Lukijat

lauantai 26. tammikuuta 2019

Treffit Bruegelin kanssa Wienissä



Se oli vastassa jo lentokentällä suurena mainoksena. Viimeistään siellä tajusi, että miksi talvinen Wien houkutteli. Ehdin nimittäin parin kollegan kanssa käydä Wienissä loppiaisen tienoilla ja syynä oli suuri Pieter Bruegel vanhemman näyttely Wienin taidehistoriallisessa museossa. Emmekä todellakaan olleet ainoita, sillä näyttely veti paljon yleisöä ja ihmismassat taulujen edessä olivat tiiviitä. Toki museossa on itsessäänkin paljon nähtävää, mutta meille riitti nyt tuo Bruegelin näyttely. Bruegelin kuolemasta on tänä vuonna kulunut 450 vuotta. 


Olen pitänyt paljon Bruegelistä aina siitä lähtien, kun olen nähnyt hänen töitään ensimmäisen kerran – ja olen nähnyt ne aikoinaan ensimmäisellä interraililläni juuri Wienissä. Siitä miksi Bruegeleitä on jo aiemmin voinut ihailla Wienissä, on kiittäminen Habsburgeja, joitka keräsivät valtavan kokoelman hänen töitään. Aikaisemmin olin nähnyt mm. Baabelin tornin, Maalaishäät, Talonpoikaistanssin sekä Metsästäjiä lumessa. Kenelle kuuluu se punaiseen takkiin puetun ruuankantajan  jalkojen välissä oleva jalka ja onko tuo punalakkinen mies sulhanen? Morsiamen luulee tunnistavansa kuvasta kyllä. 




Nämä työt olivat mukana myös tässä näyttelyssä, jossa oli vajaat 30 taulua eli ¾ säilyneistä töistä ja noin 60 piirrosta. Näyttelyluettelon mukaan lähes kaikki hänen tuotannon tärkeimmät teokset ovat tässä näyttelyssä, jonka tekemisessä kului nelisen vuotta. Jotkut tauluista olivat sellaisessa kunnossa, että ne eivät kestä matkustamista. Tällainen oli esimerkiksi yksi kuusiosaisen Kuukaudet -sarjan töistä. Sarjan tunnetuin ja erittäin suosittu teos on Talvi eli Metsästäjiä lumessa, jota pidetään yhtenä tunnetuimmista talvimaisemista länsimaisessa taiteessa. Taulu monine yksityiskohtineen lumoaa katsojan ja siitä löytää joka kerta uutta katsottavaa. Se oli myös yksi töistä, joita oli tuotteistettu tätä näyttelyä varten. Jääkaappimagneetti, suklaata, tulitikkuja ja kassi ainakin olivat tällä motiivilla varustettuja. 


Bruegelistä on kirjoitettu lukemattomia kirjoja ja artikkeleja, joissa häntä on sanottu mm. flaamilaisen taiteen tärkeimmäksi edustajaksi, jonka töissä maalaiselämä nyt otettiin vakavasti taiteessa. Bruegel kuvasi ihmisten arkea ja siinä maisema ei ollut kulissina taustalla, vaan tärkeä osa teosta, lukuisine yksityiskohtineen. Hänen teokset kertovat niin paljon tuon ajan kulttuurista ja sen eri maailmoista. Hänelle annetut humanistin, yhteiskuntakriitikon ja moralistin määreet sopivat hyvin. Esimerkiksi teoksissa Lasten leikit – 230 lasta ja melkein yhtä monta leikkiä – ja Kamppailu laskiaisen ja paaston välillä kertovat kaikkine yksityiskohtineen elämän kirjosta, elävästä elämästä iloineen ja suruineen. Ehkä se on myös yksi syy, miksi hänen työnsä kiinnostavat niin paljon meitä etnologeja. Niistä löytyy aina jotakin uutta. 
    

Maalausten, piirrosten ja grafiikan töiden lisäksi näyttelyssä saattoi tutustua töiden materiaaleihin ja tekniikkaan. Mielenkiintoisesti oli osoitettu esimerkiksi Kaksi apinaa -teoksen avulla, miten Bruegel teki sen yhdessä päivässä.   

Näyttelyä markkinoitiin englanniksi nimellä “Once in the lifetime” ja kyseessä olikin laajin hänen tuotantoaan esittelevä näyttely. Kesällä tämä on kuulemma nähtävissä Brysselissä. Tuskin sinnekään voi pistäytyä, vaan täytyy varata liput tiettyyn aikaan, kuten Wienissäkin. 

Kiitos Ailalle ja Annalle matkaseurasta ja parista kuvasta. 





8 kommenttia:

  1. Bruegelistä ei saa koskaan tarpeekseen. Vahinko vain näissä isoissa näyttelyissä, että ei ihmismassojen takia pääse kovin lähelle taulua. Me olimme vuosi sitten pienessä museossa Antwerpenissä ja saimme rauhassa katsella muutamaa taulua. Jos vain ehdimme, niin varmaan käväisemme Brysselin näyttelyssäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kannattaa, jos se näyttely tulee vain sinne. Sietä Keski-Euroopasta on niin lyhyt matka joka paikkaan; kateeksi käy.

      Poista
  2. Näissä riittää katsomista monenkin näyttelyvierailun verran. Aivan uskomattomia maalauksia ja niin mileenkiintoisia aiheiltaan, kuten tämä "sananlaskutaulu" [klik]

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niitä katsellessa olisi voinut vaikka kuinka kauan olla, mutta koko ajan toiset henkivät niskaan. :)

      Poista
  3. Ihailen kykyäsi nauttia taiteesta. Minä olen maailman surkein taidenäyttelyissä kävijä, vaikka aina välillä taas yritän, että josko tällä kerralla viihtyisin.

    Pari päivää sitten kävin täkäläisessä taidemuseossa, ja se muistutti taas, miksi inhoan taidemuseoita niin kovasti. Minun pitäisi saada rauhassa katsella, ja se, että vartija seuraa joka askeleella perässä, saa minut ihan raivoihini. Ihan kuin yrittäisin pölliä tauluja tai jotain. Tiedostan kyllä, että ongelma on minun - ei vartijoiden tai museon - ja että asialle tarttis ehkä tehdä jotain. Täytyypä yrittää työstää asiaa ja kirjoittaa joskus vaikka blogipostaus aiheesta. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En miekään kaikista (taide)näyttelyistä pidä enkä jaksa katsoa, kävelen läpi tms. Sellaiset suositut näyttelyt, joissa on kauheasti väkeä, ovat rasittavia, kun ei pysty nauttimaan töistä, kun joku tunkee tai tönii tms. Audioguide on hyvä tässä, se sulkee muut äänet pois - tai tietysti jos käyttää omia kuulokkeita ja musiikkia. Minusta on mukavaa käydä näyttelyissä, mutta sitten on tärkeää, että voi jonkun kanssa keskustella siitä.

      Poista
  4. Pitääpä junailla Brysseliin katsomaan tuota Bruegelia, tykkään kovasti.
    Näyttelyissä ja yleensä museoissa ärsyttää ihmispaljouden lisäksi mahdottoman pienet tekstit aivan taulun tai tavaran vieressä. Ne on luettavissa vain aivan läheltä ja lähellehän on usein vaikea päästä. Huononäköisille vielä hankalampaa.
    paskeriville

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mie kuulin, että näyttely jossain muodossa menis Brysseliin; se ei siis ole mikään varma tieto! Mieki inhoan tuota pientä printtiä seinällä taulun vieressä, mutta mutta siihen auttaa usein audioguide. Tungoksessa sitä ei juuri edes pääse lukemaan.

      Poista