Lukijat

torstai 27. huhtikuuta 2017

Ihanaa tositeeveetä Pohjois-Norjasta - porosiidan kevätmuutto

Ohjelman johtajat Ronald Pulk ja Rebecca Strand kuvattuna Finnmarksviddalla, he myös juontavat, Pulk sekä norjaksi että saameksi. Kuva täältä NRK:n netissä olevasta ohjelmasta: Tor-Egil Rasmussen / NRK. 




Kunnon tosi-tv koukuttaa! Sen on huomannut ainakin Norjan televisio NRK, joka on erikoistunut ns. hitaisiin ohjelmiin. Aiemmin on jo seurattu junamatkaa sekä päiväkausia oltu Hurtigrutan mukana Bergenistä Kirkkoniemeen. Nyt tämän kevään ehdoton suosikki on porosiidan kevätmuutto sisämaasta Karasjoen läheltä Kvaløyan saarelle. Siis samalle saarelle, jossa sijaitsee mm. Hammerfest. 

Ohjelman järjestelyt ovat tietysti vaatineet valtavasti suunnittelua ja etukäteistyötä, joiden suuruuden voi vain aavistaa. Saran perheen porosiidan mukana pääsemme kuitenkin seuraamaan kevätmuuttoa sen keston ajan. Tokassa on noin 1500 poroa ja sitä seuraa siidan väki vahvistettuna televisiotiimillä. Joskus näemme kelkka- ja “mökkiraidon”, ainakin kun se pysähtyy yölevolle.

Reinflytting minutt for minutt -ohjelma alkoi maanatai-iltana 24. huhtikuuta ja jatkunee vielä muutaman päivän, kunnes tokka on saatu saarelle, jossa sen tarkoitus on viettää kesälaitumilla syysmuuttoon asti. Saamme seurata porojen muuttoa – vahvistettuina muutamilla haastattelupätkillä – ja sen ajan tapahtumia, kuten porojen lepoaikoja ja lisäruuan antamista, sillä välillä muuttoreitin varrella laidun on niin huonossa kunnossa (tai huono pohja) ettei kaivu onnistu. Joskus taas on hauska seurata, miten porot kaivavat jäkälää tai ennen kaikkea seurata kahden porokoiran työskentelyä tokan judatessa kohti merta. Kuvauksissa käytetään paljon kuvauskopteria (dronea), jonka avulla tulee hienoa kuvaa ylhäältä. Yhdessä haastattelussa eras siidan jäsen sanoi hankkivansa nyt oman dronen, jonka avulla on helppo seurata poroja. Sitä käytetäänkin jo joissakin siidoissa apuna. Aamulla bussissa seurasin kännykän näytöltä miten Muzet-niminen poro sai selkäänsä kameran; valitettavasti kuvaus ei kestänyt kauaa, mutta tänä iltana kuulemma koetetaan uudestaan. Tätä poroa on yritetty opettaa talven aikana kantamaan kameraa, mutta ainakin porotoverit vierastivat kameraa selässään kantanutta Muzetia. 

Ohjelma on netissä ja sitä voi seurata kaikissa maissa. Online-kuvan lisäksi ruudussa näkyy chatti-ruutu, joka toimii aamulla sekä illalla. Siinä vastataan monenlaisiin kysymyksiin poronhoidosta, saamelaisista ja kaikesta muusta tähän ohjelmaan liittyvästä. Lisäksi kuva on varustettu hienolla musiikilla. Saamelaisartistien lisäksi olen kuullut mm. Jan Garbarekia, jonka soitto sopii hienosti näihin maisemiin ja porojen jutamiseen.


Tätä saa nauttia siis vielä muutaman vuorokauden. Mitä parhainta mindfullnessia!

Lisäys: Muzetin kamera kaatui ja nyt on tehty parempi kamerapidike, joka pitäisi kameran paremmin paikoillaan; se oli kiinnitetty länkiin. Nyt kuulemma Muzet kameroineen odottaa ilmojen lauhtumista. 

2 kommenttia:

  1. Sattuipa hauskasti kun eilen luin kirjoitustasi ja tämän päivän eteläsaksalaisessa lehdessä on artikkeli samaisesta Norjan tv:n tarjoamasta suorasta lähetyksestä. Kiinnostaako?
    paskeriville

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska yhteensattuma! Tänään en ole ehtinyt työkiireistä johtuen katsoa ohjelmaa, mutta huomenna taas! Totta kai kiinnostaa tuo uutinen!

      Poista