Ah Istanbul

Olin viime viikon kansainvälisessä kulttuurihistorian kongressissa Istanbulissa. En ollut koskaan aiemmin käynyt siellä enkä koko Turkissakaan ja odotin matkalta paljon, sillä olinhan lukenut waltarini ja pamukini, tai oikeastaan Orhan Pamukin Istanbul. Muistot ja kaupunki oli matkalukemisena. Matka oli monin tavoin mieleenpainuva - ei vähiten Istanbulin rikkaan historian ja kulttuurin tai sijainnin vuoksi, mutta myös huonosti järjestetyn kongressin takia. Tapahtumapaikan puitteiden ansiosta - tarkoitan tällä sekä itse kaupunkia että kongressipaikkaa, entistä dervissiluostaria - antoi mielellään anteeksi sen, että kongressiohjelmaa ei oikeastaan oltu ollenkaan valmisteltu (suomalaiset sijoitettu keskenään omiin sessioihinsa), sessioissa ei ollut puheenjohtajia eikä saleissa kelloja, vastaanotolla tarjottiin lämpökotelossa oleva kebabhampurilainen ja juomaksi sikäläistä piimää ja lounaaksi vastaavanlaista muuta pikaruokaa samalla juomalla, maassa, josta kahvilakulttuuri on lähtenyt valloittamaan Eurooppaa tarjottiin kahvina murukahvia, tai että "galadinnerillä", jolla en kuitenkaan edes edellispäivien kokemuksista johtuen osallistunut, ei ollut mitään gaalaan verrattavaa jne. 

Itse kaupunki hurmasi kävijät parhaansa mukaan, vaikka tuoreena mielessä olivatkin viime kesänä viikkoja kestäneet Gezi-puiston mielenosoitukset ja niiden tukahduttaminen voimakeinoin, erilaiset protestoinnit ja paikallisen lehdistön mediapimento mm. näistä tapahtumista. Lähinnä ulkomaalaiset lehdet ja toimittajat ovat raportoineet siitä miten keskustan mielenosoitukset hajotettiin brutaalisti, mutta samaan aikaan pääministeri rahtautti bussilasteittain kannattajia puoleensa kokouksiin Istanbuliin. Klik tiedonvälityksestä lisää täältä suomalaisen toimittajan blogista. 

Myös viime viikolla mellakkavarusteiset poliisit päivystivät Taksamilla ja sen läheisyydessä ja mellakat olivat siirtyneet myös Kadiköyn-kaupunginosaan. Nämä poliisit sen sijaan saattoivat päivystää mahdollisia jalkapallofanien riemunosoituksia, sillä jo viime vuonna Turkin mestaruuden voittaneen Galatasarayn kannattajat juhlivat kovaääniseti voittoa "kukkakäytävän" (Cicek Pasajin) ravintolakadulla. 

Lensin pienen viivästyksen jälkeen (sumu esti välilaskun ja myöhästytti tuloa vuorokaudella) Aasian puoleiselle kentälle, josta matka iltapäivän alkuruuhkassa Sultanahmetilla sijaitsevalle hotellille kesti 2,5 tuntia. Väkisin ensivaikutelmat kaupungista hakivat vertauskohtia  kesäiseltä Azerbaidzhanin matkalta: (yltiö)nationalismin merkkejä näkyi koko matkan ajan, itsevaltiaan hallitsijan politiikka, runsaasti valtavia maa lippuja liehumassa ja silmänkantamattomiin ulottuva uutuuttaan kiiltelevien minareettien meri  erityisesti tällä Aasianpuoleisella osalla matkaa. 

Euroopan ja Aasian erottava silta, matkalla lentokentälle auton ikkunasta.

Uusia rakennuskomplekseja Aasian puoleisessa osassa.

Itse kaupunkihan on jaettavissa kolmeen osaan, sillä Bospori jakaa sen Eurooppaan ja Aasiaan sekä vielä Euroopan puoleinen osa Kultaisen Sarven kohdalta jakautuu kahtia,  vanhempaan, jossa sijaitsevat monet nähtävyydet kuten mm. Hagia Sofian museo, Sultan Ahmet (eli Sininen)-moskeija, Suuri basaari ja Topkapin palatsi. Kultaisen Sarven pohjoispuolella sijaitsee ”uusi” Istanbul, jonka valtavat ostoskeskukset, Taksim-aukio tai Istiklal-katu imaisevat mukaan miljoonakaupungin menoon. Tuntuu ensin jotenkin käsittämättömältä, että kaupungin tarkkaa väkilukua ei tiedetä, vaan sanotaan sen olevan jotain 15-20 miljoonan väliltä. Tämä tuntuu realistisemmalta sen jälkeen, kun on ensin jonottanut reilun vartin, jotta mahtuu alkuillan ruuhka-aikana edes ratikkapysäkille ja sieltä taas vartin päästä itse ratikkaan. Ratikka oli muuten kätevä kulkuväline (ja taksi). Euroopan ja Aasian välillä matkustaa helposti lautoilla, mutta niitä en ehtinyt kokeilla, ainoastaan iltaristeilyn Bosborinsalmella Aasian puolella asti. 

Näkymä Galatan tornista yli Kultaisen Sarven kohti Hagia Sofiaa ja Sinistä moskeijaa.

Turkin väestörakenne on nuori, puolet on alle 30-vuotiaita. Tämä näkyy myös Istanbulin katukuvassa - ainakin turistin silmissä. Nuoria pariskuntia pikkulapsineen näkyi paljon katukuvassa. Huivipäisiä naisia näkyi runsaasti ainakin Sultanahmetin alueella ja muiden nähtävyyksien lähettyvillä. Sultanahmetin aukiolla parveilijat erimaalaiset turistit perheineen ja valokuvauttivat itseään nähtävyydet taustalla.

Istanbulin historiasta ja sen kulttuuriaarteista on kirjoitettu niin paljon, että ne on parasta jättää itse kunkin koettavaksi. Hotellin lähellä sijaitsevalta Sultanahmetin aukiolta oli kuitenkin hyvä aloittaa sukellus historiaan ja kulttuuriin. Näiden lisäksi ehdin käydä viimeisenä iltana pikaisesti myös juuri avautuneessa Istanbulin biennalessa, jonka yksi teos kuvasi Gezi-puiston mielenosoituksia: 

"Päätin siis hukuttaa suruni historiaan kuten usein aikaisemminkin. Kaikki henkilökohtainen käy kovin vähäpätöiseksi ja turhanpäiväiseksi, jos työntää päänsä historian hukuttavan hyökylaineen alle.” (--) "Seisoin siinä, kunnes hämärä lankesi ja valot syttyivät helmiketjuina tummuneeseen Stambuliin. Ajattelin, että jos joskus olen hyvin onneton, voin muistella tätä hetkeä ja ajatella, että olen saanut elää sen." -- Mika Waltari: Lähdin Istanbuliin (1948)