Kotiseuturetkellä Inarissa

Rumpu Kemin lapista.

Teimme ”perinteisen” kulttuurimatkan, nyt tosin itään eli Inariin. Siellä kohteina olivat Juutuan rannalla sijaitseva saamelaiskulttuurikeskus Sajos, Siida-museo sekä paluumatkalla vielä Taatsin Seita. Sajos taipuu moniin erilaisiin tapahtumiin kuten konsertteihin, kongresseihin, kokouksiin ja tapahtumiin, sillä tilaa on 430 ihmisille. Lisäksi siellä sijaitsee saamelaisarkisto, saameaiskirjasto ja Duodji Shop. Sen upeassa Solju-salissa kokoontuvat saamelaiskäräjät. Sajoksen on suunnitellut oululainen HALO-arkkitehdit.

Muutaman sadan metrin päässä sijaitsee tänä vuonna eurooppalaiseksi museoksi valittu Siida. Sen lisäksi Siida valittiin myös Suomessa vuoden museoksi. Siidan lisärakennus avattiin vasta ja sen myötä avautui myös uusittu perusnäyttely, joka on saamelaismuseon ja luontokeskuksen yhteinen. Tämä uusi perusnäyttely on nimeltään ”Enâmeh láá mii párnááh – Nämä maat ovat lapsiamme” ja nimi on paikallisen Matti Morottajan kirjoittaman inarinsaamenkielisen runon mukaan. Näyttelyn nimi tiivistää luonto- ja kulttuuriaiheiden tärkeimmät viestit. Siidassa on lisäksi tiloja myös vaihtuville näyttelyille, joista toisessa oli ”Suku suuri sydämessä – Aune Huhtamellan elämäntyö”, joka kertoi taitavasta ja arvostetusta saamenkäsityön eli duodjin tekijästä. Toinen vaihtuva näyttely oli Ánnámáret & Marja Viitahuhta: Bálvvosbáiki, videoteoksista koostuva näyttelykokonaisuus, jossa lähtökotana olivat joiut.

Aune Huhtamellan töitä

Saamelaismuseon historia unohtuu helposti, sillä se on alkanut ulkomuseosta, joka perustettiin vuonna 1959 ja sen perustajana oli Suomen ensimmäinen saamelaisyhdistys Sámii Litto. Perustaminen liittyy Lapin sodan jälkeiseen evakkoaikaan, jolloin saamelaiset joutuivat jättämään kotiseutunsa – suuri osa Pohjanmaalle – ja palasivat 1945 keväällä ja kesällä poltetulle ja tuhotulle kotiseudulleen.

Turun yliopiston varsinaissuomalaisen sekä pohjalaisen osakuntien opiskelijat osallistuivat sodan jälkeiseen keruu- ja tallennustoimintaan. Tärkeänä henkilönä tässä oli Kevon tutkimusaseman alullepannut professori Paavo Kallio. Tästä on esimerkiksi vuonna 1970 kirjoitettu ”Selvitys Inarin Saamelaismuseon ja rakennusleirien työstä ja museoleiritoiminnan jatkamismahdollisuuksista". Tämä löytynee eri arkistoista ja vaikkapa osakuntien toimihenkilöiltä (kiitos tiedosta Heikki).

Valokuvataulu museon alkuajoilta.

Tirron talosta

Ulkomuseo avattiin 1963 ja se toimi kesäkausina vuoteen 1998 asti, jolloin Siidan päärakennus valmistui. Saamelaismuseo toimi aluksi kesäkaudet avoinna olevana ulkomuseona vuoteen 1998 saakka, jolloin Siida-rakennus valmistui. Siihen saakka myös esineistöä säilytettiin ulkomuseon rakennuksissa.

Ulkomuseo kertoo Suomen kolmen saamelaiskulttuurin kulttuuriperinnöstä, rakennusperinnöstä ja elinkeinoista. Hirsirakennusten kuten inarilaisen Tirron pihapiirin lisäksi ulkomuseoalueelle on kerätty erilaisia siirrettäviä kota-, laavu- ja säilytysrakennelmia ja turverakennuksia. Ne esittelevät myös eri saamelaisryhmien lisäksi eri elinkeinoja kuten poronhoitoa, kalastusta ja metsästystä, josta kertovat erilaiset ansat.

Sekä Siidassa että Sajoksessa ovat kahvila-ravintolat ja Siidassa tietysti myös myymälä sekä luontokeskuksen asiakaspalvelu, josta saa mm karttoja ja ohjeita luonnossa liikkumiseen.  

Sunna Kitin kuvapari matkailusta Saamenmaalla.

Itse Siidan näyttely oli runsas ja mielenkiintoinen, mutta joistakin esineistä ja erityisesti esihistoriaa käsittelevistä teemoista olisin kaivannut enemmän tietoa. Itse vitriinit olivat mielenkiintoisia ja kattoivat monia teemoja. Näyttelyyn pitäisi tutustua paremmin ja esimerkiksi esihistoirallinen puoli vaatii paljon enemmän aikaa (ja vähemmän muita kävijöitä häiritsemässä katselua). Museologisesti näyttey oli mielenkiintoinen ja vaatisi tarkempaa katsetta. Vitriinien kielen saattoi valita. Saamen kielten lisäksi valikoimissa oli suomi, ruotsi ja englanti. Hieno kohde niin ulkomaisille, mutta ennen kaikkea myös suomalaisille kävijöille.