Lukijat

sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

Taas poropäivillä Raattamassa



Pääsin loman aikana jälleen käymään Raattaman poropäivillä. Aiemmin olen kirjoittanut näistä päivistä vuonna 2014. Kuten jo nimikin sanoo, poro on pääosassa, sillä onhan kyseessä tärkeä poronhoitokylä. Monessa talossa poronhoito on tärkeä – jos ei elinkeinon, niin ainakin identiteetin ja kulttuuriperinnön näkökulmasta. Kyrön paliskunnan poroisäntäkin on kotoisin tästä kylästä. Kun poropäivillä oltiin, poroa sai ostaa monella tavalla valmistettuna. Kiirettä täytyi pitää, sillä mennessämme syömään   lounasannokset poroa, grillivartaassa pyörivät poro oli jo aika pieni. Poronlihan lisäksi lautaselle päätyi myös kahdenlaista poromakkaraa. Näistä porotuotteista piti huolta kylässä toimiva perheyritys ArctiFood, jonka tuotteita kuten käristys- ja kuivalihaa oli myös myynnissä.  




Poropäivät pidettiin Porotilamajoitus Autton pihalla, joka oli toinen päivien järjestäjistä.  Sisältä talosta sai ostaa syötävää ja juotavaa. Pihan kojuissa oli myynnissä myös arpoja koulun ja Raattaman latuverkon hyväksi sekä paikallisia tuotteita kylästä ja hieman kauempaakin. Nämä kojujen myyntituotteet olivat erilaisia käsityötuotteita kuten vaatteita, koruja ja hilloja, täytettyjä eläimiä, leivonnaisia, marjoja ja rekiä.  Matkailu on poronhoidon lisäksi toinen kylän näkyvistä elinkeinoista ja se tuo suuren osan poropäivien asiakkaistakin paikalle. Suurin osa tuli autoilla, mutta sinne tultiin myös suksilla ja moottorikelkoilla.




HandMade in Raattama.

Poropäivät ovat mielenkiintoinen paikallinen tapahtuma, jossa ostosten tekeminen, näyttäytyminen ja tuttujen tapaaminen ovat tärkeitä. Tällaisia tapahtumia tarvitaan sekä myyjien että vieraiden näkökulmasta. Kauniissa säässä oli mukava istuskella nuotion ympärillä ja jutella vaikkapa vanhojen haastateltavien kanssa tämän päivän poromiehiä askarruttavista asioista.    

PS. Poropäivät ovat hyvä tilaisuus ostaa poro- ja muita tuotteita paikallisilta ja hankkia elämyksiä. Porot tai poronhoito ovat täällä elinkeino, jonka tärkeä tehtävä on tuottaa ihmisille toimeentuloa. Poroja ei pidetä vain matkailijoita varten, joskin matkailu on tärkeä elinkeino myös poronhoidon näkökulmasta. Poronhoito kertoo täällä myös kulttuuriperinnöstä, identiteetistä ja paikallishistoriasta. Toivottavasti seuraavalla kerralla on taas eläviä porojakin nähtävänä.  




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti