Paikallislehden Lapin Kansan viime
perjantain kulttuurisivuilla oli mielenkiintoinen artikkeli, joka toisaalta
liittyy ensi vuoden Suomi 100 vuotta- tapahtumiin, mutta toisaalta Lapin(kin)
kannalta tärkeään asiaan, nimittäin sähköistämiseen. Jutussa ”Kun isoisä Lapin
valaisi” elokuvaohjaaja Antti Haase esittelee Lapin sähköistämisestä kertovan
dokumentin valmistelua. Kertomus Lapin
sähköistämisestä on samalla myös suvun tarina, sillä Haasen isoisä sekä isä
ovat toimineet Rovakairan Sähkön toimitusjohtajina. Sähköistäminen on ollut
yksi Lapin murrosvaiheita ja kuten tuossa jutussakin tuli esille, sähkön
merkitys monien töiden helpottajana aikoinaan oli ratkaiseva. Tuleehan
tutkimuksessakin usein esille se, miten lypsykoneiden tulo navettaan toi sinne
myös isännät; aiemmin raskaan käsin lypsämisen hoitivat naiset. Sekä tuo Lapparin juttu että enemmän tietoa projektista löytyy esimerkiksi facebookista sivulta "Isoisän ärräpää - Lapin sähköistyksen tarina". Lapparin juttu on maksullinen, joten en sitä linkitä.
Lapparin jutussa tuli esille
teemoja, joista Haase erityisesti toivoo aikalaiskertomuksia, muistoja ja
kaipaa haastateltavia. Yksi tällainen on
kotien ensimmäiset sähkölaitteet ja arjen muutos. 2000-luvun alussa keskustelin
Kautokeinon 1852-tapahtumista
tutkimuksen tehneen Nellejet Zordragerin kanssa Lapin sähköistyksestä ja
kerroin miten kotikylääni tulivat sähköt vasta vuonna 1973. Toki sitä ennen
parissa talossa oli aggregaatilla sähköt. Nellejet kysyi minulta, että mikä
sähkölaite meille hankittiin ensimmäiseksi ja kerroin sen olleen arkkupakastin.
Sama – siis pakastin – kuulemma ostettiin ensimmäisenä myös norjalaisiin poronhoitotaloihin,
sillä se helpotti niin paljon lihan ja tietysti myös muiden luonnontuotteiden
säilyttämistä.
Olin viikot koulussa ja
asuntolassa Kittilässä, kun kylä sähköistettiin ja kaasuvalo vaihtui paremmin
valaiseviin sähkölamppuihin. En ole ollut mukana valojuhlassa, jollainen
kylässäkin silloin järjestettiin. Sähköt olivat tietysti tutut asuntolasta sekä
esimerkiksi Raattaman kylästä, jossa kävin silloin tällöin serkkujeni luona
kylässä. Raattamaanhan sähkö oli tullut paljon aiemmin, mutta Ruotsin verkosta.
Sähkövalo oli tietysti suuri ja
tärkeä muutos, jonka merkitys oli tuolloin suuri lukemisen ja läksyjen teon
kannalta. Toki valot auttoivat käsitöiden teossa, mutta käsitöissä ihmiset olivat kuitenkin tottuneet hämärään. Käsitöissä
myös muut aistit kuin näköaisti olivat tärkeitä ja esimerkiksi kutomisessa
(siis neulomisessa kirjakielellä) vaikeatkin mallit tehtiin ilman, että niitä koko
ajan vilkuiltiin. Valoa tärkeämpi muutos oli kuitenkin sähkön tuomat laitteet,
joista meillekin ensimmäisenä ostettiin arkkupakastin. Enää ei tarvinnut säilöä
marjoja kellarissa ja poronlihan saattoi pakastaa – toki se oli talvet jäässä
ulkovarastossa – eikä sitä tarvinnut kesän ajaksi tehdä umpisuolalihaa tai
kuivalihaa, jotka tietysti maistuivat eivätkä olleet vain lihankonservointitapoja.
Kuivalihan teko säilyi silti aina keväisenä askareena ja kuivaliha kuuluu
lappilaisiin kevätherkkuihin yhä edelleen. Mutta pakastin helpotti ruuan
säilyttämistä ja siihen liittyviä töitä. Eihän siihen alussa varastoitu
puolivalmisteita tai muita pakasteita tai valmisruokia, joita nykyään on helppo
ostaa kaupasta, vaan lihaa, kalaa ja marjoja. Niiden valmistaminen ruuaksi
kesti hieman kauemmin kuin aikaisemmin, mutta ne säilyivät pakastimessa tuoreena.
Nykyään poronhoitajaperheillä tai muilla pohjoisen asukkailla on useita
pakastimia tai kokonainen pakastehuone, johon mahtuu poronruho ja vähän
enemmänkin.
Sähkölaitteet tehtiin ennen
kestäviksi, sillä vuonna 1973 ostettu pakastin piti vaihtaa uuteen vasta
kesällä 2002. Talon muututtua kesämökkikäyttöön jo 1980-luvun lopussa ei mökkikäytössäkään tultu toimeen ilman pakastinta, sillä niin olimme siihen tottuneet. Nyt
poronruhojen ja kalojen asemasta pakastimessa veivät tilaa myös pakasteina
ostetut puolivalmisteet tai leipomistuotteet. Silti pakastimessa on tälläkin
hetkellä kalaa, poronlihaa ja marjoja – sekä tietysti kesälomien aikana pullaa,
leipää ja jäätelöä. Pakastin on hyvä
säilytyspaikka, sillä lähimpään kauppaa on nykyään matkaa 40 km, joten kaupassa
ei käydä unohtuneen leivän vuoksi.
Sähköttömyyden olen kokenut minäkin lapsuuden kesämökillä saaristossa, hyvin pärjättiin. Oikeastaan tulee huono omatunto, kun teen melkein kaikki kodin arkiset työt sähkön avulla: pyykinpesun, tiskaamisen, robotti-imuri hoitaa lattiat, ikkunanpesuri auttaa ikkunanpesussa, kahvi valmistuu omia aikojaan jne. jne., pakastimesta en kuitenkaan luopuisi:-)
VastaaPoistaKyllähän nämä sähkökatkot aina näyttävät sen, miten elämä on haavoittuvaista, jos on pelkän sähkön varassa. Meillä täällä pohjoisessa on sentään puuhella, uuni ja piisi, mutta eipä sähkökatkoksen aikana paljon viitsi pakastinta tai jääkaappia availla. Onko tuo robotti-imuri hyvä?
PoistaOlen tyytyväinen robottiini eteisessä, keittiössä ja melko suuressa makuuhuoneessamme. Meillä on työnjako, se tekee omat työnsä, kun minä vaihdan lakanat, pyyhin pölyt ja muuta. Parhaiten se siis toimii, kun on avarat tilat.
PoistaMinulla se ei kyllä sitten toimisi kuin makkarissa!
PoistaKotipitäjässäni on sanonta: "pimeää kuin Pokelassa jouluna".Pokelan kylään asennettiin vihdoinkin kauan odotetut sähköt juuri ennen joulua. Koska kynttilöille ei ollut enää käyttöä, ne heitettiin pois. Sitten tuli joulu ja ensimmäinen sähkökatko...ja Pokelassa vietetiin pimeä joulu, kun ei ollut edes enää kynttilöitä.
VastaaPoistaEn pysyty edes kuvittelemaan elämää ilman sähköä! Voin vain kuvitella perheenäidin onnea, kun sai ensimmäisen arkkupakastimen ja pyykkikoneen.
Onpa hyvä, tosin traaginen sanonta! Täällä oli eilenkin pieniä sähkökatkoja, kun oli ukkonen, meillä ei tosin niin kova kuin monilla muilla paikoilla. Toivottavasti ei ukkosta kun tulee vielä hyviä pelejä, sillä ukonilmalla en uskalla pitää telkkaria päällä (en edes pistorasiassa), sillä kaupunkimaailmassa ukkonen on rikkonut minulta yhden telkkarin.
VastaaPoista