Polin, puolanjuutalaisten historian museo

Olin talvella käymässä Varsovassa, mutta matkan pääasiallisin syy oli yhden kaverin pyöreät synttärit, vaikka tutustuimme luonnollisesti myös kaupungin nähtävyyksiin. Tällä porukalla olemme matkustaneet ennenkin, sillä tutustuimme aikoinaan Novosibirskin Akatemiakaupungissa kielikursseilla. Sen jälkeen olemme matkustaneet  mm. Altailla, Kiinassa, Lena-joella ja tietysti Euroopassa. Kaikki meistä eivät asu Suomessa, joten matkakohteet valitaan myös tämä näkökulma huomioon ottaen. Joka tapauksessa Varsova valikoitui matkakohteeksi myös tämän Polinin eli Puolan juutalaisten historiasta kertovan museon ansiosta. 

Tämä puolanjuutalaisten historiasta kertova museo on nähtävyys sekä ulkoa että sisältä. Se sijaitsee keskellä puistoa, toisen maailmansodan aikaisen gheton alueella ja sen lähellä sijaitsee mm. juutalaisgheton muistomerkki. Museoon mennään sisälle ”repeämän” kautta ja tämä kuvassa näkyvä repeämä on saanut monenlaisia tulkintoja.

Museon aulan sisältä. (kuva Wikipedia commons)

Rakennuksesta oli kansainvälinen arkkitehtikilpailu, jonka voitti arkkitehtitoimisto Lahdelma & Mahlamäki – mukana oli mm. Berliinin juutalaismuseon suunnittelija, maailmankuulu arkkitehti Daniel Liebeskind -

ja rakennuksen suunnitteli arkkitehti Rainer Mahlamäki. Museorakennus on saanut paljon kansainvälistä kunniaa ja se voitti vuonna 2014 ensimmäisen arkkitehtuurin Finlandia-palkinnon. Museo valittiin myös kuluneena talvena 2016 vuoden eurooppalaiseksi museoksi; tämän valinnan teki Euroopan museofoorumi. 

Hankimme netin kautta liput tietylle päivälle ja ajankohdalle. Tuolloin talvella museossa ei ollut suurta tungosta, tosin koululuokkia oli silloinkin, mutta sesonkiaikana ennakkoliput ovat varmasti tarpeen. Näyttelytekstit olivat sekä puolaksi että englanniksi, mutta mukaan saattoi vuokrata myös audioguiden, mikä oli mielestäni tosi hyvä ratkaisu. Museon ohjeissa kehotetaan varaamaan pari-kolme tuntia aikaa ja ainakin sen verran meiltä meni näyttelyssä. Samoin varotettiin myös pienten lasten tuomista holokaustista kertovaan näyttelyn osaan.

Polin on valoisa ja valtava museo. Sen kellarikerroksessa sijaitsevien näyttelytilojen pinta-ala on 4 500 neliömetriä. Näyttely on kronologinen kertomus puolanjuutalaisten tuhatvuotisesta matkasta aivan nykypäiviin asti. On sanottu, että Polin edustaa uudenlaista lähestymistapaa juutalaisuuteen painotuksen ollessa nimenomaan puolanjuutalaisten elämässä ja puolalaisten ja juutalaisten 1000 vuotta kestäneessä yhteiselossa, josta holokaust ja Varsovan ghetto ovat vain yksi, toki tärkeä osa. Näyttely on jaettu kahdeksaan kronologisesti etenevään galleriaan. Näyttely alkaa heti portaiden jälkeen sijoitetulla runollisella metsällä, jossa voi myös kuunnella linnunlaulua. Täällä kävijä kuulee legendasta, jonka mukaan juutalaiset metsään saapuessaan kuulivat sanan Polin, joka kuulosti samalta kuin ”lepää täällä” hebreaksi eli tänne kannatti jäädä. Polin tarkoittaa myös Puolaa.

Näyttelyn eri galleriat ovat seuraavat (nimet ja vuosiluvut ovat museon oppaasta) : 1) Metsä, 2) Ensimmäiset kohtaamiset (960-1500), 3) Paradisus Iudaeorum (1569-1648), 4) Juutalainen kaupunki (1648-1772), 5) Modernisaation kohtaaminen (1772-1914), 6) Juutalaisella kadulla (1918-1939), 7) Holokaust (1939-1845) ja 8) Sodanjälkeiset vuodet (1944-). Näyttelyissä on hyödynnetty modernia tekniikkaa monipuolisesti. Asiakokonaisuuksista saa lisätietoja mm. erilaisten kosketusnäyttöjen avulla. Kaikkea ei tarvitse eikä voikaan lukea, katsoa tai kuunnella, mutta kerronnassa käytetyt yksittäisten ihmisten tarinat vievät usein mukanaan. Ja koska näyttely oli kronologinen, kävijä tiesi usein mikä häntä seuraavaksi odottaa – erityisesti holokaust ja sen ihmiskohtalot. Paradisus Iudaoerum osasto kertoo Puolan-Liettuan valtakunnassa 1500-luvulla eläneiden juutalaisten suhteellisen turvatusta elämästä, joten tätä aikakautta esittelevä osakin on nimetty paratiisiksi. Tällöin juutalaisia muualta Länsi-Euroopasta pakeni vainoja Puolaan. Myöhäiskeskiajan elämää havainnollistamaan on puolestaan rakennettu puolikkaan huoneen kokoinen pienoismalli ja 1600-luvun kylän katseenvangitsijaksi on tehty synagogan upea sisäkatto. 1900-luvun alun juutalaiskortteliin pääsee kävelemään itse rekonstruoidulla kadunpätkällä. Tämän jälkeen kronologisessa näyttelyssä seuraava olikin holokaust, jota kävijä osasi jo odottaa. Se oli kuitenkin vain osa, todella traaginen ja tärkeä osa näyttelyä, jota seurasivat sodanjälkeiset vuodet.

Näyttelyiden kustannusarvio on erään tiedon mukaan 50 miljoonaa euroa. Näyttelyä on ollut tekemässä valtava liuta ihmisiä,  ja näyttelyryhmässä pääkuraattorina on toiminut (performanssitutkimuksen emerita) professori Barbara Kirshenblatt-Gimblett, joka on myös näyttelyoppaan, Polin – 1000 Years History of Polish Jews, toinen toimittaja. Esipuheessaan, jonka hän on nimittänyt historian teatteriksi, Kirshenblatt-Gimblett kertoo näyttelyn ja museon syntyhistoriasta – tuhatvuotisen matkan tarina oli ennen museota – ja syistä miksi näyttely on saanut tuon muodon.  

Näin valtavasta museonäyttelystä on vaikea sanoa mitään kattavaa, mutta kyseessä on mielestäni yksi parhaista (kulttuurihistoriallisista) museoista, joissa olen viime vuosina käynyt. Polin-museota voi toki verrata Berliinin juutalaismuseoon, jonka on sanottu kuvaavan myös Liebeskindin arkkitehtuurin avulla juutalaisten painajaista ja se pyrkii järkyttämään ja havahduttamaan, kun taas Polin on tekijänsä Mahlamäen sanoin uudenlainen, valoisa, eheyttävä ja tulevaisuuteen suuntaava juutalaismuseo. Sellaisen kuvan se myös antoi. Miten hyvä kokemus oli myös tutustua näyttelyyn, jonka kokoamisessa ei nähtävästi raha ole merkinnyt liian ahtaita rajoja ja näyttelyn tekijät ovat olleet asiantuntijoita.

Museoon voi tutustua etukäteen tai käymättä Varsovassa esimerkiksi tällä virtuaalikierroksella. 

****

Jo lauantaina kävimme Varsovan vanhassa kaupungissa ja törmäsimme varmaan 15 000 ihmistä käsittävään mielenosoituskulkueeseen, joka vastusti valtaan päässyttä Laki ja oikeus -puoluetta, jonka sanottiin toimivan vastoin demokratiaa ja perustuslakia. Lähtöpäivänä ehdimme käydä myös paljon EU-rahaa saaneessa Fredrik Chopinin museossa. Monessa kerroksessa toimiva museo oli kyllä tarkoitettu “heavyusereille” ja se sisälsi paljon tekniikkaa, josta koululaiset näyttivät pitävän todella paljon. Erilaisia kappaleita saattoi kuunnella lukemattomissa kohdissa, niitä saattoi “soittaa” itse (Liztille kuuluneella pianolla) ja saattoi jopa tanssahdella joidenkin kappaleiden tahtiin. Ehkä vähemmän rahaa olisi säästänyt kävijöitä, sillä mielestäni näyttelyn laatijoilla oli ollut selvästi liikaa rahaa käytössään ja homma oli ikäänkuin “lähtenyt lapasesta”. Ja nähtävästi ahkerasta käytöstä johtuen osa teknisistä hienouksista olikin käyntikerralla poissa käytöstä. 

PS. museossa sai ottaa kuvia, mutta näette parempia kuvia (kuin minun) museon sivuilta ja tuosta virtuaalikierroksen kuvista saa myös hyvän vaikutelman.