Unettomana Prince Georgessa: kongressimatkailua

University of British Columbia

Prince Georgen kaupunkiin, Brittiläisen Kolumbian pohjoisosien hallinnolliseen pääkaupunkiin on kokoontunut muutama sata arktisten alueiden kulttuuri- ja yhteiskuntatieteilijää. Tämä kongressi on järjestyksessään kahdeksas ja aiheena on tällä kertaa "northern sustainabilities" ja tästä teemasta on monenlaisia paneeleita, keskusteluja ja esitelmiä. Täällä ei muuten vallitse jokseenkin kaikki suomalaiset yliopistot vallannut "arktinen kiima", joka johtuu erityisesti tänä vuonna auenneista arktisen tutkimuksen rahoituslähteistä, vaan tänne kokoontuneilla tutkijoilla on monivuotinen kokemus arktisesta alueesta - niin tutkimuksessa, hallinnossa, politiikassa kuin myös siellä asumisesta - ainakin joillakin.

Vuorokauden kestänyt matkanteko ehkä hieman verottaa kongressista ja tapahtumapaikasta nauttimista. En ehtinyt avajaisiin enkä ensimmäiseen keynote-esitelmään, jonka IASSA:n perinteiden mukaan oli pitänyt yhden paikallisen alkuperäiskansan päällikkö; aihe oli mielenkiintoinen eli perinteinen itsehallinto modernissa kontekstissa. Ehdin eilen seuraamaan jo yhtä paneelikeskustelua ja sessiota. Ruotsalaisten ilmastonmuutosta ja tulevaisuutta käsittelevän projektin paneelikeskustelun aikana mieleen nousi taas kaihoisa ajatus pohjoisen tutkimuksen tekemisestä, sillä esitelmä osoitti sen, miksi pohjoisen tutkimus on niin tärkeää ja kiinnostavaa ja nimenomaan monitieteinen tutkimus. Esityksessä tuli selkeästi esille, miten tärkeää on ottaa huomion se, että on olemassa monia arktisuuksia ja monta menneisyyttä ja tulevaisuuksia ja, että arktisella alueella myös Fenno-Skandian alueella asuu monia eri kansoja ja ryhmiä alkuperäiskansan saamelaisten lisäksi, jotka tulee myös ottaa huomioon. Kuka pääsee ääneen ja ketä kuunnellaan näissä asioissa kuten arktisessa neuvostossa? Keskusteluun pääsivät mainintoina esille mm. tornionlaaksolaiset, jotka ovat Ruotsissa virallinen vähemmistö sekä Norjan kveenit, joilla ei ole saamelaisiin alkuperäiskansana verratavaa asemaa, mutta joiden tulevaisuudesta on myös kysymys, mutta kuka heitä sitten edustaa?  Se, että tämä diversiteetti tulee otetuksi huomioon, ei suinkaan ole poissa muilta, tuli napakasti esille professori Carina Keskitalon alustuksessa ja vastauksissa yleisökysymyksiin. 

Paneelikeskustelun lisäksi olin kuuntelemasa yhtä mielenkiintoista sessiota, jonka aiheena Oral history along the Arctic Shores: Memories, Representations, Distruptions. Tutkimusta koordinoidaan Arktisessa keskuksessa ja sitä rahoittaa Suomen akatemia. Esitelmien kohteet liikkuvat laajalla alueella pohjoista: Siperiasta Nenetsian kautta Kuolan niemimaalle ja kolttien asuinalueille. Projektin esimerkit olivat mielenkiintoisia ja monenlaisia, mutta monissa esitelmissä ei oikein päästy muistitietotutkimukseen (oral history) tai sen metodisiin kysymyksiin. Ainakin näissä lyhyissä esitelmissä tuli sellainen käsitys, että ei nähdä tai tunneta antropologisen kenttätyön ja muistitietotutkimuksen eroja. Toki esitelmissä käsiteltiin virallisesta tiedosta poikkeavia näkemyksiä ja kentällä oli kuunneltu juuri unohdettujen ja syrjäytettyjen väestöryhmien kertomuksia, mutta "mikä tekee muistitiedosta erityisen" (Portellin artikkelin otsikko)?  Kuten erään esitelmöitsijän siteerama Alessandro Portelli käsittelee juuri muistitiedon välittämän informaation luonnetta eli se kertoo enemmän tapahtumien merkityksestä kuin itse tapahtumista, oli jäänyt turhan sivuun. Miksi kerrotaan, kenelle kerrotaan ja mitä ei kerrota ja kenelle mitä ei kerrota? Ja ennen kaikkea, miten tutkija on "luonut" aineiston tutkimustaan varten?  "Suulliset lähteet eivät kerro meille vain mitä ihmiset tekivät, vaan sen, mitä he halusivat tehdä, mitä he uskoivat tekevänsä ja mitä he katsoivat tekevänsä". (Portelli in Fingerroos et al. 2006.) Itse en ole muistitietotutkija, mutta ymmärrän sen, miten muistitietoa voi tarkastella tutkimuksissa lähteenä tai kohteena tai hyödyntää sitä tutkimusaineiston muodostamisen apuvälineenä tai vain yhtenä tutkimuksen sivujuonteena, kuten tuossa Muistitietotutkimus-teoksen esipuheessa ja artikkeleissa tulee esille. Kontekstualisoinnin puute näkyi tietyissä esitelmissä juuri pinnallisuutena. Milloinkohan tehdään muistitietotukimusta vaikkapa kolttasaamalaisia tutkineista tutkijoista?  Esitelmiä oli kommentoimassa professori Julie Cruikshank, joka kommenteissaan toi esille mm. muistitietotukimuksen lähtökohdat Maurice Halbwachsista alkaen. Mutta kaiken kaikkiaan mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä sessio, jonka esitelmistä työstetään julkaisua, joten tekin pääsette siihen myöhemmin tutustumaan.
 

Tähän mennessä olen kuunnellut kaksi keynote-luentoa, joista professori Sverker Sörlin esitelmässään "Environmental Humanities and the Artic - Transforming Knowledge, Transforming Sustainabilities" oli tieteenhistoriallinen katsaus tästä tehtyyn tutkimukseen käyttäen hyväksi myös oman tutkimushistoriansa reflektointia. Lauantainen grönlantilaisen Henriette Rasmussenin keynote-luento "Inuit are Used to Change and to Adapt to New Places and New Situations: Our History Proves that the Challenge is Elsewhere" oli loistava puheenvuoro Grönlannin ja sen nuorison tulevaisuuden puolesta. Rasmussen on toiminut mm. toimittajana,  ministerinä ja aktiivisesti alkuperäiskansaliikkeessä.  

Tyttöjä Nuukissa rannalla, elokuu 2008, jossa myös olin ICASS:n kongressissa.

Hän lähti liikkeelle omasta taustastaan ja päätyi konkreettisiin asioihin, kuten siihen mitkä seikat Grönlannin tulevaisuuden kannalta ovat tärkeitä ja haasteellisia. Grönlanti on kahtia jakautunut: heihin joilla on kaikkea ja heihin joilla ei ole mitään. Yhtenä ratkaisuna Rasmussen pitää sitä, että Grönlanti tarvitsee vahvoja ja koulutettuja naisia. Työttömyys, koulun lopettaminen, alkoholismi, huonosta ravinnosta johtuvat sairaudet, ilmansaaasteet ja yleinen toivottamuus - "Make suicide not an option" - ovat tavallisia ongelmia, joskin esimerkiksi nuorten itsemurhat on saatu hieman alenemaan. Merkityksellisen arjen tärkeys; työ, koulutus, asunto, perhe ja sosiaalinen elämä - ovat yhtä tärkeitä kuin alkuperäiskansojen oikeudet. Vaikka Grönlanti elää pitkälti kalasta, niin silti kalateollisuus ei tarjoa työpaikkoja paikkakuntalaisille, vaan viime vuonna sinne palkattiin mm. kiinalaisia työntekijöitä. Rasmussen käsitteli myös grönlantilaisten hankalaa asemaa  kaivosteollisuuden ja uusien kaivosten perustamisessa. Kun kaivokset perustetaan pienille paikkakunnille ja niiden tarjoamat työpaikat ovat etupäässä miehille, niin mitä töitä tulee naisille; prosituutiotako? Ja mistä saadaan koulutettuja työntekijöitä; tuodaanko nekin ulkomailta? Monikansalliset kaivosyhtiöt ovat täällä(kin) suuri uhka.   

Valitettavan vähän aikaa taitaa jäädä tähän kaupunkiin tutustumiseen. Prince Georg sijaitsee kahden joen, Nechakon ja Fraserin yhtymäkohdassa. Kaupungissa asuu reilut 70 000 asukasta laajalla alueella. Nuori yliopisto sijaitsee vajaan 10 km päässä ylempänä vuoristossa ja sieltä avautuu kaunis näköala laaksoon, jonka toisella puolella sijaitsee paperi- ja selluloosatehtaita. Niiden olemassaolon huomasi heti astuttaessa yöllä lentokoneesta, sillä matalapaineessa niiden haju - rahan haju täälläkin - oli aika tyrmäävä.

Yliopiston läheinen maisemapuutarha, taustalla pitäisi näkyä tehtaiden piiput.

Kaupunki sijaitse alkuperäiskansojen alueella; aiemmint äällä on asunut mm. Lheidli T'Enneh-heimo. Nykyinen kaupunki on saanut aikansa 1900-luvun alussa perustetusta kauppa-asemasta, joka oli osa North West Companyn verkostoa. Hudon's Bay Company perusti myöhemmin oman kilpailevan aseman.  Tämä houkutteli tänne yhä enemmän siirtolaisia. Itse Prince Georgen kaupunki perustettiin 1915. 

Toivottavasti näinä kongressin loppupäivinä näen kaupungista vähän enemmän kuin hotellin ja yliopiston välisen matkan sikäläisen koulubussin ikkunasta ja pari ravintolaa. Ai niin, olihan meillä eilen myös itse järjestettyä ohjelmaa, kun kongressin järjestäjät eivät ole sitä tehneet: olimme katsomassa Rekkakuskit jäällä -realityn tähteä, Alex Debogorskia, joka paikallisessa kirjakaupassa edisti kirjansa myyntiä. Kyllä, ostin minäkin kirjan ja siinä on nimikirjoitus, mutta fanikuvaa ei meistä ole.