää
keskustelua. Ja ennen Fassinia oli ääneen päässyt mm. EASA:n puheenjohtaja,
antropologian professori Thomas Hylland Eriksen Oslosta, jonka kirja Overheating. An Anthropology of Accelareted
Change julkistettiin perjantaina. Linkistä löytyy Hylland Eriksenin oma esitys teemasta.
Kuuntelin päivien aikana 4-5 työryhmän esitykset ja sekin
tuntui tuossa kuumuudessa olevan enemmän kuin tarpeeksi. Jotkut näistä olivat ajankohtaisia,
keskustelevia ja yhtenäisempiä ja herättivät keskustelua, toiset taas pitivät
sisällään toistensa ohitse puhuvia esitelmiä, jotka käsitteleviä itsestäänselvyyksiä.
”Öljyn antropologiasta” (Elena Miskova)
ja vastaavista aiheista (Stephan Dudeck) olisin mielelläni kuullut enemmänkin
esitelmiä. Torstaina kuuntelin hyvästä
yhteiselosta kertovia esitelmiä, kuten mm. Pirjo Virtasen kenttätöihin
perustuvan ”Nonhuman agency in health and
knowledge production” Amazonasin alueella. Tuossa työryhmässä aiheet
todella vaihtelivat mm. Pirjon esitelmästä elefanttien hyvinvointiin,
kaupunkimehiläisistä kenttätyöhön delfiinipuistossa ja inuiittien
yritystoimintaan.
Oma esitelmäni oli berliiniläisen Michaela
Fensken ja Zürichin yliopistossa nykyään työskentelevän Berhard Tshofenin
vetämässä ”The return of the wild” -työryhmässä.
Kaikki esitelmät käsittelivät – nimensä mukaisesti – pelkoja, toivoa ja
erilaisia strategioita ja tapoja
suhtautua ja käsitellä kohtaamisia villieläinten kanssa, jotka ovat tehneet
paluun sekä yhteiskuntaan että myös tieteeseen. Eläinten ”tulo” tieteeseen on
viime aikoina ollut niin voimakas, että jotkut puhuvat jopa käsitteestä animal turn. Aluksi Bernhard
kertoi lyhyesti työryhmän ja sen jatkon sisällöstä (mm. yhteinen julkaisu ja
tutkimushankkeita). Koska jokaiselle esitelmälle oli varattu 15 minuuttia, niin
esitelmät pidettiin kahdessa osassa ja kummankin lopussa kysymyksiä esitettiin
kaikille. Työryhmän lopuksi Michaela veti yhteen kaikki esitelmät kommentoiden
niitä vielä lyhyesti. Tämä tapa oli
työläs, mutta se oli antoisa tehden vielä työryhmän esitelmille
jatkokysymyksiä.
Onko susi nyt erittäin seksikäs, sillä melkein
kaikki esitelmät käsittelivät sutta ja osin suden paluuta eri näkökulmista
(Irina Arnold, Laura Siragusa, Niko Heinzer ja Anke Tonnaer)? Sutta tutkitaan
myös Suomessa ja siitä on ilmestynyt parin viime vuoden aikana julkaisuja
(joita en nyt jaksa tähän linkata). Turun yliopistossa mm. Heta Lähdesmäki tekee
kulttuurihistoriaan väitöskirjatutkimustaan sudesta. Työryhmän esitelmistä tuli mielenkiintoisesti
esille se, missä suden paikka on eri maissa ja eri yhteisöissä. Toisille
(elinkeinoille) se on vahinkoeläin, joka tuottaa ongelmia sekä herättää pelkoa
ja vihaa, kun taas toisissa se herättää kunnioitusta ja ihailua tätä erämaiden
villipetoa kohtaan, joka saisi vaeltaa vapaana. Esimerkiksi Hollannin yhtä
ainokaista sutta seurannut kiinnostus ja fanittaminen oli Suomen näkökulmasta,
sanoisinko, erittäin mielenkiintoista. Sveitsin susipolitiikalla (Niko Heinzer)
ja omalla esitelmällä siitä mahtuvatko porot ja pedot samoille laitumille, oli myös
paljon yhtymäkohtia. Sveitsissä sudet ja lampaat ovat usein samoilla alueilla,
joten kysymys kuuluukin, minkälaista susi- tai villieläinpolitiikkaa halutaan
harjoittaa. Thorsten Gieserin esitelmä villieläinten metsästyksessä Saksassa
kertoi osaksi autoetnografisesta näkökulmista erilaisista konflikteista
metsästäjien ja suojelijoiden välillä.
Esitelmissä oli paljon yhteistä ja myös
paljon eroavaisuuksia. Eläimet näyttäytyivät näissä ehkä enemmän
”takahuoneissa” (back-stage) kuin
etualalla. Esitelmien konfliktit toivat erinomaisesti esille sen, kenellä on
valta ja missä tilanteissa. Ne myös kertoivat erilaisista yhdessäolon
strategioista, jotka ovat tulevaisuudessa yhtä tärkeämpiä ihmisten ja eläinten
toimiessa samoilla, yhä ahtaammilla alueilla. Minkälainen erämaa (wilderness) on esimerkiksi meillä Lapissa ja minkälainen se on
Hollannissa tai Saksassa?
Viimeisen päivän työryhmä Green politics ja people living inside
European protected areas sopi hyvin yhteen tämän ”oman” työryhmän kanssa ja
keskustelussa tulikin esille se, että
nämä työryhmät olisi voinut sitoa vielä paremmin yhteen jo tässä seminaarissa. Näiden
esitelmien fokus oli kertoa suojelualueiden sisällä asuvien tai niitä
käyttävien ihmisten arjesta ja ristiriidoista suojelupolitiikan ja eri
organisaatioiden kanssa. Useissa oli luonnon ”tieteellistäminen” ja
byrokratisointi vastaan siellä asuvia tai luontoa hyödyntäviä ihmisiä.
Oikeastaan melkein kaikkiin ryhmän esitelmiin sopisi Fabrizio Grascarolin
kiteytys: modernity is colonialism at
home, colonialism is modernity away from home. Näiden – ja myös oman
työryhmän – esitelmissä tuli hyvin esille myös se, miten EU:n luontopolitiikka
on osa modernisaatioprosessia ja se perustuu modernisaation ideoihin.
Kun osallistuu valtavaan kongressiin, jossa
esitelmöitsijät ovat suurelta osalta outoja jopa nimeltään, on tietysti osaksi
sattumaakin mitä esitelmiä menee kuuntelemaan.
Monet kiinnostavista työryhmistä olivat samana päivänä kuin oma
työryhmä, mutta tämä on yleinen ”ongelma” kongresseissa. Tässä valtavassa
kongressissa oli hyvin järjestetty aikaa myös verkostoitumiselle ja eri ryhmien
tapaamisille. (Tulee mieleen toukokuinen Akureyrin pohjoismaisten
maaseutututkijoiden kongressi, jossa muutenkin tiukassa aikataulussa kahvitauot olivat 10 minuuttia ja ruokatauko
40 minuuttia. Ehkä jatkossa kannattaisi järjestää pitemmän kuin kaksipäiväisen
seminaarin?) Vaikka esimerkiksi työryhmän The
Return of the Wild osanottajat edustivat monia eri tieteenaloja
(kielitieteestä etnologiaan ja antropologiaan) osoittautui se yhteisellä
teemalla erittäin homogeeniseksi ja keskustelevaksi porukaksi ja jatkuu
tulevaisuudessa. Muutenkin tämä kongressi jätti hyvän maun eikä vähiten
kahvitaukotarjoilujen – kunnon kahvia baristojen tekemänä – vuoksi.
Kiitos Marjalle matkaseurasta ja kuvista!
Hollannin erämaa synnyttääkin mielenkiintoisia mielikuvia. Suhteessa Lappiin onkin kyse lähes Euroopan erämaiden ääripäistä. Ja niin vain käsitellään samassa kongressissa.
VastaaPoistaEi sen puoleen, "petojen" ilmaantuminen on yhtä suuri ongelma tai siunaus oli kyseessä mikä alue tahansa. Elinkeino säätelee jokseenkin vahvasti suhteen esim. susiin. Ainakin Ranskassa ja Sveitsissä salametsästys on varsin yleistä alueilla missä on lammastaloutta. Lisäksi on alkanut ilmestyä sitisusia, jotka ovat häiriintyneitä tai eivät ylimalkaan karta ihmisasumuksia - vähän kuin kaupunkiketut.
paskeriville
Oli kyllä mielenkiintoisia esitelmiä! Valitettavasti Ranskan tilanteessa ei tuossa ollut niitä, mutta kyllähän jo tuo Sveitsin tilanne oli täynnä mielenkiintoisia esitelmiä ja provosoivia otsikoita ja kuvia lehdistä. Muistan kun itse olin 2006 Tirolissa kesän (Itävallassa) ja siellä kierteli Bruno (?)-niminen karhu, jonka metsästäjät vihdoin saivat hengiltä. Ihmiset tulivat katsomaan sitä ja karhuparka kierteli matkailukeskuksien alueella lähellä ihmisasuntoja. Juttua seurattiin kaikissa paikallismedioissa.
Poista