Lukijat

maanantai 4. heinäkuuta 2016

Ensimmäinen sähkölaite


Paikallislehden Lapin Kansan viime perjantain kulttuurisivuilla oli mielenkiintoinen artikkeli, joka toisaalta liittyy ensi vuoden Suomi 100 vuotta- tapahtumiin, mutta toisaalta Lapin(kin) kannalta tärkeään asiaan, nimittäin sähköistämiseen. Jutussa ”Kun isoisä Lapin valaisi” elokuvaohjaaja Antti Haase esittelee Lapin sähköistämisestä kertovan dokumentin valmistelua.  Kertomus Lapin sähköistämisestä on samalla myös suvun tarina, sillä Haasen isoisä sekä isä ovat toimineet Rovakairan Sähkön toimitusjohtajina. Sähköistäminen on ollut yksi Lapin murrosvaiheita ja kuten tuossa jutussakin tuli esille, sähkön merkitys monien töiden helpottajana aikoinaan oli ratkaiseva. Tuleehan tutkimuksessakin usein esille se, miten lypsykoneiden tulo navettaan toi sinne myös isännät; aiemmin raskaan käsin lypsämisen hoitivat naiset. Sekä tuo Lapparin juttu että enemmän tietoa projektista löytyy esimerkiksi facebookista sivulta "Isoisän ärräpää - Lapin sähköistyksen tarina".   Lapparin juttu on maksullinen, joten en sitä linkitä.

Lapparin jutussa tuli esille teemoja, joista Haase erityisesti toivoo aikalaiskertomuksia, muistoja ja kaipaa haastateltavia. Yksi tällainen on kotien ensimmäiset sähkölaitteet ja arjen muutos. 2000-luvun alussa keskustelin Kautokeinon 1852-tapahtumista tutkimuksen tehneen Nellejet Zordragerin kanssa Lapin sähköistyksestä ja kerroin miten kotikylääni tulivat sähköt vasta vuonna 1973. Toki sitä ennen parissa talossa oli aggregaatilla sähköt. Nellejet kysyi minulta, että mikä sähkölaite meille hankittiin ensimmäiseksi ja kerroin sen olleen arkkupakastin. Sama – siis pakastin – kuulemma ostettiin ensimmäisenä myös norjalaisiin poronhoitotaloihin, sillä se helpotti niin paljon lihan ja tietysti myös muiden luonnontuotteiden säilyttämistä.

Olin viikot koulussa ja asuntolassa Kittilässä, kun kylä sähköistettiin ja kaasuvalo vaihtui paremmin valaiseviin sähkölamppuihin. En ole ollut mukana valojuhlassa, jollainen kylässäkin silloin järjestettiin. Sähköt olivat tietysti tutut asuntolasta sekä esimerkiksi Raattaman kylästä, jossa kävin silloin tällöin serkkujeni luona kylässä. Raattamaanhan sähkö oli tullut paljon aiemmin, mutta Ruotsin verkosta.

Sähkövalo oli tietysti suuri ja tärkeä muutos, jonka merkitys oli tuolloin suuri lukemisen ja läksyjen teon kannalta. Toki valot auttoivat käsitöiden teossa, mutta käsitöissä  ihmiset olivat kuitenkin tottuneet hämärään. Käsitöissä myös muut aistit kuin näköaisti olivat tärkeitä ja esimerkiksi kutomisessa (siis neulomisessa kirjakielellä) vaikeatkin mallit tehtiin ilman, että niitä koko ajan vilkuiltiin. Valoa tärkeämpi muutos oli kuitenkin sähkön tuomat laitteet, joista meillekin ensimmäisenä ostettiin arkkupakastin. Enää ei tarvinnut säilöä marjoja kellarissa ja poronlihan saattoi pakastaa – toki se oli talvet jäässä ulkovarastossa – eikä sitä tarvinnut kesän ajaksi tehdä umpisuolalihaa tai kuivalihaa, jotka tietysti maistuivat  eivätkä olleet vain lihankonservointitapoja. Kuivalihan teko säilyi silti aina keväisenä askareena ja kuivaliha kuuluu lappilaisiin kevätherkkuihin yhä edelleen. Mutta pakastin helpotti ruuan säilyttämistä ja siihen liittyviä töitä. Eihän siihen alussa varastoitu puolivalmisteita tai muita pakasteita tai valmisruokia, joita nykyään on helppo ostaa kaupasta, vaan lihaa, kalaa ja marjoja. Niiden valmistaminen ruuaksi kesti hieman kauemmin kuin aikaisemmin, mutta ne säilyivät pakastimessa tuoreena. Nykyään poronhoitajaperheillä tai muilla pohjoisen asukkailla on useita pakastimia tai kokonainen pakastehuone, johon mahtuu poronruho ja vähän enemmänkin.  

Sähkölaitteet tehtiin ennen kestäviksi, sillä vuonna 1973 ostettu pakastin piti vaihtaa uuteen vasta kesällä 2002. Talon muututtua kesämökkikäyttöön jo 1980-luvun lopussa ei mökkikäytössäkään tultu toimeen ilman pakastinta, sillä niin olimme siihen tottuneet. Nyt poronruhojen ja kalojen asemasta pakastimessa veivät tilaa myös pakasteina ostetut puolivalmisteet tai leipomistuotteet. Silti pakastimessa on tälläkin hetkellä kalaa, poronlihaa ja marjoja – sekä tietysti kesälomien aikana pullaa, leipää ja jäätelöä.  Pakastin on hyvä säilytyspaikka, sillä lähimpään kauppaa on nykyään matkaa 40 km, joten kaupassa ei käydä unohtuneen leivän vuoksi.


6 kommenttia:

  1. Sähköttömyyden olen kokenut minäkin lapsuuden kesämökillä saaristossa, hyvin pärjättiin. Oikeastaan tulee huono omatunto, kun teen melkein kaikki kodin arkiset työt sähkön avulla: pyykinpesun, tiskaamisen, robotti-imuri hoitaa lattiat, ikkunanpesuri auttaa ikkunanpesussa, kahvi valmistuu omia aikojaan jne. jne., pakastimesta en kuitenkaan luopuisi:-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän nämä sähkökatkot aina näyttävät sen, miten elämä on haavoittuvaista, jos on pelkän sähkön varassa. Meillä täällä pohjoisessa on sentään puuhella, uuni ja piisi, mutta eipä sähkökatkoksen aikana paljon viitsi pakastinta tai jääkaappia availla. Onko tuo robotti-imuri hyvä?

      Poista
    2. Olen tyytyväinen robottiini eteisessä, keittiössä ja melko suuressa makuuhuoneessamme. Meillä on työnjako, se tekee omat työnsä, kun minä vaihdan lakanat, pyyhin pölyt ja muuta. Parhaiten se siis toimii, kun on avarat tilat.

      Poista
    3. Minulla se ei kyllä sitten toimisi kuin makkarissa!

      Poista
  2. Kotipitäjässäni on sanonta: "pimeää kuin Pokelassa jouluna".Pokelan kylään asennettiin vihdoinkin kauan odotetut sähköt juuri ennen joulua. Koska kynttilöille ei ollut enää käyttöä, ne heitettiin pois. Sitten tuli joulu ja ensimmäinen sähkökatko...ja Pokelassa vietetiin pimeä joulu, kun ei ollut edes enää kynttilöitä.

    En pysyty edes kuvittelemaan elämää ilman sähköä! Voin vain kuvitella perheenäidin onnea, kun sai ensimmäisen arkkupakastimen ja pyykkikoneen.

    VastaaPoista
  3. Onpa hyvä, tosin traaginen sanonta! Täällä oli eilenkin pieniä sähkökatkoja, kun oli ukkonen, meillä ei tosin niin kova kuin monilla muilla paikoilla. Toivottavasti ei ukkosta kun tulee vielä hyviä pelejä, sillä ukonilmalla en uskalla pitää telkkaria päällä (en edes pistorasiassa), sillä kaupunkimaailmassa ukkonen on rikkonut minulta yhden telkkarin.

    VastaaPoista