Vieraana tataarien Sabantui-juhlassa (2015 kesäkuussa Kazanissa)

Tuuliselta Islannin saarelta siirrytään nyt pikaisesti lämpimän Volgan rannalle, Kazaniin, jossa vietetään kesäkuussa tataarien kesäjuhlaa, Sabantuita ja jonne kuvan tataarityttö toivottaa tervetulleeksi. Kevättyöt ja -kylvöt on saatu tehtyä, joten on aikaa juhlia ja tavata tuttuja. Monet muutkin Volgan varret kansat, kuten vaikkapa marit, pitävät tähän aikaan omia juhliaan. Mareilla juhlan nimi on nykyän Peledesh Pajrem, kukkajuhla, joka alunperin oli nimeltään mariksi aurajuhla. Aurajuhla on myös Sabantuin alkuperäinen nimi, tataarien turkinsukulaisella kielellä Saban bäyräme (Сабан бәйрәме). Olimme Kazanissa SIEF:n Ritual Year -kongressissa, jonka retki suuntautui tällä kertaa ensin historiallisesti merkittävään ja Venäjän ortodokseille tärkeään paikkaan, Svijaskin saarelle, ja sitten seuraamaan Sabantuin viettoa eräässä pienessä kylässä lähellä Kazania. Svijaskissa oli useita kirkkoja, luostari ja myös muutama vuosi sitten pystytetty muistomerkki “vankileirien saaristossa” kärsineille ja kadonneille, sillä saari toimi samalla tavalla kuin Solovetsk Vienenmerellä. Kirkkoja korjattiin ja niissä oli käyntihetkelläkin palveluksia, joten emme päässeet niihin sisälle.  Kazanista olen kirjoittanut täällä.  

Muistomerkki vangituille ja kuolleille. 

Svijaski. 

Sabantyita on kongressissa saamiemme tietojen mukaan vietetty jo 600-luvulla, jolloin se oli maanviljelijöiden juhla, joka levisi myöhemmin vietetäväksi myös kaupungeissa. Alussa Sabantui juhlisti juuri kesän alkua ja sitä on vietetty ennen kuin islam levisi tuonne – aivan vastaavasti Peledesh pajremin alku oli marien omassa uskonnossa. Neuvostovallan aikana Sabantuista tuli tataarien maallinen juhla.  

Sabantuin vieton seuraamiseksi kongressin järjestäjät olivat sopineet, että voimme seurata eräässä kylässä vietettävää juhlaa ja tämän vuoksi meitä oli vastaanottamassa sekä kyläpäällikkö että opas, joka kertoi Sabantuin vietosta. Lyhyen opastuksen jälkeen kiertelimme mäkisellä niityllä olevalla juhlapaikalla jonkun aikaa ja seurasimme avajaismenoja, musiikkiesityksiä ja kilpailuja. 

Yksi päätapahtuma oli perinteinen painikilpailu, köräs, jossa meidän aikana kilpaili nuoria poikia, joten tämä oli vasta kilpailun alkua. Kilpailijoiden ikä nousi kilpailun jatkuessa. Lisäksi juhla-areenalla oli mm. kiipeilypuu, jossa monet koettivat onneaan. Yleisö istuskeli paikallaan, näytti tapaavan tuttuja tai kävi paikalle pystytetyissä “ravintoloissa” tai ostamassa markkinatavaraa, kiinalaista rihkamaa, kuten tuuliviirejä, ilmapalloja tai leluja. Uskonto näkyi lähinnä perinteiden noudattamisessa, ei niinkään arjessa, tai ei se ainakaan meidän silmiimme juuri Kazanissa tai täällä osunut. Meno näytti aika tavalla samanlaiselta kuin marien kukkajuhlassa, Peledesh Pajremissa.  Musiikkiesityksiä emme ehtineet kauaa seurata sillä lähdimme reilun tunnin kuluttua lounaspaikkaan ja sieltä takaisin Kazaniin.