Matkalla Norjassa

 

Norjasta on tullut yhä suositumpi kesämatkailumaa myös suomalaisille. Pohjoisessa ainakin Senjan saari ja Lofootit ovat täyttyneet ainakin koronan jälkeen matkailijoista. Heinäkuussa tuntuu kuvien perusteella siltä, että sinne ei mahdu enää yhtään matkailuautoa, vaikka luonto upeine maisemineen on se, miksi kaikki tuntuvat haluavan sinne. Ei ihme, että Norja aikoo ottaa ensi vuonna käyttöön turistiveron. Siitä saavat kunnat päättää itse eikä veroa peritä leirintäalueiden teltta- ja matkailuauto-majoittumisesta. Veron edellytyksenä on, että matkailu aiheuttaa paljon haittaa alueella. Ihmetyttää silti, että miksi matkailuautoilijoilta ei veroa peritä? Mikä on niiden tuotos paikkakunnille? Täältä löytyy uutisia matkailun kestämättömyydestä ja kestävyydestä.

Minäkin matkustin taas viime kesänä Norjaan, mutta matka suuntautui Itä-Ruijaan, Vuoreijaan. Siellä ei ollut tungoksesta tietoakaan, mutta vuoretkaan eivät siellä ole niin korkeita kuin Tromssan läänissä. Yövyimme Vesisaaressa hotellissa. Hieman ihmetytti kaupungin huono (ruoka)ravintolatarjonta. Kirjakauppa löytyi ja Ingeborg Arvolan kirjat

Ruijan rannalla 1 ja 2 eli Jäämeren laulu (Kniven i elden) ja Villien tuulten ranta (Vestersand). Trilogian kolmas osa ilmestyy syksyllä; kuulin kirjakaupan myyjältä. Pääkohde meillä oli taas Vuoreijan kaupungissa sijaitseva Steilnesetin noitamuistomerkki, jossa olen käynyt aiemmin ja josta olen kirjoittanut täällä. Ehdin käydä pikaisesti kaupungissa myös Pomori-museossa, jonka näyttely oli aika perinteinen.

Joku oli tuonut kukkakimpun palavan tulen eteen. 

Pomori-museon näyttelyä

Pomori-museosta

Vuoreija oli periaatteessa pääkohteemme, mutta kävimme myös Hamninbergin entisessä kalastajakylässä, jonne on reilun tunnin ajomatka Vuoreijasta. Tie oli kapea ja mutkainen ja jopa norjalaiset ajoivat hitaasti tätä tietä, jossa vastaan tullutta liikennettä varten toisen auton piti pysähtyä. Onneksi ohituspaikkoja löytyi runsaasti. Maisemat olivat upeita ja puuttomia. Välillä näkyi lammaslaumoja ja sinne tänne pystytettyjä kesämökkejä. Tuntui todella siltä kuin matkustaa Euroopan äärilaidalla. Minkähänlainen paikka olisi ollut talvimyrskyjen aikana?  

Hamningbergin kylä on aikoinaan ollut vilkas, mutta se autioitui lopullisesti 1970-luvulla. Kylässä on ollut koulu, kappeli ja kalastusasema, joka nyt toimi kesäravintolana. Venäläisten pomorien kanssa harjoitettu pomorikauppa on ollut yksi tärkeistä kaupan muodoista ja se jatkui ainakin 1920-luvulle asti. Kauppatavaroina oli kala ja toisella puolella vilja ja puutavara. Kesäravintolan listalla oli tietysti lohikeittoa ja myös kuningasrapua.

Suosittelen käyntiä niin noitamuistomerkillä kuin Hamningbergissä. Se tie ei ehkä sumussa ja sateessa ole ollenkaan niin houkutteleva kuin nyt auringon porottaessa vuorokauden ympäri. Norjalaisten merenkäynnin uskomattomasta historiasta kertoo myös kylän alkupäässä oleva muistomerkki Norjan ensimmäiselle meripelastusalus RS 1:lle, Colin Archerille sekä kippari Nikolai Anthissille ja hänen miehistölleen, josta tarkka tarina löytyy täältä ja täältä.

Vuoreijan lisäksi paluumatkalla kävimme myös Pykeijassa ja Neidenissa ja Näätämössä. Ehdin käydä lyhyesti myös Neidenin uudehkossa saamelaismuseossa, jonka näyttely oli kaunis ja ”taiteellinen” enemmän kuin informatiivinen. Lisäksi siellä olisi ollut pitkä videoesitys katsottavaksi, mutta se jäi seuraavaan kertaan.

PS. Kiitos kuskeille!