Matka evakkopaikoille jatkuu 2: Lycksele ja Vilhelmina

 

Aamuinen matka Skellefteåsta kohti Lyckseleä ja Doroteaa kulki ruskan värittämässä luonnossa. Ajomatkalla näimme mm. varhaisia maahanmuuttajia kuvaavan Hilduinen-patsaan sekä kalliomaalauksia. Lounas oli sovittu upealla paikalla olevaan Ansiaan, jonne tuli myös erään matkalaisen, Päivi Pantsarin Lyckselessä asuvia sukulaisia. Näitä evakkoaikana puolison löytäneitä ja sinne jääneitä suomalaisia löytyy monista Västerbotteniin paikoista. Sukututkimus ja netin helposti käytettävät käännösohjelmat auttavat yhteydenpidossa.  

Hilduinen -patsas.

Päivi Pantsar sukulaisineen.

Lounaan jälkeen suuntasimme Lugnetin hautausmaalle, jossa meitä odotti paikallinen pappi, Bettina Radler. Evakkoja täällä oli ollut 945. Muistomerkki oli kauniisti jo kukitettu, mutta sen teksti ja pinta kaipaavat kunnostusta, jonka kunta ja seurakunta hoitavat myöhemmin. Kiveen oli kirjoitettu sinne haudattujen nimet, mutta ne olivat jo vaikealukuisia. Kuolleiden nimet löytyvät vuonna 2013 julkaistusta kirjasta Kittilän seurakunnan historia: myös isämme uskoivat ennen.  Kauniin muistohetken ja laulujen jälkeen kivelle jäivät kunnan seppel ja muistokynttilät. Monet matkalla olleet sytyttivät myös muistokynttilät täällä lepäävien sukulaisten muistolle. Täällä muistosanoja lausui myös kirkkoherra Arto Kouri, joka oli itse ollut evakossa. Arton lisäksi kolme muuta osanottajaa eli Leena Hietanen, Taimi Nikkinen ja Terttu Tuuri olivat olleet evakossa.

Kirkkoherra Päivi Hélen, paikallinen pappi Bettina Radler ja oppaamme Kaarina Hietanen.

Arto Kouri, Leena Hietanen ja Terttu Tuuri.

Matkamme jatkui kohti Vilhelmiinaa, jonne majoittui aikoinaan 937 evakkoa eli paikkakunnan asukasmäärä kaksinkertaistui evakoista.  Melko myrskyisessä säässä menimme hautausmaalle, jonka mullissa lepää joukko kittiläläisiä evakkoja. Hartaushetken jälkeen siirryimme läheiseen Folkets Husiin, jossa Laila Eliasson kertoi power point -esityksen avulla tarkemmin siitä mullistuksesta, jonka kittiläläisten sotapakolaisten tulo aiheutti pieneen Vilhelmiinaan. Eliasson on perehtynyt pakolaishistoriaan monissa kirjoituksissaan. Vilhelminassa sijaitsi yksi ns. Inlandsbanan, sisämaan rautatien asema, jota pitkin sinne saavuttiin pohjoisesta Jällivaarasta. Pakolaisjoukolle etsittiin majoitukseen kaikki koulut, rukoushuoneet, kappelit, työtuvat ja esimerkiksi haalittiin parakkeja.

Maijaleena Palosaari lukee Vilhelminassa kuolleiden evakkojen nimiä.

Matkalaisia Vilhelminan muistomerkillä.

Laila Eliasson ja Kaarina Heinonen tulkkaa.

Vilhelmiinalla on myös ikävä kaiku evakkoasioissa, sillä siellä kuoli runsaasti erityisesti lapsia. Pakolaishallinto yrittikin parantaa ruokahuoltoa palkkaamalle keittiöön töihin evakkonaisia, joiden valmistama ruoka tuttu ruoka maistui paremmin kuin aiempi. Evakot ovat moittineet ruotsalaisten valmistamia ruokia liian makeiksi. Yhtenä esimerkkinä olen nähnyt myös arkistoaineistossa sen, miten sokeria laitettiin myös verimakkaraan. Ahtaissa asuinoloissa epidemiat levisivät helposti eikä ruotsinkielinen selitys aina auttanut ruotsia taitamattomia äitejä antamaan sairastuneita hoitoon.

Lailan esitemästä ote kuolinsyistä ym.

Työtupa, johon majoitettiin evakkoja.

Lailan esitelmän jälkeen kiersimme vielä bussilla katsomassa paikkoja, joihin evakkoja oli majoitettu. Esimerkiksi evakkoja varten rakennetuilla parakeilla on sijainnut esikoulu, jonka nimenä oli Kittilä, joten evakkoaika säilyy myös nimistössä.  Myös tänne on jäänyt evakossa olleita avioiduttuaan paikallisten kanssa.

Illallinen oli paikallisessa Cafeet Vilhelminassa, josta oli lyhyt matka hotelliin.  Seuraavaksi mennään Doroteaan ja Åseleen.