Näyttely sodanjälkeisen Saksan tapahtumista - Haus der Geschichte Bonnissa

Kuva Creative Commons, näkymä näyttelyn sodan jälkeiseen osaan. 

Tänään 9.11. juhlitaan Berliinin muurin kaatumista, joten on oivallinen päivä kertoa Saksan historian näyttelystä Bonnissa.  Kuva näyttelyn muurin rakentamista koskevasta osiosta (http://www.hdg.de/bonn/presse/pressefotos-hdg/):

Olin pienellä syyslomalla Saksassa Reininmaalla, tarkemmin Kölnissä.  Syksy oli lämmin ja joka päiväksi oli jotain ohjelmaa - jos ei muuta, niin tutustumista paikalliseen olutkulttuuriin. Teimme Kölnistä myös päivän retken entiseen pääkaupunkiin Bonniin ja sen "museomailille", jossa pääkohteena oli Saksan Haus der Geschichte, mutta ehdimme käydä lyhyesti lähellä sijaitsevan taidehallin erikoisnäyttelyssä, joka kertoi impressionismista japanilaiskokoelmissa. Matka Kölnin ja Bonnin välillä oli noin 30 km, mikä ei Lapissa ole matka eikä mitään, mutta Saksassa ei ajetakaan kilometrejä vaan minutteja tai tunteja, sillä miljoonien ihmisten mailla tuollainen matka voi ruuhkassa kestää yli tunnin - kuten kestikin.

Näyttelyyn on ilmainen pääsy ja se kertoo nimensä mukaisesti Saksan historiasta alkaen vuodesta 1945 ja juuri päättyneestä toisesta maailmansodasta sekä siitä miten ja missä oloissa ihmiset elivät tällöin. Osansa saavat eri sektorit ja myöhemmin mm. Berliinin ilmasilta. Alussa näyttelyssä Länsi- ja Itä-Saksa on esitelty erikseen, mutta myöhemmin Saksojen yhdistyessä ne yhdistyvät myös näyttelyssä. Molempia Saksoja on käsitelty mielestäni suhteellisen tasavertaisesti, ainakin määrissä. Idässä asuneet tai siellä käyneet voivat bongailla näyttelystä mm. tuttuja esineitä, kuten tässä kuvassa lehtiä. Esimerkiksi kuvassa on mm. Mosaik-lehti, jonka piirtäjä oli joutunut aikoinaan Ulbrichtin epäsuosioon, koska ankka esiintyi ilman pioneerihuivia.

Presidentti Kennedyn Berliinin vierailu 26.6.1963 oli tietysti suuressa roolissa myös näyttelyssä. Tässä vitriinissä oli myös Kennedyn lunttilappu, jossa lukee Ich bin ein Berliner amerikan kielellä: Ish bin ein Bearleener. Puheen saattoi myös kuunnella ja tämä tärkeä pätkä puhetta löytyy myös you tubista.

Näyttely oli laaja. Useissa kohdin saattoi lukea tai kuunnella ja katsoa nauhalta lisätietoja kuten uutispätkiä tai aikalaishaastatteluja. Niistä monet olivat pätkiä televisiohaasatatteluista. Erityisesti aikalaishaastatteluissa oli yritetty ottaa sekä idän että lännen ihmisiä mukaan. Tekstejä oli onneksi melko vähän tai niitä ei tarvinnut lukea pystyäkseen seuraamaan näyttelyä. Näyttelyyn kuului myös audioguide. Historian talo on suosittu matkailukohde, sillä nytkin siellä oli useita koululais- ja eläkeläisryhmiä.

Monet viimevuosikymmenten tapahtumista olivat tietysti tuttuja, samoin monet tuotteet ja niiden pakkaukset ainakin saksalaisille. Jopa kahvila aikansa kuvastajana oli kalustettu näyttelyyn, mutta katseluhetkellä sen täytti yksi koululuokka niin tarkoin, että oli parempi ohittaa se. Mm. hippiaate ja vihreä kukkaisvolkkari näyttivät herättävän kävijöiden muistoja. Vihreiden ilmestyminen politiikkaan oli näyttelyssä suuri asia, mutta olisin toivonut, että naisten asema saksalaisessa yhteiskunnassa olisi saanut myös enemmän tilaa.

Poliittisilla tapahtumilla kuten kylmällä sodalla, Euroopan integraatiolla, EU:lla ja globalisaatiolla oli tärkeä sija koko näyttelyssä, mutta se kertoi myös ihmisten arjesta molemmissa Saksoissa ja myös yhdentymisen jälkeen sekä vanhoissa että uusissa osavaltioissa. Myös siirtotyöläiset olivat näyttelyssä mukana; osa myös omalla äänellään. Etnologina kaipasin vielä enemmän näkemystä Saksan eri alojen asukkaiden arkeen, mutta ymmärrän, että tässä näyttelyssä se ei ollut fokuksessa. Kuitenkin erot Saksan eri osien välillä ovat niin suuret eikä idän ja lännen eroja ole vieläkään saatu häivitettyä. Osa niistä johtuu käsittääkseni ihan historiallisista syistä.

Koulunaloitustuutteja ei valitettavasti ole käytetty Suomessa....
Kuvat ovat Ullan, kiitos hänelle. 

Näyttely oli oikeastaan aika perinteinen:  paljon esineitä, vitriinejä, suuria ja pieniä esineitä, filmin pätkiä ja uutisia sekä tekstejä. Toisaalta se pelasi hyvin tutuilla tapahtuilla ja tutuilla esineillä, joita saattoi bongata näyttelystä. Ilmiöt  oli järjestetty sekä kronologisesti että teemojen mukaan. Molemmille - sekä ajalle että teemalle - oli löydetty yhteiset tekijät. Mitään suurempia näyttelyteknisiä jippoja ei oltu käytetty, osaan pääsi kävelemää ja aistimaan historiaa ja tapahtumia sekä tuttuja esineitä - kuten vaikkapa Berliinin ilmasillan aikaisiin "rusinapommeihin", jotka auttoivat Länsi-Berliinin ihmisiä selviytymään tuolloin.

Vaikka Bonn ei välttämättä ole niitä tärkeimpiä Saksan lomakaupunkeja, niin sen museomaililla kannattaa käydä. Haus der Geschichten lisäksi sekä taidehalli että taidemuseo ovat hyviä vierailukohteita.  Yhdellä kertaa noin isoa näyttelyä on hankala hotkaista, mutta onneksi lähistöllä on myös hyviä ravintoloita ja pöytiin tarjoilu - päinvastoin kuin Suomessa lounasaikaan.