Norjasta
on tullut yhä suositumpi kesämatkailumaa myös suomalaisille. Pohjoisessa ainakin
Senjan saari ja Lofootit ovat täyttyneet ainakin koronan jälkeen matkailijoista.
Heinäkuussa tuntuu kuvien perusteella siltä, että sinne ei mahdu enää yhtään
matkailuautoa, vaikka luonto upeine maisemineen on se, miksi kaikki tuntuvat
haluavan sinne. Ei ihme, että Norja aikoo ottaa ensi vuonna käyttöön
turistiveron. Siitä saavat kunnat päättää itse eikä veroa peritä
leirintäalueiden teltta- ja matkailuauto-majoittumisesta. Veron edellytyksenä
on, että matkailu aiheuttaa paljon haittaa alueella. Ihmetyttää silti, että
miksi matkailuautoilijoilta ei veroa peritä? Mikä on niiden tuotos
paikkakunnille? Täältä löytyy uutisia matkailun kestämättömyydestä ja
kestävyydestä.
Minäkin matkustin taas viime kesänä Norjaan, mutta matka suuntautui Itä-Ruijaan, Vuoreijaan. Siellä ei ollut tungoksesta tietoakaan, mutta vuoretkaan eivät siellä ole niin korkeita kuin Tromssan läänissä. Yövyimme Vesisaaressa hotellissa. Hieman ihmetytti kaupungin huono (ruoka)ravintolatarjonta. Kirjakauppa löytyi ja Ingeborg Arvolan kirjat
Ruijan rannalla 1 ja 2 eli Jäämeren laulu (Kniven i elden) ja Villien tuulten ranta (Vestersand). Trilogian kolmas osa ilmestyy syksyllä; kuulin kirjakaupan myyjältä. Pääkohde meillä oli taas Vuoreijan kaupungissa sijaitseva Steilnesetin noitamuistomerkki, jossa olen käynyt aiemmin ja josta olen kirjoittanut täällä. Ehdin käydä pikaisesti kaupungissa myös Pomori-museossa, jonka näyttely oli aika perinteinen.
![]() |
Joku oli tuonut kukkakimpun palavan tulen eteen. |
![]() |
Pomori-museon näyttelyä |
![]() |
Pomori-museosta |
Vuoreija
oli periaatteessa pääkohteemme, mutta kävimme myös Hamninbergin entisessä kalastajakylässä,
jonne on reilun tunnin ajomatka Vuoreijasta. Tie oli kapea ja mutkainen ja jopa
norjalaiset ajoivat hitaasti tätä tietä, jossa vastaan tullutta liikennettä
varten toisen auton piti pysähtyä. Onneksi ohituspaikkoja löytyi runsaasti. Maisemat
olivat upeita ja puuttomia. Välillä näkyi lammaslaumoja ja sinne tänne
pystytettyjä kesämökkejä. Tuntui todella siltä kuin matkustaa Euroopan
äärilaidalla. Minkähänlainen paikka olisi ollut talvimyrskyjen aikana?
Hamningbergin
kylä on aikoinaan ollut vilkas, mutta se autioitui lopullisesti 1970-luvulla. Kylässä
on ollut koulu, kappeli ja kalastusasema, joka nyt toimi kesäravintolana. Venäläisten
pomorien kanssa harjoitettu pomorikauppa on ollut yksi tärkeistä kaupan
muodoista ja se jatkui ainakin 1920-luvulle asti. Kauppatavaroina oli kala ja
toisella puolella vilja ja puutavara. Kesäravintolan listalla oli tietysti lohikeittoa
ja myös kuningasrapua.
Kiitos tästä! Luin suurella mielenkiinnolla jo senkin takia, etten ollut kuullut näistä paikoista lainkaan aiemmin. "Kaikki" Norjan-kävijät tuntuvat tosiaan suuntaavan Lofooteille ja Senjaan, joten oli tosi kiva tutustua ihan uusiin paikkoihin. Ja heti aloin haaveilla, että tuonne pitäisi päästä...
VastaaPoistaNuo eroavat maisemaltaan paljon noista Lofooteista ja Senjasta sekä Tromssan läänin upeista vuoristoista. Mutta tuolla on eri tavalla upeaa ja rauhallisempaa, koska niin paljon vähemmän liikennettä. Ja on myös paljon nähtävää, olisi myös paljon vaellusreittejä, jos olisi aikaa. Minusta tuo noitamuistomerkki on joka kerta niin vavahduttava!
Poista