Museoita Islannissa

Silimuseo.

Olin pikaisella kongressimatkalla Islannissa, mutta ehdin sen aikana käydä sentään kolmessa museossa. Pääkaupungissa Reykjavikissa olevien museoiden lista oli pitkä, mutta ehdin käydä siellä vain yhdessä, viikinkiajan asutuksesta kertovassa museossa. Se sijaitsee kaupungin keskustassa ja on löytynyt remontoitaessa erästä hotellia 2000-luvun alussa. Tällöin löytyi vanhasta asutuksesta kertova paikka. Museon nimi 871+/-2 tulee siitä, että tuhkakerroksia tutkimalla saatiin selville, että asuinrakennus oli rakennettu ennen vuoden 871 Torfajókull-tulivuoren purkausta. Virhemarginaali oli 1-2 vuotta. Näyttely on interarktiivinen ja siinä  esineiden ja kivistä rakennetun islantilaistalon lisäksi voi hyödyntää kuvaa, ääntä ja erilaisia kosketusnäyttöjä. Se oikeastaan muistuttaa enemmän tiedekeskusta kuin museota. Näyttelyssä oli otettu myös lapset huomioon ja esimerkiksi heille oli erilaisia pelejä erillisessä tilassa. Näyttelystä sai nopeasti hyvän kuvan tuon ajan rakennuksista, kotieläimistä, asutuksesta ja myös hieman sen ajan arkielämään liittyvistä asioista. Parasta oli paikalta löytynyt rakennus, joka oli salin keskellä ja näyttely siis kiersi sen ympäri ovaalin salin ulkoseinillä. Tietyllä tavalla Aboa vetus -museo muistuttaa tätä museota (tai tämä museo muistuttaa Aboa vetusta – ihan miten päin vain). Museoon sai myös audioguiden. Luonnollisesti siellä oli myös museokauppa, jossa oli samanlaista tavaraa kuin monissa Islannin matkamuistomyymälöissä.  

Kongressipaikassa, saaren pohjoisosassa sijaitsevassa Akureyrissä ehdin käydä pikaisesti tulopäivänä paikallisessa museossa, joka sijaitsi kuuluisan lastensarjan kirjoittajan, Jón Nonni Sveinssonin lapsuudenkodin vieressä. Hänen kirjoittamansa Nonni-kirjat perustuvat kirjailijan omiin lapsuusmuistoihin ja niistä on tehty televisiosarja, joka on kuulemma ollut myös Suomen televisiossa. Museossa oli kolme näyttelyä, joista yksi kertoi Akureyrin historiaa, etupäässä kaupungin kehityksestä, sen elinkeinoista, joista kalastus ja siihen liittyvät asiat esiteltiin tarkoin, ja rakennushistoriasta. Kalastuksen lisäksi mm. kaupankäynti sai tässä hyvin tilaa, vaikka näyttely olikin ahdettu pieneen ja kapeaan kellaritilaan. Näyttelyssä oli paljon esineitä sekä valokuvia, mutta  tekstiä oli – onneksi – vähemmän. Tilapäisnäyttely oli entisen ja maailman ensimmäisen naispresidentin Vigdís Finnbogadóttirin vaatteita, pukineita ja koruja esittelevä näyttely. Museon kolmatta, vanhoja karttoja esittelevää näyttelyä en ajan puutteen vuoksi ehtinyt katsoa ollenkaan.

(Valitan museonäyttelyiden valoja kuvissa.) 

Sekä museo että Nonnatalo sijaitsivat kaupungin vanhassa osassa, jossa 1800-1900-lukujen vaihteen talot olivat kauniisti korjattuja. Mielenkiintoinen lisä oli joidenkin talojen edustalla oleva säänkestävä taulu, jossa kerrottiin joko ko. rakennuksesta tai kadusta. Myös otteita lastenkirjoista esiteltiin peltitauluin pitkin tätä Hafnarstradi-katua.

Reissun kolmas museo oli sitten Siglufjörðurissa sijaitseva sillimuseo. Paikka on ennen ollut Islannin tärkein sillikaupunki, mutta 1950-luvulla sillikanta romahti ja sillin merkitys on siitä vähentynyt ja hävinnyt. Ovatkohan täältä lähteneet myös Suomeen joulusilliä tuoneet laivat? Paikassa on asunut sillin kukoistuskaudella noin 3000 asukasta, joista osa on nyt muuttanut muualle. Äskettäin kylään tunturin läpi tunneli toki lyhentää nyt välimatkaa Akureyriin ja muualle. Nykyään Siglufjörður tunnetaan kehutusta sarjasta Loukussa (Trapped, islanniksi Ofærd), joka näkyi Suomen televisiossa viime talvena. Jokseenkin kaikissa yhteyksisä meiltä kysyttiin, että oliko joku nähnyt tätä sarjaa ja siitä oltiin ylpeitä. Meidän kongressipäivällinenkin oli kylän hotelliravintolassa, joka näytteli osaa myös tuossa sarjassa.

Tervetulojuoma; tosin kukaan ei toivottanut meitä tervetulleiksi eikä esitellyt museota

Itse sillimuseossa meille ei ollut opastusta eikä siellä oikein pystynyt kauheasti kulkemaan, koska kongressiväki miehitti näyttelyn lukuisat veneet ja osastot. Näyttelystä näki kuitenkin sen, miten tärkeä silli ja sillinpyynti on alueelle ollut. Näytteillä oli erilaisia ja erikokoisia veneitä ja laivoja, verkkoja, tynnyreitä ja kaikkia muita sillinpyynnissä ja säilönnässä käytettyjä välineitä. Valitettavasti museosta oli hankala saada yleiskuvaa suuren väkimäärän vuoksi. Tämä ilta matkoineen olikin jokseenkin ainut tilaisuus verkottua muiden kongressiin osallistujien kanssa.

Sillimuseo sai vuonna 2000 Islannin museopalkinnon ja se sai vuonna 2004 Euroopan museopalkinnon parhaimpana uutena teollisuutta ja teknologiaa esitelleenä museona.