Keimiöniemen kalamajat

Olen hiihtelemässä vieropalkisilla, tarkemmin Jerisjärven rannalla. Yksi järven nähtävyyksistä on ehdottomasti Keimiöniemen kalakenttä kalamajoineen. Kentän rakennuskanta on suurelta osin 1800-luvulta, osa on muualta tuotuja tuhotuneiden sijalle, mutta muutama ihan uuden näköinenkin, korjattu maja näkyy. Hirsirakenteiset pirtit kala-aittoineen on sijoitettu pitkiksi, rannan suuntaisiksi  rakennusriveiksi. Majoja on toistakymmentä, osalla on myös asiaankuuluvia ulkorakennuksia. Keimiön kalakenttä on ainutlaatuinen ja arvokas esimerkki Lapin kulttuurihistoriasta, joka periytyy suomalaisen uudisasutuksen ja kaukonautinnan ajoista lapinmailla aina keskiajalta lähtien. Se on myös yksi valtakunnallisesti merkittäviä kulttuuriympäristöjä.   

Erityisen merkittävän tästä kalakentästä tekee se, että ne ovat edelleen alkuperäistä vastaavassa käytössä, ts. sesonkikalastajien käytössä. Pirtit aittoineen sijaitsevat kentällä neljässä ryhmässä ja kapea kujat liittävät ryhmien ympäristön avoimet tilat toisiinsa.Kentän taustalla on metää ja kauempana kohoaa Keimiötunturi. Rannan puolella on verkonkuivaustelineitä. Aittojen seinille on kaiverrettu nimiä ja vuosilukuja. 

Majat ovat yksityisomistuksessa. Tietyillä taloilla on ollut ikimuistoinen nautintaoikeus Jerisjärveen ja tähän kuului myös oikeus rakentaa kalamaja. Isonjaon jälkeen perustetuilla tiloilla ei tätä kalastusoiekutta enää ole. Järvestä on kalastettu etupäässä siikaa ja muikkua. Kentän edustalla ovat sijainneet parhaat apajapaikat.  

Kentän historiasta kerrotaan RKY:n mukaan seuraavasti: 

Tornion seudun asukkaat kalastivat Muonion järvillä jo ennen seudun asuttamista. Vuoden 1553 veroluettelojen mukaan Ylitornion armassaarelaisten kalastusalueeseen kuuluvan Jerisjärven mainittiin olevan yksi kalaisimmista. Ylitorniolaiset kalastivat Jerisjärvellä 1800-luvulle saakka eli suorittivat kruunulle veroa oikeudestaan 1553-1801.

Vanhin näistä kalapirteistä on nähtävästi ollut vuonna 1991 tulipalossa tuhoutunut ns. Hurulan pirtti, jonka oletettu rakennusvuosi oli 1608. Sen seinään on sanottu myös Giuseppe Acerbin raapustaneen nimikirjaimensa. Hurulan pirtistä on Teppo Korhonen kirjoittanut artikkelin.

P.S. tällä hitaalla yhteydellä en pystynyt varmistamaan minkälainen suojelu tällä on.